Hyppää pääsisältöön
Huippuvalmentaja Timo Karvinen vetää GoGolfin valmennustiimiä.
Jarno Juuti

Kokenut huippuvalmentaja Timo Karvinen omistautuu niin klubi- kuin ammattilaispelaajienkin kehittämiseen – talvikursseilta uutta potkua peliin

Kansainvälisesti menestynyt golfin ammattivalmentaja Timo Karvinen vastaa GoGolfilla opetustoiminnan kehittämisestä. Hän jakaa työaikaansa sekä kilpagolfarien että klubipelaajien välillä.

Nykyään Tapiolassa asuva huippuvalmentaja Timo Karvinen, 49, on tehnyt pitkän ja menestyksekkään uran golfin parissa. Kaikki alkoi aikanaan Mikkelin Golfista, jossa Timon ensikosketus lajiin tapahtui.

Mikkelissä ei tuolloin vielä ollut prota, ja Timon rooli muotoutuikin jo varhain junnuporukassa asioiden järjestelijänä. Kilpahiihdon hän jätti 17-vuotiaana, ja sen jälkeen fokus siirtyi golfiin. Golfvalmentajan ura oli jo tuolloin lukioikäisenä selvänä tavoitteena.

Opettavaisia vuosia maailmalla eri kulttuurien parissa

Timo on opettanut golfia ammatikseen vuodesta 1994 lähtien, ja pitkä ura on vienyt häntä ympäri maailman.

”Kansainvälisyys työssä on ollut aina mulle tärkeää”, Timo kertoo.

Hän on kouluttautunut ja hakenut laaja-alaisesti tietoa ja oppia ulkomailta koko uransa aikana.

Timo työskenteli 13 vuotta Suomen Golfliitossa, jonka jälkeen hän lähti päävalmentajaksi Guatemalaan. Noin 1,5 vuoden jälkeen hän palasi hetkeksi Suomeen, Nordcenteriin, josta matka jatkui Sveitsiin.

Sveitsissä vuosia vierähti peräti neljä päävalmentajan roolissa. Tämän lisäksi Timo on valmentanut pari vuotta Virossa ja tehnyt valmentajakoulutusta muun muassa Kiinassa useissa eri kaupungeissa. Vuodet ulkomailla ovat olleet opettavaisia monessakin suhteessa, muun muassa kulttuurierojen takia.

Yksilö- ja tavoitekeskeinen valmentaja

MS_Karvinen_2.jpg

Timo Karvinen valmentaa talvisin GoGolf Loungessa.
Timo Karvinen valmentaa talvisin GoGolf Loungessa.
Markus Sommers

Timo kuvailee itseään yksilö- ja tavoitekeskeiseksi valmentajaksi. Hän tekee valtavasti taustatyötä auttaakseen pelaajia kehittymään ja saavuttamaan täyden potentiaalinsa. On kyseessä sitten klubipelaaja tai täyspäiväinen golfammattilainen, hän suhtautuu jokaisen oppilaan kohdalla valmennukseen tavoitteellisesti.

Tästä hyvänä esimerkkinä toimii pian haastattelun jälkeen alkava yksityistunti, johon Timo on valmistautunut jo edellisenä iltana käymällä läpi kyseisen klubipelaajan pelitilastot elokuun ajalta.

Timon opetustyyliin ei kuulu asiasta toiseen hyppiminen.

”Oppiminen ei tapahdu hetkessä, ja siksi haluan antaa oppilaalle paljon aikaa uuden asian omaksumiseen”, Timo painottaa.

Moni Timon asiakas pitää hänen opetustyylissään juuri tästä seikasta, sillä peli ei mene aivan sekaisin. Timon valmennuksessa kulkee aina selkeä punainen lanka. 

Vaikka Timon tyyli onkin asiakeskeinen ja tavoitteellinen, hänelle on tärkeää, että ilmapiiri opetustilanteessa ei ole totinen. Myönteinen ja rento ilmapiiri on oppimisen kannalta erittäin tärkeää – oppilailla tulee olla kivaa.

Kilpagolf lähellä sydäntä

Tällä hetkellä Timon ajankäytöstä noin 80 prosenttia koostuu kilpavalmennuksesta. Meriittejä hänen upeasta työstään kilpagolfin parissa on niin Riikka Hakkaraisen kuin tänä päivänä Sami Välimäen valmentajana European Tourilta.

Mikael Salminen ja Jaakko Mäkitalo kuuluvat myös Timon aiempiin, menestyneihin suojatteihin. Vaikka päämaja tällä hetkellä onkin toistaiseksi Suomessa, kuuluu Timon työhön matkustaminen ympäri maailman. Kesällä 2021 Timo oli muun muassa suojattinsa Sami Välimäen mukana olympialaisissa Tokiossa.

karvinen_sami.jpg

Sami Välimäki ja Timo Karvinen ovat valmistautuneet US Openiin sunnuntaista lähtien.
Sami Välimäki ja Timo Karvinen ovat valmistautuneet US Openiin sunnuntaista lähtien.
Timo Karvisen albumi

Työtahti on kova, mutta niin on myös Timon palo golfia ja pelaajien kehittämistä kohtaan. Golf merkitsee hänelle omien sanojensa mukaan enemmän kuin pelkkää työtä. Etenkin kilpagolf on lähellä hänen sydäntään. Kova työtahti ja kokonaisvaltainen omistautuminen työlle vaativat myös vastapainoa.

”Teen töitä ihan hirveästi, mutta sitten kun lomailen, pidän pidempiä jaksoja vapaata ja suuntaan eri aikavyöhykkeelle lepäämään”, hän sanoo.

GoGolfin opetustoiminnan kapellimestarin roolissa toimiva Karvinen kannustaa kaikkia golfareita hakeutumaan sisähallikauden ajaksi säännölliseen opetukseen.  Talvi on otollista aikaa kehittää omaa peliä seuraavalle tasolle.

GoGolf Loungessa järjestetään tulevan talvikauden aikana paljon erilaisia kursseja, joista jokainen löytää varmasti itselleen sopivan kokonaisuuden.

Yksilöllistä treeniä ryhmässä

Timo Karvinen on kehittänyt yhdessä muiden GoGolf-valmentajien kanssa tuloksekkaaksi osoittautuneet talvikurssit, jotka käynnistyivät jo viime talvena käynnistyneitä talvikursseja on kehitetty edelleen.

GoGolfin valmennustiimiin kuuluvat Timo Karvisen lisäksi Antti Vaalas, Marko Kumm, Janne Martikainen, Riku Soravuo, Ari Koutuaniemi ja Iida Nikka.

Asiakaspalautteen perusteella ryhmäkokoja on täksi talveksi hieman pienennetty. Tasoryhmästä riippuen yhdelle kurssille otetaan mukaan 4–6 golfaria. Tällä taataan se, että vaikka treenataan ryhmissä, opetus on yksilöllistä.

"Puhutaan täysin erilaisesta ryhmävalmennustuotteesta. Siinä jokaiselle osallistujalle luodaan oma kehityssuunnitelma, jota talven aikana noudatetaan. Tässä on huomioitu myös kurssin ohella tapahtuva omaehtoinen harjoittelu", Karvinen kuvailee.

Kokoontumisia on kurssin aikana yhdeksästä kymmeneen. Sen lisäksi talvikurssiin sisältyy yksi puolen tunnin yksityisopetussessio.

Ryhmäkoot:

  • Pelaa alle parin: max 4 henkilöä
  • Pelaa alle 80 ja 90: max 5 henkilöä
  • Pelaa alle 100 ja muut kurssit: max 6 henkilöä

Valmennuksen hinta vaihtelee 319–480 euron välillä. Edullisimmin harjoittevat seniorit aamupäivisin (yhdeksän kertaa). Koko kurssitarjontamme GoGolf Loungessa löydät täältä.

Ilmoittaudu GoGolfin talvikursseille osoitteessa golfvalmennus.fi. Talvikurssit pidetään pääsääntöisesti GoGolf Loungessa, Espoossa.