Hyppää sisältöön

Kiira Riihijärvi taisteli itsensä LPGA:n karsintafinaaliin – viimeisen reiän par piti oululaisen rajan oikealla puolella

Kiira Riihijärvi tutkailee seuraavan kerran tuloslistoja LPGA:n karsintafinaalissa joulukuun alussa

Kiira Riihijärvi selvitti sunnuntaina piukan haasteen Plantation Country Clubilla saavuttaen yhtenä 47:sta pelaajasta paikan LPGA:n karsintafinaaliin.

Päätöspäivän piti olla lähtökohtaisesti helppo  Kiira Riihijärvelle toisen karsintavaiheen päättyessä Floridan Venicessa. 
Hän oli tuloslistalla 25:s,  (76-67-69,-4) ja finaalikierros pelattiin Bobcat Coursella, jolla Riihijärvi oli tehnyt perjantaina päivän kolmanneksi parhaan tuloksen 67,-5. 

Raja karsintafinaalin osalta kulki sijan 45:s kohdalla, johon riitti ennen finaalikierrosta kaksi lyöntiä Riihijärven yhteistulosta heikompikin tulos.

Asiat mutkistuivat suomalaisen osalta kentän reiíllä 15-18 (Riihijärven 6-9 pelijärjestyksessä). Korttiin kirjattiin neljän reiän jaksoon kolme bogia ja yksi birdie, yhteensä siis kaksi yli. Perjanaina hän oli pelannut saman jakson viisi lyöntiä paremmin, kolme alle.

Toiselle puoliskolle lähtiessään Kiira Riihijärvi oli yhteistuloksessa -3, joka näytti muodostuvan viimeiseksi tulokseksi, jolla karsintafinaaliin mennään. Tilannetta helpotti sisääntulon toisella tekemänsä birdie, mutta toiseksi viimeisellä Riihijärvi teki bogeyn. Se siirsi hänet viimeisten joukkoon riman päälle.

Päätösreiällä (par-5) Riihijärven pinna piti. Hän teki tarvittavan viitosen ja yhteistuloksella 76-67,69-73,-3) sijoittui jaetulle 37:lle sijalle kymmenen muun pelaajan kanssa.

Karsinnan voitti Ranskan huippulupaava Paulin Roussin-Bouchard, joka siirtyi vasta kesällä loistavan amatööriuran jälkeen ammattilaiseksi. Roussin-Bouchard on ehtinyt jo voittaa yhden LET: kisan.
Eurooppalaisia 47:n finaaliin päässeen joukossa oli peräti 15, amatöörejä lähes neljäsosa, 11.

Kilpailun toinen suomalainen Tiia Koivisto (72-74-72-72,+2) jäi lopulta viiden lyönnin päähän paikasta finaaliin.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa