Hyppää sisältöön

Kolme suomalaista starttaa huomenna CT-kisaan – Koivu joutuu jättämään kisan väliin

Oliver Lindell ja Roope Kakko ovat mukana Etelä-Afrikan-kisassa.

Roope Kakko käynnistää kautensa Challenge Tourilla. Kim Koivulta jää kauden toinen kisa väliin.

Challenge Tour jatkuu torstaina Etelä-Afrikassa kauden toinen osakilpailulla. Suomesta kisassa ovat mukana Oliver LindellRoope Kakko ja Lauri Ruuska.

Myös Kim Koivun piti olla kisassa mukana, mutta hän on tiettävästi sairastunut, eikä pääse kisaan mukaan.

Kisa pelataan Kapkaupungissa kahdella kentällä: Royal Cape Golf Clubilla ja King David Mowbray Golf Clubilla.

Ensimmäisenä suomalaisista kisaan starttaa Ruuska, jonka tiiausaika on klo 7.10. Kakon ryhmästä ensimmäinen lyö avauslyönnin 11.40.  Sekä Ruuska että Kakko pelaavat Royal Cape -kentällä.

Lindell pelaa avauskierroksen King David Mowbray -klubilla startaten matkaan klo 11.40.

Challenge Tourin kolme ensimmäistä kilpailua pelataan yhteisturnauksina Sunshine Tourin kanssa, joten kisoihin ottaa osaa normaalia enemmän pelaajia. Esimerkiksi tähän kilpailuun lähtee yli 200 pelaajaa.

Kisat pelataan kolmena perättäisenä viikkona, joten Kapkaupungista kiertue jatkaa Fancourt Resortiin, johon suomalaisista ovat tämänhetkisen tiedon mukaan pääsemässä mukaan Kakko ja Lindell.

Avauskilpailussa suomalaisista pelasivat Koivu, Ruuska ja Lindell, joka pääsi ainoana jatkoon kisassa. Heikon kolmannen kierroksen takia hän jäi kuitenkin tuloksissa 59:nneksi. Aineksia parempaan oli, mutta varsinkin puttipeli tökki porvoolaisella.

Etsi luettavaa