Hyppää sisältöön

Kokemäen golfkenttähanke etenee – rakentaminen alkaa 2022

Pitkäjärvi Golfin kentän ovat suunnitelleet Matti ja Tytti Rajainmäki.

Kokemäellä rakennetaan ensi kesänä uusi golfkenttä. Pitkäjärvi Golf on saanut toimenpideluvan ja golfseura on hyväksytty Suomen Golfliiton kumppanuusjäseneksi.

Kokemäen Pitkäjärven urheilukeskukseen rakennetaan ensi vuonna 9-reikäinen golfkenttä. Hanke on poikkeuksellinen siinä mielessä, että sen viheriöt ja tiiauspaikat rakennetaan tekonurmesta.

Tekonurmeen päädyttiin siksi, että kenttäalue sijaitsee pohjavesialuella. 

”Lisäksi kenttää on hoidettava täysin luonnonmukaisesti. Nämä asiat olivat luvan saannin edellytyksiä, sillä perinteisen golfkentän rakentaminen alueelle on kielletty”, kenttä kertoo kotisivuillaan.

Kentän rakentamiseen on jo saatu toimenpidelupa, ja Suomen Golfliitto on hyväksynyt  Pitkäjärvi Golfin kumppanuusjäsenekseen.

”Golfseura on perustamisvaiheessa ja kentän rakentaminen on alkamassa ensi vuonna”, Suomen Golfliitto kertoo Facebook-sivuillaan.

Kentällä on mahdollisuus pelata golfin lisäksi frisbee- ja futisgolfia. Luonnossa liikkujia varten alueelle rakennetaan ulkoilureitti.

Kentän ovat suunnitelleet Matti ja Tytti Rajainmäki. Nuorten sisarusten unelmien toteutumisesta GoGolf on jo kertonut aiemmin.

”Matti on pienestä pitäen tykännyt suunnitella golfkenttiä. Hän on ollut se, joka on mitoitellut väyliä ja minä olen suunnitellut enemmän yksityiskohtia, kuten kumpuilevuutta. Pääsimme näin omalla tavalla käyttämään omia vahvuuksiamme”, Tytti Rajainmäki kertoi viime vuonna GoGolfin haastattelussa.

Lue lisää: Parikymppiset sisarukset suunnittelevat golfkentän Kokemäelle: ”Tästä tulee oikeasti hyvä”

Suunnitelmien mukaan kentän par on 35. Kenttään kuuluu kaksi par 5-, kolme par 4- ja neljä par 4 -reikää. Pisin reikä on 495 metriä ja lyhyin 90 metriä. Takatiiltä mittaa kentällä on 2 495 metriä.

Upea kangasmetsämaasto sopii hyvin kentän rakentamiseen. Pitkäjärvi Golfin kotisivujen mukaan ensimmäisen kerran alueella pelattiin golfia jo 1940-luvulla Eerikin Puiston Golfradalla.

Etsi luettavaa