Hyppää sisältöön

Kolmas perättäinen top 10 -sijoitus ei ilahduttanut Välimäkeä: ”Vaikeaa kenttää pitää kunnioittaa”

Sami Välimäen mahdollisuudet voittoon kariutuivat 15. reiän avaukseen.

Sami Välimäelle päätöskierros jätti pahan maun suunhun, mutta toi rutkasti oppia US Openia varten.

Sami Välimäki on sijoittunut jaetulle 10. sijalle Valderramassa tänään päättyneessä Andalucia Masters -kilpailussa. Voittoa hakemaan lähtenyt nokialainen joutui taipumaan takaysin puolivälissä tehtyään ensin bogeyn 14. reiälle ja tuplan 15. reiälle

Mahdollisuus voittoon valui yli 200 metriä pitkällä par 3:lla, jossa avaus painui oikealle vaikeaan paikkaan. Pallon toimittaminen reikään vaati Välimäeltä vielä neljä lähipelilyöntiä.

Pahan maun suuhun jätti myös tuplabogi-lopetus, joka syntyi ok avauksen jälkeen. Lähestyminen epäonnistui ja päätyi viheriön oikealle puolelle maskiin, josta Välimäki otti vielä välilyönnin, chipin ja kaksi puttia.

Hän jäi lopulta kuuden lyönnin päähän kärjestä. Eroa kisaa kolmen kierroksen jälkeen johtaneeseen John Catliniin oli neljä lyöntiä. Yhdysvaltalaisen voittotulos oli +2 eli yksikään pelaajista ei onnistunut pelaamaan kisaa alle parin. Se on hyvin harvinaista, mutta ei myöskään ainutlaatuista ainakaan Valderramassa.

Välimäki kuvasi kierroksen jälkeen fiiliksiään ytimekkäästi ”paskaksi”. Pienen lämmittelyn jälkeen hän kuitenkin totesi, että top 10 -sijoitus on aina hyvä asia.

European Tourin Race-to-Dubai-rankingissa Sami nousi upeasti niin ikään kärkikymmeniköön.

Kierros alkoi hyvin

Välimäen peli näytti sunnintaina hyvältä vielä kuuden reiän jälkeen, jolloin hän oli kierrostaan yhden alle parin ja yhteistuloksessa +1.

Vaativa Valderraman kenttä alkoi kuitenkin verottaa tulosta, kun hän pelasi reiät 7–10 kolme yli. 

Hän nousi takaisin voittotaisteluun mukaan 13. reiän birdiellään, joka syntyi hienon lähestymisen jälkeen. Valitettavasti 14. reiän lähestyminen kukkulan päällä sijaitsevalle viheriölle epäonnistui lyöntinä hieman ja jäi pari metriä lyhyeksi valuen bunkkeriin.

”Tarkoitus oli lyödä viheriön etuosaan ja katsoa, kuinka pitkälle pallo pomppii siitä. Todennäköisesti se olisi mennyt takaa pitkäksi”, Välimäki kuvasi hyvin Valderraman kenttää, joiden pienille, koville ja liukkaille viheriöille osuminen on erittäin vaikeaa.

Myös Välimäen bunkkerilyönti oli lähellä onnistua, mutta sekin jäi hintsusti lyhyeksi tuuheaan karheikkoon.

”Jos pallo tippuu täällä raffiin, se ei siitä pomppaa eteenpäin”, Välimäki kuvasi kenttää.

14. reiällä Välimäki olisi voinut  paremmalla tuurilla selvitä parilla. Televisiokuvien perusteella näytti siltä, että Välimäki olisi turhautunut parin heikon lyönnin jälkeen, mutta kierroksen jälkeen haastattelussa 22-vuotias itse totesi, että se oli vain bogey: voitto oli vielä kiikarissa.

”Mahdollisuudet menivät 15. reiän heikkoon avaukseen”, Välimäki myönsi.

16. ja 17. reiällä suomalaisella oli paikat tehdä birdie, mutta neljän viiden metrin yritykset eivät uponneet. 17. reiällä (par 5) Välimäki oli luonut kakkoslyönnin takabunkkeriin, josta pallon saaminen tuolle etäisyydelle oli hyvä suoritus.

Hyvää oppia US Openia varten

Valderramasta Välimäki sai kuitenkin runsaasti henkistä pääomaa puolentoista viikon kuluttua käynnistyvää US Openia varten. Whistling Straits -kentältä on kantautunut tietoja, että sielläkin par tulee olemaan kovaa valuuttaa.

”Täältä tuli paljon oppia siitä, kuinka paljon pitää vaikeaa kenttää kunnioittaa. Se oli paras oppi tältä viikolta”, Välimäki sanoi.

Päätöskierroksella Välimäen viheriöosumaprosentti oli 50. Kisan voittaneen Catlinin GIR-prosentti jäi sitäkin pienemmäksi: 38,8.

Sami kertoi, että lento Yhdysvaltoihin lähtee lauantaina. Sen välisen ajan hän käyttää harjoitteluun.

”Ei mitään suurempaa ole mielessä. Lyöntiä pitää vielä kiristää hieman”, hän tuumasi.

Kisan voiton vei siis Yhdysvaltain Catlin tuloksella +2 (69-70-72-75). Hän kukisti Saksan Martin Kaymerin jännittävien vaiheiden jälkeen lyönnillä.

Kaymer on ollut voittotaistelussa mukana jo kahtena perättäisenä viikonloppuna. Moni olisi suonut sympaattiselle saksalaiselle voiton, sillä edellisestä on kuusi vuotta aikaa.

Se tuli muuten US Openista, joten Kaymer saattaa olla kova luu myös Whistling Straitsissä pelattavassa kauden toisessa majorissa.

Tulospalvelu

European Tour on katsottavissa suorana Viaplayltä ja V Sport -kanavalta

Etsi luettavaa