Hyppää sisältöön

Korhosella kammoalku sunnuntaihin – taistelee finaalipaikasta

Mikko Korhonen pääsee perjantain kierrokselleen neljä tuntia avauskierrosta aiemmin

Mikko Korhosen taistelu voitosta kääntyi hetkeksi selviytymistaisteluun finaalipaikasta.

Mikko Korhonen aloitti sunnuntain kierroksen Nedbank Challengessa kuudennelta sijalta ja vain viisi lyöntiä kärjestä. Jopa voiton piti olla mahdollinen, mutta toisin kävi. Korhonen teki ensimmäiseen viiteen reikään kolme bogia ja triplan tippuen hetkessä takaisin par-tulokseen ja kilpailun keskikastiin. 

Korhonen onnistui kuitenkin kuittaamaan kasilla tulleen bogin birdiellä ysille ja pelasi ensimmäisen ysin 42 (+6). Kokonaistuloksella par Korhonen on kilpailussa jakamassa 25 sijaa kun maaliin on kahdeksan reikää matkaa. Ennustettu Race to Dubai sijoitus on tällä hetkellä 49, joka oikeuttaisi vielä niukasti finaalipaikkaan. 

Viimeisen kahdeksan reiän aikana panokset ovat siis katossa! 

Kalle Samooja on noussut samalla kisan parhaaksi suomalaiseksi. Turkulainen on kierrostaan -2 pelattuaan 13 reikää. Kalle jakaa sijaa 18 tuloksessa -3. Kuudenteen sijaan on kuitenkin matkaa jo viisi lyöntiä, neljänteen sijaan kuusi. Reiät näyttävät ikäväkyllä loppuvan kesken finaalipaikan suhteen. Kalle tarvitsisi noin viidennen sijan noustakseen mukaan Dubaihin. 

Tällä hetkellä ennustettu sijoitus on 67, joka on käsittämättömän upea tulokaskauden osalta. 

Fleetwood noussut kärkeen! 

Tommy Fleetwood pelasi todella heikosti edellisessä kisassaan Kiinassa. Tällä viikolla meno on ollut jo parempaa ja sunnuntaista on muodostumassa viime vuoden Race to Dubain kakkoselle todella kuuma päivä. Fleetwood on kierrostaan -7 kympin jälkeen kun hän on tehnyt peräkkäiset eaglet väylillä 9 ja 10. 

Näin ollen yhteistulos -12 oikeuttaa kisan johtopaikkaan. Lyönnin päässä ovat Marcus Kinhult ja Louis Oosthuizen, joten lopusta on luvassa megatrilleri suuresta voittopotista. Jos Fleetwood voittaa, nousee hän Race to Dubaissa Berndt Wiesbergerin lähimmäksi haastajaksi. 

Suora lähetys kisasta on käynnissä Viasat Golfin ja Viaplayn kanavilla. Selostuksesta vastaa Antti Vaalas.

Etsi luettavaa