Hyppää sisältöön

Koivu keskeytti South African Openin

Kim Koivu joutui jättämään South African Openin kesken.

Kim Koivu sairastui ja joutui jättämään leikin kesken Etelä-Afrikassa. Kisassa ovat mukana Kalle Samooja ja Tapio Pulkkanen.

Syy Kim Koivun vaisulle avauspäivälle selvisi Johannesburgissa pelattavassa South African Openissa. Tuloksen 75 (+4) pelannut helsinkiläinen kiersi torstaina kenttää kipeänä, mutta ei lähtenyt sillä selittelemään eilistä tulostaan.

”Eipä sillä niin väliä, tulos oli mitä oli. Itse sinne kentälle menin pelaamaan, ei kukaan muu”, Koivu viestitti Etelä-Afrikasta.

Koivu ei starttaa tänään kierrokselleen, vaan keskittyy nyt parantelemaan itseään. Hän on ilmoittautunut mukaan viikon päästä kisattava Alfred Dunhill Championshipiin, joka pelataan niin ikään Etelä-Afrikassa. Vielä on epäselvää, tervehtyykö Koivu kisaan.

Koivu on aloittanut kauden mainiosti, sillä avauskisassa Hongkongissa hän sijoittui yhdeksänneksi. Viikko sitten Mauritiuksella hän läpäisi cutin ollen lopulta 47:s. Race-to-Dubai-rankingissa Koivu on 17:ntenä.

Vaikka Koivu vetäytyi, kisassa jatkaa edelleen kaksi suomalaista: Kalle Samooja ja Tapio Pulkkanen.

Samooja avasi kisan eilen hienosti bogittomalla kierroksella. Turkulaisen tulos 68 (-3) riitti jaettuun 27:nteen sijaan.

”Kiva lähteä tuollaisella liikenteeseen. Tiiltä greenille hyvää peliä. Kuumalla puttipelillä olisi voinut mennä reilustikin alle parin”, Samooja kertoi eilen tiedotteessaan.

Samooja teki kolme birdieä, joista yksi tuli 13. reiällä, joka on vaikeahko par 3.

”Siinä löin bunkkerista suoraan kuppiin. Oli hyvä bonus siihen rakoon”, Samooja kertasi.

Pulkkanen oli avauskierroksen jälkeen 47:ntenä. Kisassa on mukana 240 pelaajaa, joten Pulkkanen ja Samooja aloittivat kisan vahvasti.

Tulospalvelu

European Tourin näyttää suorana lähetyksenä Viasat ja Viaplay

Etsi luettavaa