Hyppää sisältöön

Koivulla ja Ahokkaalla lentävä lähtö perjantaina – seuraa livenä 15. reiän tapahtumia

Kim Koivu ja Antti Ahokas ovat nousseet kymmenen parhaan joukkoon Vierumäellä Finnish Challenge -kisassa. Oliver Lindell löytänyt uuden vaihteen.

Kim Koivu on aloittanut vahvasti Vierumäki Finnish Challengen toisen kilpailupäivän. Kuuden reiän jälkeen hän on kierrostaan neljä alle parin ja noussut yhteistulokseen -6.

Myös Antti Ahokkaan peli kulkee. Hän on pelannut kuusi reikää kolme alle parin ja samassa yhteistuloksessa Koivun kanssa. Se riittää tässä aikaisessa vaiheessa jaettuun kahdeksanteen sijaan. Iltapäivällä tänään pelaava Kalle Samooja on kolmas suomalainen kahdeksan joukossa.

Jos vauhti jatkuu samanlaisena, luvassa on mielenkiintoinen viikonloppu suomalaisittain.


Kilpailun 15. reiän tapahtumista järjestetään koko kisaviikonlopun ajan suora lähetys. Reiällä palkintona on noin 150 000 euron arvoinen urheiluauto. Live-lähetyksen toteutuksesta vastaa Sima Helsinki


Oliver Lindell on saamassa uuden vaihteen peliinsä. Hän on yhdeksän reiän jälkeen tätä päivää par-tuloksessa. Hän on noussut yhteistulokseen -2 ja on perjantain kierrostaan kolme alle parin.

Yhdeksännelle reiällä hän teki upean eaglen.

Tulospalvelu

 

 

Etsi luettavaa