Hyppää sisältöön

Korhonen katsomoon, Koepka karkaamassa?

Brooks Koepka on täysin omilla luvuillaan

PGA Championshipin toinen päivä tulee jäämään Mikko Korhosen viimeiseksi Long Islandilla New Yorkissa. Brooks Koepka sai lentävän lähdön myös toiseen kierrokseensa.

PGA Championshipin toisen kierroksen suora lähetys on käynnissä Viasatin kanavilla. Toisen kierroksen tulos Mikko Korhosen osalta oli jälleen kerran 74 (+4) ja espoolaistunut Korhonen päätyi tulokseen +8. 

Korhosen sijoitus toisen kierroksen jälkeen on 124, eikä tulos tule mitenkään riittämään jatkoon. Lopullinen ratkaisu tapahtui viimeisellä ysillä, jossa Mikko teki peräti viisi bogia, eikä ainuttakaan birdietä. Ennen viimeistä ysiä hän oli kiinni jatkopaikassa tuloksessa +3. 

Kilpailun kärjessä Brooks Koepka on jatkanut vakuuttavasti. Hän on toista kierrostaan -3 pelattuaan viisi reikää ja kokonaistuloksellaan -10 jo viiden lyönnin karussa. Toisena on vahvan toisen kierroksen 66 (-4) pelannut Jordan Spieth tuloksessa -5. 

Kolmatta sijaa tuloksessa -4 jakavat Tommy Fleetwood, Dustin Johnson ja Daniel Berger tuloksessa -4. 

Kisa nähdään suorana lähetyksenä Viasat Golfin ja Viaplayn kanavilta

Etsi luettavaa