Hyppää sisältöön

Kim Koivu virheetön Australian avauskierroksella

Kim Koivu on loistoasetelmissa Australiassa

Kim Koivu oli kovassa vireessä ISP Handa Vic Openin avauskierroksella. Koivu nakutti tauluun kuusi birdietä ja 12 paria sijoittuen terävään kärkeen.

Miesten ja naisten kilpailut yhdistävä ISP Handa Vic Open käynnistyi yöllä Suomen aikaa Melbournessa. Kim Koivu oli paras suomalainen ja ainoa miesten kilpailussa. Tulos 66 (-6) syntyi iltapäivän peleissä. 

”Järjestelyiden puolesta tuntuu vähän kuin olisi Challenge Tourin kisa kyseessä. Melbourne on kuitenkin kaupunkina varmaan yksi maailman viihtyisimmistä, joten täällä on aika kiva olla”, Koivu kertoi. 

Avauskierroksesta Koivu kertoi kaiken sujuneen suunnitelman mukaan. 

”Pelasin tosi hyvän kierroksen. Iltapäivällä varmaan tulokset ovat olleet vähän heikompia kuin aamupäivällä, en ole sen tarkemmin seurannut”, juuri rangea kohti hiipinyt Kimi kertoo puhelimessa. 

Koivu ei ole juuri viettänyt aikaa suomalaisten naispelaajien kanssa, vaan on tehnyt omaa hommaansa. 

”Kyllähän täällä on erilainen tilanne kun naisia on yhtä paljon kentällä kuin miehiä. En tiedä johtuiko siitä vai jostain muusta, mutta lipunpaikat olivat aika helpot, joka varmaan näkyi tulostasossa. Ei kentät sinäänsä niin helppoja kuitenkaan ole.” 

Koivun tulos 66 (-6) oikeuttaa avauspäivän jälkeen sijaan 13 kun kisassa on mukana 156 pelaajaa. Huomenna katse on vain ylöspäin listoilla. 

”Kiva päästä heti aamusta vetämään huominen kierros. Pitäisi olla vähän tyynempää ja vielä tuoreemmat viheriöt”, Kim pohtii. 

Kisan kärkeen pelasi miesten puolella Nick Flanagan. Maailmanlistan sijalla 979 oleva aussi paukutti kahdeksan birdietä, kaksi eaglea ja kaksi bogia kasaten tuloksen 62 (-10), jolla johtoasema on kaksi lyöntiä seuraaviin. 

Naisten kisassa Noora Komulainen pelasi tuloksen 72 (par) ja Ursula Wikström tuloksen 74 (+2). Noora jakaa sijaa 76 ja Unski on sijalla 119. Cut-raja naisten kisassa on avauspäivän jälkeen -1. Miesten puolella raja menee tuloksessa -3. 

Etsi luettavaa