Hyppää sisältöön

Krista Bakker kolmas Barcelonassa – Maja Stark omaa luokkaansa finaalipäivänä

Maja Stark on voittanut ammattilaisena pelaamistaan LET:n kolmesta kisasta kaksi
Maja Stark tavoittelee sunnuntaina Saksassa jo lyhyen ammattilaiuransa neljättä voittoa. KUVA LET

Krista Bakker saavutti uran parhaan sijoituksen ja suurimman palkintoshekin. Työpaikka kaudelle 2022 varmistui ja Bakker pääsee menestyksensä ansiosta mukaan New Yorkissa pelattavaan LET:n miljoonan dollarin kisaan

Tilanteet vaihtelivat nopeasti Estrella Damm Ladies Openissa viimeiseänä päivänä. Kisaa neljällä lyönnillä johtanut Argentiinan Magdalena Simmermacher murtui jo ensimmäisillä väylillä, sai tuloksekseen 79,+7 ja jäi päivän parhaasta tuloksesta peräti 14 lyöntiä jakaen Sanna Nuutisen (-1) kanssa sijalukua 14:s.

Krista Bakker on välivuoden jälkeen saanut loppukaudesta tuloskuntoonsa hyvää nostetta, jolla on varmistanut työpaikan vuodelle 2022

Krista Bakker on välivuoden jälkeen saanut loppukaudesta tuloskuntoonsa hyvää nostetta, jolla on varmistanut työpaikan vuodelle 2022

LADIES EUROPEAN TOUR

Simmermacherin kanssa pelannut Krista Bakker nousi kahden birdiensä avulla kärkeen, ja piti tuulenhalkojan paikkansa kierroksen puoliväliin. Sisääntulon hän aloitti tuplalla ja bogeylla pudoten jo 12:n reiän jälkeen parin lyönnin päähän  lopullisesta voittajasta, Ruotsin Maja Starkista.
Viimeisillä reiílllä Bakker teki yhden birdien, saaden päivän tuloksekseen 72, par.

Bakkerin kierrostulokset 70-70-72,-4 tuottivat kuitenkin jaetun kolmannen sijan, joka on LET:lla hänen kaikkien aikojen parhaansa. Palkintorahaa hän saa 11 750, joka suhteutettuna uran aiempiin kokonaistuloihin vuodesta 2014  (99  800 €) on mojova summa.

Sijoituksellaan Bakker varmisti myös työpaikan LET:lle vuodelle 2022.
”Olen todella iloinen. Tekeminen oli hyvällä tasolla tällä viikolla. Tänään oli tuulisempi keli kuin aiempina päivinä. Mainio lyömiseni toi toivottua tulosta”, Krista Bakker ynnäili finaalikierrosta ja kolmen päivän kisaa.

Hänen aiempi paras sijoituksensa LET:lla (8.) on Espanjan avoimista. Yhteensä kuudesta kärkikymmenikköön sijoittumisesta neljä on Espanjasta, jonne valmentajaisä Kari Bakker vei perheensä asumaan toviksi parempien harjoitusolosuhteiden saavuttamiseksi 2000-luvun puolivälissä.

Maja Stark on läpikulkumatkalla LPGA:lle

Kolme kisaa ammattilaisena, kaksi voittoa ja yksi kymmenes tila. Siinä elokuun alussa ammattilaiseksi siirtyneen Maja Starkin upea saldo Ladies European Tourilta. Alkukaudesta hän pelasi villillä kortilla kahdesti, niissäkin sijoitus oli 20:n joukossa.
Nämä eivät ole tulleet kovinkaan suurina yllätyksenä pelaajalta, joka on amatöörinä kahdessa pelaamassaan US Openissa ollut sijoilla 13. ja 16:s, sekä lukeutunut opiskeluvuosiensa ajoin ikäistensä parhaisiin yliopistogolfissa.

Avauskierroksella epäonnnistunut ruotsalainen (74-69-65,-8) jyräsi koneet päälle saatuaan selvään voittoon. Sunnuntaina hänen tuloksensa oli kolme lyöntiä parempi seuraavan. Palkintorahaa hän kuittaa 37 500 euroa, kotimaassaan kuittamaan ykköstilan (60 000 €) ja kymmenennen sijan myötä ansiot ovat Euroopasta jo yli 100 000. 

Stark suuntaa sykyllä LPGA:n karsintoihin, ja oletettavasti viettää opiskeluvuosiensa tavoin myös ensimmäiset ammattilaisvuotensa USA:ssa.

Sanna Nuutisen terävin tuloskunto  (72-70-73,-1) on ollut olympialaisten jälkeen kateissa, nyt tuloksena oli 14:s sija.
Seitsemästä suomalaisesta Ursula Wikström pääsi kolmantena jatkoon. Kahden kierroksen ajan hän oli kärjen tuntumassa (71-72-78, +5), lopullinen sijaluku oli 42. 

Tulospalvelu

Etsi luettavaa