Hyppää pääsisältöön

Kesälomareissu Suomen kauneimmalle kentälle

GoGolfin kiertuetiimin Anna, Tuomas ja Jonna vietti "kesälomaviikon" Suomen kauneimmalla kentällä Paltamossa.

GoGolfin CAARA pakattiin täyteen kiertuemateriaaleja, palkintoja ja golfbägejä, kun kiertuetiimi teki lähtöä perjantaiaamuna Pohjois-Suomen kesälomalle. Matka Helsingistä Paltamoon on pitkä, mutta Tampereen GoGolf Storen ja kentillä pysähdyksen, sekä The Openin ja matkapelien ansiosta kilometrit eivät tuntuneet ollenkaan pitkiltä. Matkalla vietimme kuitenkin yhden yön Tahkolla, josta oli enää parin tunnin matka Paltamoon. 

Tahko.jpg

Tahkolla pelataan Destinations Touria 12.8.
Tahkolla pelataan Destinations Touria 12.8.

Upea Paltamo

Paltamossa meitä odotti upea, iso punainen mökki. Mökkiin majoittuisi helposti kymmenen henkilöä, joten meille kolmelle tilaa oli reilusti. Lähdettiin heti kasaamaan kenttää seuraavan päivän Goddess-kisaa varten. Loppuilta meni nopeasti kentän kisakuntoon kasaamisessa, muutama väylä ehdittiin vielä ilta-auringossa pelata. Takaysin järvimaisemat tekevät kentästä todellakin Suomen kauneimman. Käytetyin lause illan, ja koko viikon aikana taisi olla "Hitsi täällä on hienoa". 

paltamo golf Villa 1 020.jpg

Paltamon GoGolf Guide-diiliin kuuluva upea mökki näyttää tältä.
Paltamon GoGolf Guide-diiliin kuuluva upea mökki näyttää tältä.

Viaplayväylä10paltamo.JPG

10. väylä oli sopiva some-väylä, sillä tällä väylällä tekee mieli kuvata muutenkin.
10. väylä oli sopiva some-väylä, sillä tällä väylällä tekee mieli kuvata muutenkin.

Ihania ihmisiä ja huippuhyviä tapahtumia

Goddess Touria pelattiin kosteissa olosuhteissa, mutta asenne oli kaikilla kisaajilla sadepilvien yläpuolella. Skumppa ja mansikat maistui naisille sateesta huolimatta. Upea kenttä houkutteli meidätkin vielä illalla pelaamaan, vaikka vettä tuli taivaalta koko päivän. 

Goddess Paltamo voittaja

Lähimmäksi lippua -kisan voittaja Sonja Pakonen voitti paikan Goddess-matkalle Hua Hiniin.
Lähimmäksi lippua -kisan voittaja Sonja Pakonen voitti paikan Goddess-matkalle Hua Hiniin.

Seuraava kisa oli vasta torstaina, ja muutaman päivän "kesäloma" vierähti nopeasti töitä tehden ja golfaten. Paltamon ihana caddiemaster Veera näytti meille Paltamon upeimpia maisemia Jättiläisenmaassa. Suomen paras klubiemäntä Pirjo kertoi muista harrastusmahdollisuuksista. Paltamoon voi lähteä myös patikoimaan, vesiurheilemaan ja pelaamaan frisbee-golfia. Paltamoon voit siis hyvin tuoda myös ei-golfaavan perheesi tai ystäväsi. Klubin läheisyydestä löytyy myös nukkemuseo.

jättiläisenmaa.jpg

Veera vei meidät Jättiläisenmaahan piknikille nauttimaan maisemista.
Veera vei meidät Jättiläisenmaahan piknikille nauttimaan maisemista.

Bom Sucesso Senior Tour by Terveystalo -kisaa pelattiin torstaina, ja silloin viimeistään todettiin että Paltamossa asuu pelkästään ystävällisiä ja leppoisia ihmisiä. Kilpailu oli ehdottomasti yksi kesän parhaista tapahtumapäivistä. Portugalin Seniori-matkalle lähtee mukaan Aila Määttä, joka pelasi huikeat 39 pistettä. 

seniortour.jpg

Senior Touria pelattiin upealla porukalla upeassa säässä.
Senior Touria pelattiin upealla porukalla upeassa säässä.

Millainen kenttä on Paltamo Golf?

Selväksi tuli, että järvimaisemien ansiosta Paltamo on Suomen kaunein kenttä, ainakin meidän mielestä. Paltamon kentällä korkeuseroja ei oikeastaan ole, joten täällä pääsee pelaamaan leppoista lomagolfia. Järvenrantasijainti tekee kentästä haastavan, ja palloja tänne kannattaa varata reilusti mukaan. Takaysi oli huomattavasti vaikeampi kuin etuysi, juuri järven ja vesiesteiden takia. Kenttä ja griinit olivat todella hyvässä kunnossa. 

päivässägolfariksipaltamo.jpg

Harjoitusalueella sai treenata rauhassa, ja saatiin lajiin neljä uutta harrastajaakin viikon aikana.
Harjoitusalueella sai treenata rauhassa, ja saatiin lajiin neljä uutta harrastajaakin viikon aikana.

Klubitalo on hieno ja melko uusi rakennus. Paltamon ainoalla terassilla kelpaa nauttia järvimaisemista kierroksen jälkeen. Klubi on myös monelle ei-golfaavalle paikalliselle tuttu. Golfkentän läheisyydessä on hyvät karavaanialueet asuntoautolla matkustaville.  

paltamokenttä.jpg

Ilta-auringossa Paltamon kenttä oli parhaimmillaan.
Ilta-auringossa Paltamon kenttä oli parhaimmillaan.

paltamotiiboxi.jpg

GoGolf valtasi Paltamon viikoksi, ensi kesänä varmasti uudestaan.
GoGolf valtasi Paltamon viikoksi, ensi kesänä varmasti uudestaan.

järvimökkipaltamo.jpg

Jos 10. tiiboksista lyö pahasti vinoon saattaa osua järvisaunaan.
Jos 10. tiiboksista lyö pahasti vinoon saattaa osua järvisaunaan.

Kiitos Paltamo, meillä oli ihan huikea reissu. Oltaisiin mielellämme jääty vielä muutamaksi päiväksi. 

Näyttökuva 2017-8-1 kello 13.17.48.png

GoGolf CAARA selvisi ilman kolhuja lähes koko reissun.
GoGolf CAARA selvisi ilman kolhuja lähes koko reissun.

Näyttökuva 2017-8-1 kello 13.24.03.png

Tuomas toivottaa kaikki tervetulleiksi tuleviin tapahtumiin.
Tuomas toivottaa kaikki tervetulleiksi tuleviin tapahtumiin.

Tulevana viikonloppuna kiertuetiimi suuntaa Espoo Golfin Big Bangille lauantaina ja Himoksen Senior Tourille ja Big Bangille sunnuntaina. Kiertuekalenterista löytyy loppukesän aikataulu, nähdään tapahtumissa!

Hyödynnä Paltamon Guide-diili: 48 h golfia ja 1 yön mökkimajoitus max 8:lle 500 €

Paltamon green fee -diili elo-syyskuussa: Green fee kahdelle 49 €

GoGolf suosittelee

GoGolf suosittelee