Hyppää pääsisältöön
Kullossa klubitalolla ehtii pistäytyä 11:n jälkeen, ennen hienot näkymät tarjoavaa 12:tta
Teemu Tyry

Kullossa näyttää hyvältä – nuorten pelaajien osuus kovassa kasvussa

Kullo Golfin kenttä on totuttuun tapaan hienossa kunnossa ja näkymä klubitalolta 12:n väylälle yksi maamme edustavimmista.

Heinäkuun ensimmäisenä perjantaina Kullo Golfin parkkipaikka on täydempi kuin kertaakaan aiemmin vuodesta 2003 tekemieni vierailujen aikana. 

Olen tullut tekemään haastattelua toimitusjohtaja Pekka Karpin ja hänen aisaparinaan toimivan ”senior advisorin”,  Rauno Pusan kanssa.

Klubitalolle saapuessani otan lähes tiedostamatta tavaksi tulleen kuvan viereisen 12:n tiiauspaikalta väylälle ja viheriölle.

Näkymä on hyvin poikkeuksellinen, rauhoittava ja harmoninen.  Sama  maisema avautuu myös klubitalon terassilta

Reilu alamäki tiiltä väylälle tuo hetimiten tunteen siitä, että tämä on Kullossa se tiiauspaikka, jolla palloaan haluaa lennättää tavallistakin hienommassa kaaressa..

Ennen haastattelua otan sovitusti  golfauton alleni ja teen perusteellisen kenttäkierroksen kännykkäkameran ja muistiinpanovälineiden kanssa, sillä pelaamiseen ei tällä kertaa ole aikaa.

Jan Sederholmin suunnittelema kenttä on käytännössä aina vieraillessani ollut erinomaisessa kunnossa, myös keväisin. Tämä vaikutelma syntyy nytkin jo ensimmäisillä väylillä, ja vahvistuu lenkin edetessä.

Positiivisia tuntemuksia Kullossa syntyy 12:n väylän lisäksi monessa muussakin kohdassa kauniista näkymistä tiiauspaikoilta, sekä viheriöiden kunnosta.

Kullo-10-840.jpg

Alamäkeen lyötävä kymmenes (par-3) on oikealla häämöttävän veden vuoksi monille risk & reward-reikä
Alamäkeen lyötävä kymmenes (par-3) on oikealla häämöttävän veden vuoksi monille risk & reward-reikä
Teemu Tyry

Kullolla ja Paloheinällä on pitkälti sama omistuspohja, josta johtuen kahden kentän pelioikeuspaketti on erittäin suosittu. Kullooseen se on tuonut runsaasti Paloheinässä harrastamisen aloittaneita nuoria, joka on nuorentanut Hjallis Harkimon perustaman kenttäyhtiön käyttäjäkuntaa.

Kullossa pyritään kasvattamaan reilusti pelikierrosten määrää meneillään olevan koronakauden jälkeenkin.

GoGolfin toimitus antaa kentän kunnolle, pelattavuudelle sekä kokonaisilmeelle korkeat pisteet.

”Kauden toisella puoliskolla toivomme vieraspelaajien edelleen sankoin joukoin löytävän Kullooseen. Huomattavan paljon on pääkaupunkiseudulla harrastajia, jotka eivät vielä ole meillä vierailleet, tai edellisestä kerrasta on pitkä aika. Tervetuloa kokeilemaan”, viestitää  toimitusjohtaja Pekka Karppi.

Kullon nykytilasta, tulevaisuudensuunnitelmista sekä Suomessa golfkenttien osalta aintulaatuisesta toimitusjohtajan ja senior advisorin yhteistyöstä   laajempi artikkeli GoGolfin sivuilla heinäkuun aikana.  

GoGolf Guide tarjous, green fee kahdelle + golfauto 99 e

Kullo,-pekka-karppi840.jpg

Pekka Karppi (vas.) saa Keimolaa ja Sarfvikia johtaneelta Rauno Pusalta (oik.) näkemystä ja oppia golfkeskuksen vetämisestä.
Pekka Karppi (vas.) saa Keimolaa ja Sarfvikia johtaneelta Rauno Pusalta (oik.) näkemystä ja oppia golfkeskuksen vetämisestä.
Teemu Tyry

Kullo Golf