Hyppää sisältöön

Kolme kovaa voimaliikettä kuntosalilta: ”Varmimmat lisämetrit ensi kesälle”

Kolmen voimaliikkeen avulla pallo pakenee entistä kauemmaksi

Fibacon golf- ja jääkiekkovalmentaja Mikko Karhu kertoo tässä ensimmäisen kerran viime marraskuussa julkaistussa jutussa golfin voimaliikkeitä.

Saliharjoittelussa on olemassa niin sanotusti tylsempiä ja hauskempia liikkeitä. Etenkään tylsempien liikkeiden aloittaminen voi olla vaivalloista, mutta niiden tekeminen tunnollisesti mahdollistaa hauskojen liikkeiden osalta paremman kehityksen ja lopputuloksen. 

Mikko Karhu avaa tällä kertaa kolme tehokasta voimaliikettä, joiden tulokset on helposti nähtävissä myös golfsvingissä ja pallon pakenemisessa entistä kauemmaksi. 

”Kaikkihan me haluamme lyödä kovempaa ja pidemmälle. Tapoja ja näkemyksiä on toki monia miten siihen päästään ja se on myös erittäin yksilöllistä. Toisen svingille ja kehotyypille oikea polku voi olla jalkojen vahvistaminen, toiselle nopeusharjoitusten tekeminen. Näissä kolmessa liikkeessä on pyritty löytämään lihaksia, nopeutta ja monipuolisuutta joista mahdollisimman moni löytäisi lisämetrejä svingiinsä”, Karhu alustaa. 

”Kyykky toimii aina. Vahvat jalat ovat yleensä tärkein peruste hyvälle golflyönnille. Jos pakarat ovat hyvin käytössä, niin se luo vankan perustan kaikille svingeille. Ristitaljassa haetaan taas enemmän keskivartalon voimaa ja kiertoa, sen voi pienemmillä painoilla tehdä myös avaavana liikkeenä. Pallonheitto on liikkeistä ylivoimaisesti lajinomaisin ja sitä harjoittelevat käytännössä kaikki golfammattilaiset. Näillä liikkeillä varmasti löytyy lisäpotkua draiviin”, hän uskoo.

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Tämän viikon teema on golfarin voimaliikkeet!??️ Liike 1: Kyykky Hex Barin kanssa! Tämä liike auttaa havainnollistamaan jalkojen työtä svingissä ja lantion ojennusta osumahetkellä. Pyri löytämään pakarat ylöstullessa, jotta et työskentele pelkillä reisillä!? . . #voima #golf #golffi #golfer #fibaco #fibacogroup #treeni #urheilu #liikunta #valmennus #kyykky #squat #treenit

Henkilön Fibaco ⛳️??????‍♀️??⚽️⛷ (@fibacogroup) jakama julkaisu Marras 4, 2019 kello 7.05 PST

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Liike 2: Ristitalja – työntöveto! Tämä liike vahvistaa keskivartalon voimaa ja parantaa hartiakiertoa? Liike toimii kevyemmillä painoilla tehtynä myös avaavana liikkeenä! Tämän liikkeen myötä löydät golfissa tarvittavat lihakset ja opit käyttämään niitä! . . #golf #golfer #golffi #treeni #urheilu #sport #fysiikkavalmennus #fibaco #fibacogroup

Henkilön Fibaco ⛳️??????‍♀️??⚽️⛷ (@fibacogroup) jakama julkaisu Marras 5, 2019 kello 10.38 PST

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Golfarin voimaliikkeet -teema jatkuu! Liike 3: Pallonheitto painonsiirrolla! Miten sitä palloa tulisi lyödä!? Tämä liike havainnollistaa erittäin hyvin koko kehon liikettä svingissä! Liike on samalla erinomainen nopeusvoimaharjoite golfareille!?️‍♂️ Ja huomaa erityisesti golflyöntiliikkeen omainen painonsiirto ? . . #golf #golfswing #golftips #golffi #golfer #treeni #urheilu #fysiikkavalmennus #fibaco #fibacogroup

Henkilön Fibaco ⛳️??????‍♀️??⚽️⛷ (@fibacogroup) jakama julkaisu Marras 6, 2019 kello 6.04 P

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Golfarin voimaliikkeet -teema jatkuu! Liike 3: Pallonheitto painonsiirrolla! Miten sitä palloa tulisi lyödä!? Tämä liike havainnollistaa erittäin hyvin koko kehon liikettä svingissä! Liike on samalla erinomainen nopeusvoimaharjoite golfareille!?️‍♂️ Ja huomaa erityisesti golflyöntiliikkeen omainen painonsiirto ? . . #golf #golfswing #golftips #golffi #golfer #treeni #urheilu #fysiikkavalmennus #fibaco #fibacogroup

Henkilön Fibaco ⛳️??????‍♀️??⚽️⛷ (@fibacogroup) jakama julkaisu Marras 6, 2019 kello 6.04 PST

Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran marraskuussa 2019.

Etsi luettavaa