Hyppää sisältöön

Koivulla superaloitus Prahassa!

Kim Koivulla oli tänään mahtava päivä toimistolla

Kim Koivu pelasi täysin virheettömän kierroksen Albatriss Resortin kentällä. Kuukauden tauko on selkeästi tehnyt terää.

Heinäkuussa Kim Koivu kerkesi pelaamaan kolme kierrosta European Touria. Irlannissa tulokset olivat 72-74, joka johti selkeään karsiutumiseen ja Skotlannissa Kimille riitti avauskierroksen 77 lyöntiä, josta hän päätti aloittaa kuukauden vapaansa. 

Koivu antoi Skotlannin kisan jälkeen myös valmentajalleen kenkää ja siirtyi Timo Rauhalan valmennukseen. Tuskin ihmeellisiä muutoksia on keretty tekemään, mutta pienikin uusi tuulahdus on varmasti ollut tervetullut vaikean kesän pelanneelle Kimille. 

Avauskierrokselle Kim Koivu lähti kentän takaysiltä. Birdiet tulivat molemmille par-kolmosille ja väylällä 11, joka on par-4. Jälkimmäisellä ysillä Kim teki myös kolme birdietä (1, 4, 6) ja piti bogit poissa kortista. 

Tulos 66 (-6) oikeuttaa miljoonan euron kisassa komeasti kakkospaikalle kun iltapäivän pelit ovat käynnistyneet. Ainoa pelaaja edellä on tuloksen -7 maaliin pelannut Erik Van Rooyen. Onnistumiset ovat tervetulleita, sillä Kimin ranking European Tourilla on ennen Tshekin kisaa 137. 

Tapio Pulkkanen on myös saanut erittäin positiivisen lähdön kisaan. Pulkkanen on kahdeksan pelatun reiän jälkeen kierrostaan -3. Kalle Samooja on neljän pelatun reiän jälkeen +1. Mikko Korhonen pelasi aamupäivällä tuloksen -2. 

Etsi luettavaa