Hyppää sisältöön

Kerttu Hiltunen sai ison vaihteen silmään – kahdeksan reikää seitsemän alle parin

Kerttu Hiltunen näytti Finnish Tourin avauspäivänä parasta osaamistaan

Tawast Golfin Kerttu Hiltunen 67,-5 oli Finnish Tour Openingin tähti Nordcenterissa. Yleisessä sarjassa samaan tulokseen ylsi Niilo Mäki-Petäjä.

Jo usean vuoden ajan läpimurron kynnyksellä isompiin kehiin ollut Kerttu Hiltunen löysi kesken avauskierroksensa hurjan vireen. 
Kahdeksan reikää pelattuaan (10-17) hämeenlinnalainen oli kolmen bogin ja yhden birdien myötä kaksi yli kierrostaan.
 

18:lla tekemänsä eagle (par-5) käynnisti hurjat birdietalkoot. Kahdeksan perättäisen reiän jaksoon mahtui myös viisi birdietä, joiden jälkeen johtotulos olikin viisi alle. Kahdelta viimeisteltä Hiltunen kuitasi parit, yhteistulokseksi tuli 67,-5.

Hiltusella on juniorivuosiltaan useita upeita saavutuksia kansainvälisistä kisoista. Kehitys ei kuitenkaan ole kulkenut viimeisten vuosien aikana toivotulla radalla, joten superkierros Nordcenterissa toivottavasti antaa lisää kimmoketta uudelle tulemiselle. 

Naisten sarjassa toisena oleva Ada Rissanen (71,-1) jäi neljän lyönnin päähän. Saman tuloksen sai yleiseen sarjaan osallistuva Emilia Tukiainen.

Niilo Mäki-Petäjän valmentajana toimii 80-vuotta vastikään täyttänyt Jussi Kaarenmaa

Niilo Mäki-Petäjän valmentajana toimii 80-vuotta vastikään täyttänyt Jussi Kaarenmaa

Juha Hakulinen

Yleistä sarjaa johtaa Niilo Mäki-Petäjä (67,-5) ennen päivän kolmatta 70:n lyönnin alittajaa Niclas Hellbergia (69,-3)

Tulospalvelu

Vuosaari Golfin Niilo Mäki-Petäjä ja Tawast Golfin Kerttu Hiltunen pelasivat molemmat tuloksen 67 (-5) Nordcenterissä käynnistyneessä Audi Finnish PGA Golf Tourin kauden avauskilpailussa. Yleisessä sarjassa pelaavalla Mäki-Petäjällä on kahden lyönnin ero toisena olevaan Niclas Hellbergiin, ja Hiltusen etumatka naisten sarjassa on peräti neljä lyöntiä.

Iltapäivän lähdöissä pelanneiden Mäki-Petäjän ja Hiltusen kierrokset noudattivat identtistä kaavaa, sillä molemmat aloittivat kierroksensa 10. reiältä, eikä kierroksen alku luvannut kummallakaan mitään tuloksellista ilotulitusta. Molemmat onnistuivat kuitenkin upeasti kierroksen jälkimmäisellä puoliskolla, jonka he pelasivat viisi alle parin.

Kohtuulliseksi yltynyt tuuli ei häirinnyt Mäki-Petäjän tulostehtailua, vaan hän sai pidettyä pelinsä hyvin hallussa Nordcenterin haastavalla Fream-kentällä.

”Kun puttaa hyvin ja pallot pysyvät kentällä, niin tulosta tulee. Ja rantaväylillä piti olla vähän luovempi maila- ja lyöntivalintojen kanssa, sillä siitä selvittiin”, Mäki-Petäjä selvitti päivän taktiikkaansa.

Korona on tuonut monille pelaajille haasteita kauteen valmistautumisessa, mutta Mäki-Petäjä sanoi, että talven harjoitusjakso sujui onnistuneesti.

”Olin parilla leirillä ulkomailla, ja muuten harjoittelin Planmeca Golf Areenalla. Siellä on huippuolosuhteet golfin treenaamiseen.”

Mäki-Petäjän ja Hellbergin lisäksi yleisessä sarjassa parin alituksessa onnistuivat kolmatta sijaa tuloksessa -1 jakavat Emilia TukiainenJonatan JolkkonenRoope JuslinKen-Marten SooCasper Simberg ja Rasmus Karlsson.

Naisamatöörien sarjassa Kerttu Hiltusen kierros sai täyskäännöksen Fream-kentän 18. reiällä, johon hän teki eaglen.

”Osasin vähän odottaa tällaista huippukierrosta, kun talven harjoittelujakso sujui niin hyvin valmentajani Timo Karvisen kanssa. Sain eaglen jälkeen hyvän fiiliksen puttiini, ja näin sen jälkeen puttilinjat todella hyvin. Tänään ei myöskään tarvinnut kikkailla mitään, vaan pallo oli pelissä koko ajan”, Hiltunen kertoi kierroksestaan.

Artikkelin toinen osa, lähde: Tourin tiedote

Etsi luettavaa