Hyppää pääsisältöön
Noora Komulainen oli kahden kierroksen jälkeen hienosti toisena.
LET / Tristan Jones

Komulainen jahtaa kauden parasta sijoitustaan – suomalaisilla vahva panos LET:llä

Noora Komulaisen kauden paras sijoitus LET:llä on kymmenes sija. Tänä viikonloppuna siihen voi tulla roima parannus.

Noora Komulainen on aloittanut vahvasti kauden todennäköisesti kolmanneksi viimeisen Ladies European Tourin kilpailun Mediterranean Lades Openin. Komulainen oli kahden kierroksen jälkeen kilpailussa jaetulla toisella sijalla tuloksella -3 (71-68). 

Myös Sanna Nuutinen mahtui kymmenen parhaan joukkoon oltuaan kisassa jaetulla kahdeksannella sijalla. Muutenkin suomalaispanos Espanjassa oli vahva, sillä Elina Nummenpää oli 22:s, Krista Bakker 32:s ja Ursula Wikström 39:s.

Ainoastaan Nina Liias ja Minea Blomqvist-Kakko karsiutuivat jatkosta.

Parhaillaan Espanjassa pelataan kolmatta kierrosta. Parhaiten ovat aloittaneet Nuutinen ja Wikström, jotka on kolmatta kierrosta yhden alle parin. Wikström on noussut yhdeksän sijaa 30:nneksi ja Nuutinen  viidenneksi.

Bogilla kierroksensa aloittanut Komulainen teki kakkosella parin ja jatkaa tuloksessa -3 sekä jaetulla toisella sijalla. Kärkinainen Laura Fünfstückiin hänellä on neljä lyöntiä matkaa.

Komulainen pelaa ainakin toistaiseksi kahden parasta kisaansa, sillä hänen toistaiseksi paras sijoituksensa on kymmenes. Kiertueen rankingissa Komulainen on sijalla 39, mutta sijoittuminen kolmen joukkoon nostaisi häntä reippaasti listalla.

Elina Nummenpää on tässä vaiheessa 21:ntenä (+2) ja Krista Bakker (+5) 34:ntenä.

Tulospalvelu

GoGolf suosittelee