Hyppää sisältöön

Kenttäbongauksessa Hiekkaharju: ”Reilusti odotuksia parempi!”

Hiekkaharjussa oli paljon pelaajia. Edessä lähti ryhmä

Hiekkaharju Golf on jäänyt itselleni aina mysteeriksi. Pari kertaa olen käynyt paikanpäällä, mutten koskaan pelannut. Kentän pitkä ysi on ollut aktiivisessa käytössä koko talven muutamia päiviä lukuunottamatta.

Sunnuntaisin golfkierroskelle voi olla vaikea löytää lähtöaikaa. Ainakin tammikuussa! Moni varmasti haisteli, että nyt saattaa olla jopa viimeinen mahdollisuus päästä kokemaan tämä ihme Suomessa. 

Hiekkaharju Golfissakin oli lähtöajat hyvin täynnä. Muutamia yksittäisiä aikoja löytyi ysille, mutta kahden ysin varaaminen olikin jo isompi homma. Tällä kertaa täytyi siis tyytyä yhteen pyörähdykseen. Yhdeksän reiän hinta Hiekkaharjussa on 20 euroa, kaksi kierrosta (18 reikää) maksaa 35 euroa.

Kenttä lähtee klubitalon vierestä liikkeelle. Ensimmäiset kaksi reikää ja viimeinen sijaitsevat ojan klubin puolella, kuusi muuta toisella puolella. Ojan klubitalon puoli on todella märkä ja pehmeä, joka saattaa laittaa ensikertalaisen hieman huokaamaan: ”tätäkö tämä nyt on”. 

Viheriön kunto kuitenkin yllättää todella positiivisesti heti ensimmäisellä reiällä! Kakkonen on loistava par-kolmonen. Sen jälkeen tapahtuu siirtyminen toiselle puolelle ja kenttä on hetkessä kuivempi! 

Hiekkaharju on todella tasaisessa ja tuulialttiissa maastossa. Tuulensuojaa ei juuri ole tarjolla. Väylät ovat simppeleitä, mutta ainakin tammikuussa myös erittäin haastavia. Varsinkin takatiiltä pelatessa kentällä on ihan riittävästi mittaa. 

Viheriöiden taso jatkuu hyvänä läpi kierroksen. Notkahduksia ei juuri ole, vaan viheriöt menevät tammikuussa helposti kategoriaan ”putattavat”. Pehmeä alusta väylillä tekee niiltä lyömisestä vähän haastavaa, mutta pinnasta näkee niiden olleen hyvässä kunnossa ja matalassa leikkuussa kesällä. 

Ensimmäinen kierros voi olla vähän haastava. Tasaisella kentällä on vaikea välillä hahmottaa etäisyyksiä. Erityisesti lukuisat vesiesteet ja niiden konkreettinen sijainti saattaa ensimmäisellä kertaa yllättää. Toisella kerralla olisi jo huomattavasti parempi käsitys mitä reittiä palloa kannattaa kuljettaa. 

Hiekkaharjun suhteen omat odotukset olivat todella matalat kentälle lähtiessä. Yllätyin positiivisesti. Toivottavasti Hiekkaharju on matkalla kohti valoisia aikoja. Sijainnin, kentän ja palveluiden puolesta kentässä on vahvaa potentiaalia Vantaan omaksi Paloheinäksi, jossa tehdään uusia golfareita tuhansia vuosittain. 

”Kenttä pidetään auki jatkossa aina kun siihen on mahdollisuus”

Kentän suuromistaja Kari Laakso on ollut positiivisesti yllättynyt talvigolfin suosioon. Pelaajia on riittänyt erityisesti viikonloppuisin. Omatkin pelaajat toki saavat rahoilleen vastinetta pidentyneestä kaudesta. 

”Tänään taisi mennä 120 pelaajan raja rikki. Kentällä on saatu tehtyä pientä kehtitystyötä vuoden 2019 aikana ja se on saanut myös positiivista palautetta. Olimme muun muassa ehdolla kenttärankingissa kehittyneimmäksi kentäksi”, Kari iloitsee. 

Hiekkaharjun omistuskuviot ovat olleet hieman sekavat historiassa. Viimeisin suurosakekauppa oli Laakson omistaman yrityksen tekemä osto Vantaan Golf Puiston emoyhtiön UGG:n konkurssipesästä, josta hän kuittasi noin 70 prosenttia osakkeista. 

”Historia ei ole ollut ihan helpoin Hiekkaharjussa ja on ollut jopa epävarmuutta tulevaisuudesta. Nyt asiat ovat kääntyneet oikeaan suuntaan ja kentällä vallitsee todella hyvä tekemisen meininki ja henki. Ideana on kehittää kenttää ja aluetta vuosittain paremmaksi.”

Sijainnin puolesta Hiekkaharju sijaitsee yhdellä keskeisimmistä paikoista suomalaisessa golfissa. Junaradan varressa suurten asutettujen alueiden keskellä. Nyt talvella kenttään on helppo käydä tutustumassa pääkaupunkiseutulaisille. 

”Paljon uusia pelaajia kävi jo kesällä ja varmasti myös nyt talvella. Niin kauan kun kenttää ei vaaranneta niin pidetään se auki. Aikanaan kenttä laitettiin kiinni lokakuussa ja avattiin keväällä. Ehkä nyt Hiekkaharju alkaa profiloitua pitkäkautiseksi kentäksi”, Laakso miettii.

Etsi luettavaa