Hyppää sisältöön

Kytäjä Golf haluaa Suomen ykköseksi – Kenttämestari vaihtuu kesken kauden

Kenttämestari Antti Koskela kertoi marraskuussa Kytäjä Golfin viheriöremontista.

Antti Koskela astuu suuriin saappaisiin golfkeskuksessa, jossa kenttien kunnon palauttaminen priimatasolle on asetettu päällimmäiseksi tavoitteeksi.

Kytäjä Golf  tekee kotimaisten  top-kenttien  historiaa vaihtamalla kesken kauden sekä toimitusjohtaja, kuin myös kenttämestaria.

Heinäkuun ensimmäisenä päivänä  toimitusjohtaja Juha Repo siirtyi Kytäjän suuromistajan ja perustajan, Laakkonen- konsernin organisaatiossa muihin tehtäviin.

Toimintamallin kehittämistä ja muutosta muun muassa Heinon Tukussa ja Luottokunnassa johtanut Jukka ”Kimin isä” Koivu tarttui Kytäjällä ruoriin.

”Ensimmäinen tavoitteemme on saada Kytäjällä kentät  taas Suomen parhaaseen kuntoon”, Koivu julisti kesäkuussa nimitysuutisen yhteydessä.

Kytäjä South Eastin yhdeksikkö on yksi Suomen kuvatuimmista par-kolmosista

Kytäjä South Eastin yhdeksikkö on yksi Suomen kuvatuimmista par-kolmosista

Teemu Tyry

Koivu on yhdessä hallituksen kanssa pistänyt tuuleemaan. Muutoksista merkittävin on Gumbölessä apulaiskenttämestarina toimivan Antti Koskelan nimittäminen uudeksi kenttämestariksi 1. syyskuuta alkaen.

”Halusimme, että uusi kenttämestari pääsee vaikuttamaan tärkeisiin syystöihin kentän valmistamiseksi talvea ja kevättä varten”, Koivu kertoi GoGolfille tiistaina.

Vuodesta 2002 Kytäjällä kenttämestarina vaikuttaneen Kimmo Keihäskosken työvelvoite päättyi perjantaina, samaan aikaan aloittanut toinen kenttämestari Kai Kurikka lopetti työt Kytäjällä kauteen 2017. Hän toimii nykyään Helsingin Golfklubilla samassa toimessa.

Edelliset 3-4 vuotta ovat olleet etenkin viheröiden kuntoon saattamisen osalta Kytäjällä hankalia. Tämä on johtanut siihen, että pelaajamäärissä sekä yritystilaisuuksissa ei ole päästy tavoiteltuihin lukuihin ja yleinen tyytymättömyys on vallannut alaa.

Thomas McBroomin suunnittelemat  Kytäjä Golfin South East- ja North West -kentät avautuivat perättäisinä vuosina 2002 ja 2003. Yhdessä 2005 avatun Linna Golfin kanssa ne nostivat Suomessa riman kansainvälisen tason huippukentästä paitsi suunnittelun, myös kenttien kunnon osalta aivan uudelle tasolle.

Kytäjä Golf sekä Linna Golf nousivat kenttärankingeissa sekä kotimaassa, kuin myös ulkomailla Suomen ykkösiksi.

Ensimmäisten vuosien huuman ja alkuinnostuksen myötä odotusarvot kenttien kunnon osalta ovat olleet korkealla. Notkahduksia kenttien kunnossa tapahtuu Suomessa etenkin talviolosuhteiden vaihtelevuuden johdosta. Näiltä ongelmilta ei vältytty myöskään Kytäjällä, jossa tehtiin jo muutama vuosi sitten uusia muotoiluja osalla North West-kentän viheriöille talvituhojen välttämiseksi.

Antti Koskela: ”Intohimo kentänhoitoon ajaa eteenpäin”

Toimitusjohtajan Kytäjä Golf  löysi alkukesästä  headhunterin avulla. 

Uutta kenttämestaria  kartoittaessaan Jukka Koivu tukeutui ”muutaman alan asiatuntijan näkemykseen”, joiden pohjalta hän otti yhteyttä Antti Koskelaan.

”Kun puhelin soi ja mielenkiintoani tätä työtä kohtaan kysyttiin, ymmärsin heti, että kyseessä on elämäni mahdollisuus, josta ei ollut mitään mahdollisuutta kieltäytyä. Kentänhoidossa työskenteleminen on minulle intohimo. Tahtotila itseni kehittämiseen ja organisaation toimimiseen parhaalla mahdollisella tavalla on todella suuri”, Koskela määritteli keskiviikkona.

Koskela aloitti goflin harrastamisen jo 1990-luvun lopulla Virvikissa ja Keimolassa.  Golfin parissa työskentely  käynnistyi Paloheinässa vuonna 2004 juniorien vetäjänä ja caddiemasterina .

”Kenttälaajennuksen käynistyttyä  pääsin kiinni rakentamiseen ja myöhemmin kentänhoitoon”, Paloheinässä tittelillä vastaava kentänhoitaja viimeiset vuodet työskennellyt Koskela kertoo.

Paloheinästä hän siirtyi kaudeksi 2017 Suomen Golfkentänhoito  Oy:n palvelukseen.

Kentänhoidon ulkoistamiseen liittyviä palveluja tarjonnt yritys ajautui nopeasti konkurssiin ja alkuvuodesta 2018 Koskela sai uuden vakanssin Gumbölen apulaiskenttämestarina. 

Tätä pestiä hän ehti hoitaa vain pari viikkoa, kunnes Koskelalle tarjottiin Hillside Golfin kenttämestarin paikkaa.

Hillsidessa kenttä oli Koskelan vetämänä kaudella 2018 vähillä resursseilla erinomaisessa kunnossa ja Koskela sai sulkaa hattuunsa työteliäänä ja oppimishaluisena kenttämestarina.

Hillsiden konkurssin myötä hän palasi Gumböleen apulaiskenttämestariksi. Tiistaina sopimuksen Kytäjän kanssa tehnyt Koskela kävi torstaina  tervehtimässä  tulevaa organisaatiotaan. 

Virallisesti työt uudessa pestissä käynnistyvät syyskuun ensimmäisenä päivänä.  Turbulennssia työpaikkojen vaihtumisen suhteen on ollut Paloheinässä vietettyjen 13 vuoden jälkeen melkoisesti.

”Olen Kytäjällä vuosien varrella käynyt  ja pelannut sekä oivaltanut kuinka upeasta ja merkittävstä golfkeskuksesta on kysymys. Ymmärrän hyvin sen, että luonnollinen tavoitteemme on nousta taas kenttien kunnon osalta ykköseksi Suomessa.”

Antti Koskela on suorittanut yritystoiminnan erikoisammattitutkinnnon, (golfjohtajatutkinto). Kenttämestarin erikoisammattitutkinnnosta uupuvan  näyttötutkinnon hän on suunnitellut suorittavansa vielä elokuun aikana ennen uuden pestin virallista käynnistymistä.

Tuure Halonen vieraili muutaman vuoden tauon jällkeen Kytäjällä. "South East on hyvässä kunnossa, mutta ei siinä loistossa, johon pelaajat on aiemmin totutettu"

Tuure Halonen vieraili muutaman vuoden tauon jällkeen Kytäjällä. ”South East on hyvässä kunnossa, mutta ei siinä loistossa, johon pelaajat on aiemmin totutettu”

Teemu Tyry

Gogolfin toimituksen tekemä tiistainen pelikierros  South East- kentällä antoi varsin lohdullisen kuvan Kytäjän elokuun kunnosta. Viheriöt ovat yksittäisiä pieniä kohtia lukuunottamatta erinomaisessa kunnossa. Kenttää voi suositella varauksetta vaativallekin kuluttajalle.

Kiristyneen kilpailun johdosta taistelu Suomen paraskuntoisen kentän tittelistä on jatkossa entistä kovempaa, joten Antti Koskelalla ja hänen tiimillään on kova työsarka edessään.

Kytäjä Golf

Etsi luettavaa