Hyppää sisältöön

Kuusi vinkkiä syysgolfiin – älä laita vielä mailoja naftaliiniin

Syksyisin golfkentällä saa yleensä liikkua kaikessa rauhassa.

Golfkentät ovat syksyisin mainiossa kunnossa, mutta kentillä on hiljaista. Listasimme asioita, miten nautit enemmän syksyistä kierroksista ja miksi golfin pelaamista ei kannata lopettaa elokuuhun.

1) Pelaa oikealta tiiltä

Syksyllä nurmi on yleensä märkää, joten menetät rullit ja sitä kautta lyöntien mittaa. Jos mahdollista, kokeile pelaamista yhden tiin normaalia lähempää. Tällöin pääset lyömään lähestymisiä tutulta matkalta, eikä tulos kärsi rullien puutteen vuoksi.

Pukeutumalla sään mukaan golfista nauttii melkein kuin kesällä.

Pukeutumalla sään mukaan golfista nauttii melkein kuin kesällä.

Lassi Pekka Tilander

2) Pukeudu oikein

Pukeutuminen on tärkeää syksyllä, sillä sää saattaa olla kolea ja sateinen. Oikeanlaisella vaatetuksella nautit pelaamisesta enemmän.

Kerrospukeutuminen on fiksua, koska vaatteita voi tarvittaessa vähentää ja lisätä säänvaihtelujen mukaan. Esimerkiksi pitkähihainen paita ja toppaliivit ovat hyvä yhdistelmä, koska niiden ansiosta keskivartalo pysyy lämpimänä ja kädet vapaina. Sateella päälle voi vielä lisätä vedenpitävän kerroksen.

Sateen- ja tuulenpitävät housut ovat myös must-juttu – sekä tietenkin vettäpitävät kengät, sillä vain harvoin syksyllä nurmi on kuivaa. Kun lämpötila on alle kymmenen, kannattaa varata mukaan myös pipo ja hanskat.

3) Saat pelata kaikessa rauhassa

Kenttiä saa monesti kiertää syksyllä kaikessa rauhassa omaan tahtiin. Poikkeuksen muodostavat kauniit ja lämpimät viikonloppuaamut, jolloin kentillä on paljon muitakin pelaajia.

4) Pidä yllä golftaitoja syksyn matkaa varten

Suosituimmat golfmatkojen ajankohdat syksyllä ovat loka–marraskuu, mutta moni lopettaa pelit Suomessa elokuuhun ja koskee uudestaan mailoihin vasta etelän lämmössä.

Jos matka on tiedossa, kannattaa golftaitoja ylläpitää pari kertaa viikossa, jotta saat pelillisesti golfreissusta enemmän irti. Arkena ei tarvitse mennä kiertämään kenttää, vaan lähipeliharjoittelua ja korillinen palloja rangella riittää oikein hyvin golftuntuman ylläpitoon. Viikonloppuna kentän kiertäminen ylläpitää myös fyysistä kuntoa golfmatkaa ajatellen.

5) Yhdeksän on uusi kahdeksantoista

Yhdeksän reiän kierrokset ovat ihan yhtä hyviä kuin 18. reiän kierrokset, ellei jopa parempia. Syksyllä arki-iltana ei välttämättä enempää ehdi pelata. Yhdeksän reiän kierros töiden jälkeen nollaa ajatukset töistä ennen kotiinmenoa. Toisaalta aikainen aamuysi arkena lataa hyvin tulevaa työpäivää varten.

6) Syksy on tarjoushaukkojen kulta-aikaa

Syksyisin golf on kohtuuhintaista, sillä kentät houkuttelevat pelaajia tarjouksin. Esimerkiksi GoGolf tarjoaa jäsenille kosolti erilaisia syksyn supertarjouksia.

Ruska-aikaan kannattaa myös matkustaa pohjoiseen, jossa luonto on kauneimmillaan. Esimerkiksi Levi Golf ja Paltamo Golf tarjoavat golfin lisäksi myös muunlaisia elämyksiä.

Toisaalta hieman etelämpänä Virossa pelikausi jatkuu hieman Suomea pidempään. Esimerkiksi White Beach Golf tarjoaa green feen tarjoushintaan.

Etsi luettavaa