Hyppää sisältöön

Kotimaista huippugolfia suorana – Ruutu+ näyttää Finnish Tourin ensimmäisen osakilpailun

Sami Välimäki ja Sanna Nuutinen ovat mukana Finnish Tourin kisassa.

Vaikka isot kiertueet ovat tauolla, se ei tarkoita taukoa tv-golfista. Ruutu+ näyttää Finnish Tourin kauden avauskilpailun kaksi viimeistä päivää suorana.

Finnish Tourin ensimmäinen osakilpailu pelataan kesäkuun alussa Vihdissä sijaitsevassa Hill Side Golfissa. Kolme kierrosta kestävän kilpailun kaksi viimeistä päivää näytetään suorana Nelosen Ruutu-palvelussa 6.–7. kesäkuuta.

Koska kansainväliset kiertueet ovat tauolla, kerää Finnish Tour nyt poikkeuksellisen nimekkään osanottajajoukon. Miehissä mukana on esimerkiksi tuore European Tour -voittaja Sami Välimäki ja Challenge Tourilla pelaava Oliver Lindell. Myös Asian Tourilla vakituisesti pelaava Janne Kaske ja kokenut Antti Ahokas ovat ilmoittautuneiden joukossa. Miesten kisassa rahaa on jaossa 10 000 euroa.

Naisten kisaa tähdittävät puolestaan Ladies European Tourilla pelaavat Ursula Wikström ja Sanna Nuutinen. Golfliitto on lähtenyt mukaan tukemaan FT:n avauskilpailun naisten sarjaa antamalla palkintopottiin 5 000 euroa. Normaalisti Finnish Tourilla naisten sarjassa ei jaeta rahapalkintoa.

”Tämä on hieno mahdollisuus tukea suomalaista kilpagolfia ja tarjota kaivattua urheiluviihdettä uusille potentiaalisille golfin harrastajille. Parhaiden naispelaajien mukaan saaminen oli myös tärkeä tavoitteemme”, sanoo Kimmo Rantamäki Golfliitosta.

Ruutu seuraa Hill Side Golfin pelitapahtumia suorana lauantaina ja sunnuntaina. Ruudusta voi katsoa jälkeenpäin myös osakilpailun tallenteet ja koostelähetyksen koko viikonlopusta. Hill Side Golfin osakilpailu on katsottavissa Ruutu+-tilauksella. 

Karsintakisa suuren suosion vuoksi

Kilpailuun pääsee mukaan 126 miestä ja 30 naista. Viime vuosina Finnish Tourilla on ollut pikemminkin vaikeuksia saadaa täyttä fieldiä kasaan, mutta tällä kertaa kaikki ilmoittautuneet eivät mahtuneet mukaan. Suuren suosion vuoksi Suomen PGA:n omistama kiertue järjestää karsintakilpailun.

”Tällä hetkellä (torstaina 21.5.) miehissä on pääsemässä mukaan kilpailuun kaikki Finnish Tourin kategorian (1-10) omaavat sekä vajaa parikymmentä pelaajaa tasoituksen perusteella. Naisten sarjassa ei ilman kategoriaa pääse mukaan eivätkä edes kaikki kategorian 10 pelaajat mahdu mukaan”, Finnish Tourin sivuilla kerrotaan.

”Jotta kaikilla ilmoittautuneilla olisi reilu mahdollisuus päästä mukaan Hill Side Golfin osakilpailuun, järjestämme 18 reiän karsintakilpailun Hill-kentällä sunnuntaina 31.5. klo 12 alkaen. Pelimuotona on tasoitukseton lyöntipeli.”

Karsintakilpailun 4 parasta miestä ja 2 parasta naista saavat villin kortin Hill Side Golfin osakilpailuun.

Etsi luettavaa