Hyppää sisältöön

Kullo Golf – Matkalla kohti kärkeä

Ajelen kahdeksan jälkeen aamulla vielä kohtalaisen hiljaiselle Kullo Golfin parkkipaikalle. Samaan aikaan paikalle saapuu myös Kullo Golfin toimitusjohtaja Rauno Pusa. Lyömme ajan hengen mukaiset fist bumbit ja suuntaamme kohti klubitaloa. Matka kestää tovin, sillä Pusa korjaa matkalta talteen jokaisen roskan, minkä tarkka silmä havaitsee.

Kullo Golf on tekemässä uutta tulemista ja sen keskiössä ovat vahvasti hyvä henki ja positiivisen fiiliksen tekemisen meininki. Toimitusjohtaja näyttää edestä ja muiden on helppo seurata esimerkkiä. Heinäkuun lopussa 70-vuotta täyttävä Pusa ei säästele, vaan tekee hartiavoimin töitä joka päivä.

Klubitalolle saavuttaessa huomaa, että kenttäympäristössä tapahtuu isoja muutostöitä. Pusa kertoo rangen, puttiviheriön ja lähipelialueen täydestä remontista, jotka loppukaudesta valmistuessaan ovat vertaansa vailla. Lähipelialueella on mahdollista harjoitella jopa 70 metrisiä lähestymislyöntejä. Viimeistään golfkausi 2022 tullaan aloittamaan todella hienoissa puitteissa Kullo Golfissa. Pusan mukaan kentällä ja sen ympäristössä tehdään jatkuvasti muitakin parannustöitä, jotka parantavat golfelämystä entisestään. 

Kullon 1. tee sijaitsee aivan klubin kulman takana. Avausväylä on selkeä par 4 lievään alamäkeen.

Jussi Evinsalo

Aamun muuttuessa yhä lämpimämmäksi, suuntasimme teeboksiin ja lähetimme pallomme ilmaan ensimmäisen kerran. Peli lähti liukkaasti käyntiin ja huomasimme heti, että varsinkin viheriöt ja niiden ympäristöt olivat erittäin hyvässä kunnossa. Muutenkin oli nähtävissä, että kentän kasteluun on käytetty aikaa, vaivaa ja paljon vettä.

Korkeuserot ovat asia, joka Kullo Golfista tulee välittömästi mieleen. Par 3 alamäkeen, par 5 ylämäkeen. Hiki virtasi, onneksi mukaan oli pakattu ekstra-annos nestettä. Oli hieno yllätys huomata, että muutamaan teeboksiin oli kannettu iso kanisteri täynnä mehua. Märän pyyhkeen alla piilossa oleva mehukanisteri saattaa pelastaa monen janoisen pelurin kierroksen näillä helteillä. 

Etuysiltä mieleen jäivät parhaiten väylät 3 ja 7, joissa mereen laskeva Kullobäcken antaa ison haasteen pelaajille. Kaislikossa suhisee ja taisi meiltäkin joku pallo sinne jäädä muiden seuraksi.

Klubin terassilta aukeaa mukavat maisemat kentälle. Vasemmalla kentän 12. väylä ja oikealla haastava 18.

Jussi Evinsalo

 

Kierros kiertää klubitalolle vasta väylän numero 11 jälkeen. 11 teeboksista on helppo havaita, miten massiivisesta uudistuksesta rangealueella on kysymys. Työkoneet möyrivät maata urakalla. 

Väylä 12, pitkä par 5 avataan klubitalon terassin kupeesta, tähtäin tiukasti Kilpilahden piipuissa. Kuin tilauksesta testihälytys jalostamolla annettiin juuri, kun olimme väylällä ja pelikaverini meinasi sukeltaa parempaan suojaan bunkkerin pohjalle. 

Vasta takalenkillä huomaa, kuinka paljon pelaajia kentällä meidän edessämme onkaan. Aikaisemmat väylät kätkevät kanssapelaajat tehokkaasti omille väylilleen. Avonainen kohta kentässä ei kuitenkaan tarkoita helpompaa. OB ja melkeinpä viheliäiset greenibunkkerit eivät päästä keskittymistä herpaantumaan. 

Viimeiset kolme väylää ovat ominaisia Kullo Golfille. Jyrkähköä mäkeä ylös, siitä sujuvasti takaisin alas seuraavalla väylällä. Korkeuserot golfkentällä ovat miellyttäviä ja ne saavat aina harkitsemaan mailavalintaa uudestaan. Kierroksen päättävä väylä 18, par 5 on näyttävä kokonaisuus. Bensansa polttaneelle pelaajalle 470 metriä (keltaisilta) voi olla Via Dolorosa. Mutta viimeistään onnistunut kolmas lyönti ylämäkeen, kahden jättimäisen männyn välistä keskelle viheriötä, nostaa tunnelman korkealle. Kierros saadaan paketoitua nätisti. 

Kullon terassilla sopii nautiskella kierroksen jälkeen.

Jussi Evinsalo

Kullo Golfin ravintola palvelee asiakkaitaan ympäri vuoden. Suosittu ravintola tarjoaa nälkäisille lounasvieraille monipuolisen salaattipöydän ja lämpimän ruoan. Ruokapöydässä on kohtalaisen hiljaista täyttäessämme huvenneita energiavarastojamme. Sisällä viileässä nautittu lounas todellakin kruunaa onnistuneen kierroksen. 

Kullo Golfista päällimmäisenä mieleen jäi erinomaisessa kunnossa oleva monipuolinen kenttä ja iloinen fiilis, joka paistoi pelaajien ja henkilökunnan kasvoilta. Golfkentälle tullaan viihtymään. Siinä henkilökunnalla on iso rooli ja se tulee Kullo Golfissa selkärangasta. Huikkaan lähtiessäni vielä kiitokset Pusalle, joka taiteilee tikapuiden yläpäässä vaihtamassa lamppua varauloskäyntikylttiin. Kuinkas muutenkaan.

Kullo Golfin Guide-etuihin voit tutustua GoGolfin verkkokaupassa. Guide-edut on tarkoitettu ainoastaan GoGolfin jäsenille.

Etsi luettavaa