Hyppää sisältöön

Kiitos tähänastisesta Mikko Ilonen – työ golfin parissa jatkuu

Mikko Ilonen oli Suomen golfin ykköspelaaja vuosituhannen vaihteesta yli 15 vuoden ajan – pidempään kuin kukaan  muu  eurooppalainen omassa maassaan

MIkko Ilosen torstaina illalla tullut ilmoitus golfuran lopettamisesta päättää yhden keskeisen ajanjakson suomalaisessa golfissa. Se on samalla menestyneen, kansainvälisesti arvostetun ja Suomen golfin symboliksi nousseen urheilijan rohkea päätös siirtyä elämäntapaan, johon Ilosen tiedotteen mukaan sisältyy golfiin liittyviä osasia.

Mikko Ilonen julkaisi torstai-iltana tiedotteen, jossa hän kertoi jättävänsä ammattilaispelaajan uransa. Vetäytymisen taustalla on varmasti monia syitä, joista hän ensimmäiseksi nostaa tiedotteessaaan esiin omaan perheeseensä liittyvän ajankäytön ja sitoutumisen.

“Viime marraskuussa pelatun World Cupin jälkeen tein tietoisen ratkaisun,  että otan etäisyyttä golfiin kauden päätteeksi. Tauon aikana olen keskittynyt perheeseen ja omaan hyvinvointiin. Olen käyttänyt ajan hyvin, nauttinut kunnon talvesta ja palannut lapsuuden harrastusten, hiihdon ja lumilautailun, pariin. Laatuaika vaimoni ja kahden lapsen kanssa on merkinnyt minulle paljon, ja olen ymmärtänyt, etten halua priorisoida muita velvollisuuksia perheeni edelle”, Ilonen toteaa tiedotteessa.

Ilonen pääsi pelaamaan Euroopan Tourilla ensimmäiset kisansa loppukesästä 2000 voitettuaan The Amateur Championshipin. Ensimmäiset ykköstilat ET:llä hän saavutti vuonna 2007 Indonesiassa ja Ruotsissa, jossa juhli voittoa toistamiseen kesällä 2013.

Euroopan Tourilla kaikkiaan 398 pelaamassaan kisoissa hän voitti viidesti. Ilosen uran paras vuosi oli 2014, jolloin hän voitti kaksi suurinta kisaansa, Irish Openin ja Volvo World Matchplay Championshipin ja sijoittui jaetulle seitsemännelle sijalle US PGA Championshipissä.

Kauden 2014 menestys nosti hänet parhaimmillaan maailman rankingin sijalle 37.

“Ammattilaisurheilijana, niin golfissa kuin muissakin lajeissa,  täytyy olla välillä erittäin itsekäs. Olen ollut itsekäs viimeiset kaksikymmentä vuotta, joten nyt on minun aikani huolehtia muista niin kuin he ovat huolehtineet minusta. Olen erittäin kiitollinen kaikesta, mitä golf on minulle antanut, mutta nyt haluan keskittyä antamaan takaisin niille, jotka ovat minua tukeneet ja myös ylipäätään koko lajille”, Ilonen valottaa tulevaisuuttaan.

Työtä junorigolfarien hyväksi

Ilonen antaa tiedotteessaan vahva signaalin siitä, että hän haluaa osallistua suomalaisen golfin kehittämiseen myös tulevina vuosina.

”Olen vakuuttunut, että minun päätökseni vetäytyä ammattilaiskentiltä ei ole minkään aikakauden loppu, vaan sen sijaan se on jonkun uuden ja jännittävän alku. Golf on intohimoni ja olen päättänyt löytää tapoja, joilla voin auttaa lajin kehitystä ja erityisesti suomalaisia juniorigolfareita. Odotan todella innolla jatkoa ja mitä tulevaisuus tuo tullessaan. Toivon että voin inspiroida nuoria poikia ja tyttöjä Suomessa sekä ulkomailla, jotta he voivat saavuttaa tavoitteensa golfissa ja elämässä.”

Suomen ensimmäinen kansainvälisesti menestynyt golfari

Mikko Ilonen oli ensimmäinen menestyvä suomalaisammattilainen golfissa. Menestyksen saavuttaminen European Tourilla vaati omat oppivuotensa, mutta vauhtiin päästyään Ilonen oli parhaimmillaan hyvin lähellä maailmantähtien tasoa. Ylivoimaisesti kovin saavutus oli Volvo World Matchplayn voitto. Etenkin kun finaalissa kukistui maailmanlistalla vuosikausia viiden ensimmäisen joukossa ollut Henrik Stenson.

Hän kantoi miesten puolella yksinään menestyspaineita ja oli jatkuvasti suurennuslasin alla median ja yleisön silmissä henkisesti raskaassa roolissa.

Lopettamispäätös ei ollut kaikille edes suuri yllätys. Ilonen on aina osannut hahmottaa kokonaisuuksia, hänen elämässään golf on toivottavasti jatkossakin isossa roolissa, mutta perhe ja sen hyvinvointi kaiken edellä. Menestys ei viimeisinä vuosina ollut odotusten mukaista, loukkaantumiset ja haasteet etenkin puttipelissä painoivat varmasti vaakakupissa, kun siirtyminen seuraaviin haasteisiin oli vaihtoehtona

Rion olympialaisten jälkeen Ilonen ilmoitti intoa puhkuen ottavansa tavoitteekseen Tokion olympialaisiin osallistumisen. Pari vuotta sitten kysyin Mikolta, mikä määrä ET:n kisoja voisi olla uran päätepiste. Tuolloin hän  hetken asiaa pohdittuaan vastasi 500. Siitä jäi nyt uupumaan 102 kisaa.

Suunnitelmat ja painotukset ovat muuttuneet. Pelaajana Ilonen ei  olympialaisiin ole enää matkalla, Suomen golfjoukkueen johtohahmoksi ja henkiseksi voimavaraksi Ilosessa on  varmasti ainesta Tokion lisäksi monessa muussakin kilpailussa ja tapahtumaketjussa.

Mikko Ilosen päätös lopettaa kilpapelaaminen ja siirtyä vielä määrittelemättömiin tehtäviin golfin parissa kääntyy uskoakseni pian lajin eduksi Suomessa.

Mikko, kiitos paljon upeasta urastasi ja saavutuksista, joilla teit valtavan työn lajin eteen. Toivottavasti työ golfin parissa jatkuu, sillä kokemuksellasi ja näkemykselläsi on käyttöä suomalaisessa golfissa ja urheilussa laajemminkin vielä vuosikymmenien ajaksi.

 

 

 

Etsi luettavaa