Hyppää sisältöön

Korhonen pääsi viikonloppuna jo harjoittelemaan – tavoite Nedbank Challengeen on selkeä

Ennen lyöntiä kannattaa pyrkiä toistamaan samat rutiinit

Mikko Korhonen vetäytyi Turkish Airlines Openista viimetingassa rannevamman takia. Nyt kaiken pitäisi olla kunnossa ja tavoite on jatkaa kautta vielä Etelä-Afrikan jälkeenkin.

Mikko Korhonen palaa erikoisen väliviikon jälkeen kentille legendaarisessa Nedbank Challengessa. Korhonen vietti viikon Turkissa, jossa hän hoiti kuntoon pro-amissa kipeytynyttä rannettaan. Vuosi sitten hän sijoittui samassa kilpailussa hienosti 16:nneksi.

Korhonen lähtee kisaan kuitenkin hyvin valmistautuneena, eikä ranteen pitäisi tuottaa ongelmia. Nälkää hän kasvatti Turkissa läpi viikon saaden hoitoa ranteeseen. Viikonloppuna lyöminenkin oli jo mahdollista. 

”Olin Turkissa koko viikon ajan. Sain hoitoa ja kävin magneettikuvauksissa, ilmeisesti kyse on hermokivuista. Lauantaina ja sunnuntaina pystyin jo harjoittelemaan melko hyvin, joten hyvä että päätin 
jäädä kisapaikalle”, Korhonen kertoo.

Viime vuoden kisassa Korhonen sai viimeisellä kierroksella todistaa samassa ryhmässä kun Lee Westwood nousi voittajaksi. Korhosen viimeinen kierros ei sujunut ja sija oli lopulta 16:s. Tänä vuonna tavoite on selvä, sillä Korhonen on tällä hetkellä kiinni viimeisessä paikassa Dubain finaaliin.

”Paikka Dubaissa on ilman muuta tavoite, mutta ennen kaikkea ehjä viikko täällä, ei mennä vielä asioiden edelle. Tämän viikon kisa-areena on aivan erinomainen ja viimeisen päälle hienossa kunnossa. Aivan mahtava paikka. Pyörivät tuulet tuovat pelaamiseen oman lisänsä”, hän luonnehtii.

Korhonen käynnistää kilpailunsa kello 9.11 paikallista ja Suomen aikaa yhdessä Lucas Bjerregaardin ja Aaron Rain kanssa tiiltä 10.

Etsi luettavaa