Hyppää sisältöön

Korhosella katastrofaalinen loppu – ”Aina dopingtesti tulee kun ärsyttää eniten”

Mikko Korhosen kolmas kierros British Mastersissa hajosi käsiin viimeisellä kolmella reiällä.

Mikko Korhonen oli par-tuloksessa kun hän lähestyi väylää 16 keskeltä väylää. Toinen lyönti vasemmalle lipulle karkasi pari metriä liikaa vasemmalle pomppien pahasti pitkäksi. Korhonen selvitti vielä 1,5 metrisellä putilla hyvän bogin reiältä. 

Bogi meni tunteisiin ja Korhonen löi heikon avausksen par-3 17:nnellä. Se johti jälleen mahdottomaan paikkaan, josta pallo osui puuhun pompaten taas pahaan paikkaan. Korhonen antoi taas itselleen hyvän bogipaikan, mutta tällä kertaa ei onnistanut. 

Viimeisellä väylällä avaus päätyi väyläbunkkeriin, josta toinen lyönti ei kohonnut tarpeeksi. Seuraavasta väyläbunkkerista nosto oli jo hyvä, mutta parin pelastaminen ei onnistunut. 

Korhonen ei ollut luonnollisestikaan kovin juttutuulella pelattuaan viimeiset kolme reikää neljä yli parin. 

”Aina tämä doping-testi onnistuu tulemaan juuri silloin kun vit—– eniten”, Korhonen tokaisi matkalla golfautolle ja dopingtestiin. 

Kilpailun kärjessä tilanne on säilynyt muuttumattomana. Eddie Pepperellin johto on pysynyt noin neljässä lyönnissä läpi päivän. 

Etsi luettavaa