Hyppää sisältöön

Ainakin näillä kentillä pelataan jo – muista noudattaa koronaohjeita golfatessa

Moni suomalainen golfkenttä aukeaa pääsiäisen pyhiksi.

Kokosimme listan aukiolevista kentistä. Täydennämme listaa koko ajan, joten kerro meille listan puutteista esimerkiksi Facebookin kommentti-kenttään.

Moni golfkenttä avaa ovensa pääsiäiseksi tai on jo auki. Olemme koonneet tälle sivulle avoinna olevia kenttiä ja täydennämme luetteloa tarpeen mukaan.

Koska kenttiä on auki rajallinen määrä ja muutamaa poikkeusta lukuunottamatta pelaajamäärä per lähtö on rajoitettu kahteen, kannattaa varata lähtöaika hyvissä ajoin. Osa kentistä tosin laskee tässä vaiheessa vain omia jäseniä, osakkaita ja pelioikeutettuja pelaamaan.

Pelatessa pitää myös noudattaa tarkasti kentän antamia koronaohjeita. Niistä moni tukeutuukin näihin Golfliiton laatimiin ohjeistuksiin. Ohjeet löytyvät myös tämän jutun lopusta.

Muistathan pelaamaan mennessäsi pitää tarkasti huolta kaikista ohjeista muiden ja myös oman terveytesi vuoksi.

Voit lähettää tiedon puuttuvasta kentästä osoitteeseen: caddiemaster@gogolf.fi. Muistathan varata lähtöajan etukäteen ja varmistaa, että kenttä on varmasti auki. Moni kenttä on auki vielä tähän aikaan vuodesta säävarauksin.

Huomioithan myös, että Uudenmaan raja on suljettuna 19.4. saakka.

Alastaro Golf

Kenttä aukeaa torstaina 9.4 klo 10. Kentällä velvoitetaan noudattamaan Golfliiton ohjeistuksia (löytyvät alta) eli lähdöt kahden hengen ryhmissä. Lisäksi Alastaro Golfissa kehotetaan tulemaan kenttäalueelle aikaisintaan 15 minuuttia ennen lähtöaikaa.

Alastaro Golfin sivujen mukaan kenttä on talvehtinut hyvin. Klubi on suljettu, mutta yksi pelaaja kerrallaan voi käydä klubitalossa esim. Wc:ssä soittokello oven pielessä.

Alastaro Golf sijaitsee Varsinais-Suomen maakunnassa eli Uudeltamaalla asuvat eivät pääse sinne pelaamaan maakunnan rajan ollessa kiinni.

Archipelagia Golf

Archipelagia Golf Paraisissa on avoinna päivittäin klo 9-21. Lähdöt on 8 ja 7 minuutin välein, kahden hengen ryhmissä. 

Caddiemaster, ravintola ja pukuhuoneet ovat suljettu. Peliaika vahvistetaan NexGolfin kautta. 

Aurinko Golf

Pääkenttä ja Ysi+ ovat auki.  Pelaaminen tapahtuu 2 hengen lähdöissä ja 7 minuutin lähtövälein.

Aurinko Golf sijaitsee Naantalissa eli Uudeltamaalta kentälle ei rajoitusten vuoksi voi mennä pelaamaan.

Bjärkas Golf

Kemiönsaarella sijaitseva 18-reikäinen par 3 -kenttä on pääsiäisenä auki säävarauksella.

Caddiemaster ja pub suljettu, joten varaukset Nexgolfin, teetime.fi tai 0440 184653 kautta.

GoGolfin verkkokaupasta voit hankkia edullisesti green feen Bjärkas Golfiin. Huomioithan, että Bjärkas Golf sijaitsee Varsinais-Suomessa eli Uudeltamaalta sinne ei poikkeustilanteessa pääse pelaamaan.

EGS (Uusimaa)

Espoon Golfseuran 18-reikäinen kenttä ja range ovat avoinna ja lähdöt tapahtuvat kahden hengen ryhmissä. Lähdöt tapahtuvat seitsemän ja kahdeksan minuutin välein.

Klubitalo, pukuhuoneet ja saunat ovat suljettuna. Avoinna on ainoastaan inva-WC, jonne käynti pukuhuoneiden ulko-ovesta. Toimistossa pyydetään asioimaan lähinnä sähköisesti ja puhelimitse.

Golf Talma (Uusimaa)

Avoinna ovat Par 3 -kenttä sekä 18-reikäiset Master ja Laakso.

Kaikilla kentillä, myös Par 3:lla, on käytössä ajanvaraus. Kentille startataan toistaiseksi enintään kahden hengen ryhmissä ja lähtövälein 7 ja 8  min eli lähtöväli on normaalia lyhyempi.

Gumböle Golf (Uusimaa)

Kenttä on auki, samoin range. Lähdöissä pelaajamäärä on rajoitettu kahteen. Rangella on ainoastaan kymmenen lyöntipaikkaa käytössä.

Gumböle Golfissa noudatetaan Suomen Golfliiton koronaohjeita.

Hattula Golf

Kenttä on auki ja Hattulassa noudatetaan koronaohjeita. 

Lainakärryjä on saatavilla ja niitä varten paikalla on desinfiointiaineet. 

Hiekkaharju Golf (Uusimaa)

Kenttä on auki ja kenttä suosittelee lähtemään kierrokselle korkeintaan ”kolmen hengen ryhmissä ja pelaamaan vain tutussa porukassa”.

Lainakärryt ovat käytössä. Kentän henkilökunta huolehtii kärryjen desinfioimisesta käytön jälkeen.

”Luotamme ja uskomme vahvasti, että vastuuntuntoiset asiakkaamme osaavat toimia golfatessaan ohjeidemme mukaan ja pitää tarvittavat turvavälit, kaikissa 1–4 hengen lähdöissä”, Hiekkaharjun Golfin hallituksen puheenjohtaja Kari Laakso kirjoitti kentän verkkosivuilla.

Hill Side Golf (Uusimaa)

Hill Side Golfin molemmat kentät ovat auki kahden hengen ryhmille, tosin tutussa porukassa voi lähteä isommallakin porukalla. Lähtöväli Hill Side Golfissa on 10 minuuttia.

Kärryt eivät ole käytössä eli mukaan kannattaa ottaa omat kärryt tai kantobägi.

Hirsala Golf (Uusimaa)

Kenttä avataan pelioikeudenhaltijoille ja heidän vierailleen to 9.4. ja vieraspelaajat la 11.4. klo 12 alkaen. Hirsalassa pelataan korkeintaan kahden hengen ryhmissä.

Range on suljettu, ja pallojen lyöminen rangella on kielletty. Harjoitusviheriö on käytössä, mutta siinä saa olla samaan aikaan vain seuraavana ykköstiille menevät kaksi pelaajaa.

Hirvihaara Golf (Uusimaa)

Hirvihaaran golfkenttä avataan torstaina 9.4 klo 9.00. Ajanvarausjärjestelmä on jo auki.

Koronatilanteen vuoksi kentällä on noudatettava huolellisesti Suomen hallituksen ja viranomaisten antamia määräyksiä, ohjeita ja rajoituksia. Mikäli määräyksiä ei noudateta, tästä seuraa henkilön kentältä poistaminen ja pelikielto. Pahimmassa tapauksessa tämä voi johtaa koko kentän sulkemiseen. Henkilökuntamme valvoo ohjeiden noudattamista koko kenttäalueella.

Myös Hirvihaarassa pelataan kahden hengen ryhmissä. Lainakärryt ovat poissa käytöstä.

Kalafornia Golf

Porin Kalafornia Golfin kaikki ysit ja par3-kenttä on auki viheriöille ja huomioiden koronaviruksen vaatimat erityistoimet. Vuokrakärryt on poistettu käytöstä ja ravintola ja caddiemasterin toimisto on kiinni. Golfshop palvelee sää- ja pelaajatilanteen mukaan.

Kankaisten Golf

Kankaisten Golf avataan perjantaina 10.4. klo 10. Kenttää pelataan 18-reikäisenä yhdistelmällä Kartano + Kankas.

Pelaaminen on mahdollista kahden hengen ryhmissä ja turvaväliä tulee noudattaa. 

Caddiemasterin palvelut toimivat etänä, mutta klubitalo on kiinni. 

KoskiGolf

KoskiGolfissa pelataan enintään kahden hengen ryhmissä ja noudatetaan Golfliiton ohjeistuksia. Erityistoimenpiteitä on tähän mennessä noudatettu hyvin! 

Caddiemaster sekä ravintola on suljettu. Caddiemaster palvelee puhelimitse sekä sähköpostilla. 

Kotojärvi Golf (Uusimaa)

Kotojärvi Golfin 18-reikäinen puistokenttä aukeaa torstaina. Yhdeksänreikäinen Ranta-kenttä on auki.

Myös Kotojärvellä noudatetaan Golfliiton suosituksia muun muassa ryhmäkoon suhteen: maks. kahden pelaajan lähdöt.

GoGolfin Shopissa muun muassa tällainen diili Kotojärvi Golfiin: Kotojärvi Golf kevään arki green fee kahdelle 54 €

Kultaranta Golf

Kultaranta Golf aukeaa torstaina. Pelaajamäärä lähdössä on enintään 2, ja lähtöajat ovat 7 ja 8 minuutin välein

Golfautojen käyttö on kielletty, kentän runsaan kosteuden takia myös omien autojen käyttö on kielletty. Kultaranta Resortin golfkärryt eivät ole myöskään käytössä pelaajille, joten omat kärryt tai kantobägi mukaan.

Kultarantaan voit ostaa green feen GoGolfin verkkokaupasta.

Kurk Golf (Uusimaa)

Kurk Golfissa on auki kaksi yhdeksänreikäistä kenttää: Hill ja Valley. Valley-kenttä on auki yhdeksänreikäisenä ainoastaan vieraspelaajille klo 9–10.30 lähdöillä.

Kurk Golfissa pelataan kahden hengen lähdöissä. Lähdöt tehdään 6 minuutin välein. Kaikki varaukset vain Valley-kentälle 9 reiän kierroksille tehdään joko Teetimen kautta tai soittamamalla Caddiemasterille p. 09 8190 480.

Kurkissa ei ole lainakärryt käytössä, joten omat kärryt tai kantobägi mukaan. Kurk Golfiin voit ostaa kätevästi green feen etukäteen GoGolfin verkkokaupasta.

Kullo Golf (Uusimaa)

Kenttä aukesi jo keskiviikkona. Kullo Golfissa pelikierros tulee varata ennen kentälle tuloa ja samoin maksu tulee olla suoritettu ennen kuin lähtee pelaamaan.

Klubitalo ja ravintola ovat toistaiseksi suljettuna toistaiseksi. Klubitalon wc:t ovat käytössä, mutta siten, että vain yksi asiakas voi mennä kerrallaan sisään.

Lähdöt ja pelaaminen kahden hengen ryhmissä, seitsemän minuutin lähtövälein. Turvaväliksi muihin pelaajiin suositellaan kolmea metriä. Golfautot ja lainakärryt eivät ole käytössä.

Kymen Golf 

Kenttä on auki pakkasaamuvarauksin. Pelaamaan pääsee vain 2 hengen peliryhmissä. Lähtövälit ovat 8 minuuttia.

Peruutetut lähtöajat eivät siirry eteenpäin vaan pelaajan pitää tällöin varata uusi lähtöaika.

Väärinkäytöstilanteissa pelaaja voidaan poistaa kentältä sekä evätä ajanvarausoikeudet määräajaksi. Myös rangella tapahtuvassa harjoittelussa tulee huomioida viranomaisten suositukset.

Ravintola on auki take away -periaatteella.

Laajasalon Golf (Uusimaa)

Laajasalon Golf avattiin torstaina 9.4. ja kentällä pelataan korkeintaan 2 hengen ryhmissä. 

Lippu pysyy paikoillaan ja bunkkeriharavat on poistettu käytöstä. Klubitalolla on rajoitteita ja hygieniaan tulee kiinnittää erityistä huomiota.

Lakeside Golf

Sastamalassa sijaitsevan Lakeside Golfin molemmat 18-reikäiset kentät avataan perjantaina 10.4.

Pelaaminen onnistuu enintään kahden hengen ryhmissä ja lähtöaikoja on tiivistetty 7 / 8 minuuttiin. Turvavälejä tulee noudattaa, ja kenttien ykköstiin ja rangen palloautomaatin luokse on maahan piirretty etäisyyttä havainnollistavat ympyrät.

Jäsenet voivat vahvistaa lähtöaikansa GolfBoxissa, vieraspelaajat ilmoittautuvat caddiemasterille soittamalla. Lisätietoja löytyy kentän kotisivuilta. 

Lampila Golf

Lampila Golissa noudatetaan rajoituksia ja pelataan max. kahden hengen ryhmissä tai samassa ruokakunnassa asuvien kesken.

Caddiemasterin toimisto on kiinni ja green fee -maksun voi suorittaa etukäteen tilisiirtona. 

Loimijoki Golf

Loimijoki Golfissa omat pelaajat pääsevät kentälle torstaista 9.4. alkaen. Lähdöt ovat 10 min välein, korkeintaan 2 pelaajaa / lähtö.

Ajanvaraus ja ilmoittautuminen hoituu NexGolfin tai sähköpostin välityksellä.

Master Golf (Uusimaa)

Master Golf avaa  Master- ja Forest-kentän sekä par 3 -kentän pe 10.4. vain masterilaisille ja heidän vierailleen, ei vieraspelaajille.

”Olemme sulkeneet varattavat lähdöt niin, että vain kaksi pelaajaa voi pelata yhdessä. Suosittelemme, että vain saman perheen jäsenet tai tutut keskenään pelaavat yhdessä (ei mukaan muita henkilöitä edes kävelemään seuraksi)”, espoolaiskenttä tiedottaa.

Meri-Teijo Golf

Meri-Teijo on auki säävarauksin. Koronavirusepidemian takia lähtöajat on rajattu enintään kahdelle pelaajalle.

Klubin kärryt on epidemian takia toistaiseksi pois käytöstä. Toimisto ja kioski ovat auki klo 10–16 välisenä aikana.

Ilmoittautuminen ennen kierrosta caddiemasterille.

Nevas Golf (Uusimaa)

Nevas Golfin kentistä Kettu + Karppi on avattu torstaina 9.4. kesägriinein. Rapu-kenttä avataan myöhemmin keväällä.

Caddiemaster palvelee puhelimitse ja sähköpostitse, sekä tarvittaessa klubin pääovella. Muuten klubitalo on suljettu. 

Kärryt ja golfautot ovat pois käytöstä ja pelaaminen tapahtuu korkeintaan kahden hengen ryhmissä.   

Nokia River Golf

18-reikäiset River ja Rock ovat avoinna. Molempia kenttiä pelataan 9 reiän varauksilla. 9 r kierroksen voi varata molemmilla kentillä joko etu- tai takaysille.

Lähdöt ovat max. 2 henkilön ryhmissä, seitsemän minuutin lähtövälillä. Rangen pallokorit on poistettu käytöstä. 

Taukokioski Torppa on avattu ja se on avoinna take awayna, pelaajamäärän ja sään mukaan. 

Nordcenter (Uusimaa)

Nordcenterin Fream on avoinna jäsenille sekä heidän vierailleen enintään kahden hengen lähdöissä. 

Caddiemasterin toimisto on kiinni, varaukset tulee tehdä NexGolfin kautta. 

Kärryjä on saatavilla, ja ne desinfioidaan päivittäin. Omalla golfautolla pelaaminen on sallittu. 

Nurmijärvi Golf (Uusimaa)

Nurmijärvi Golfin kentät ovat avoinna osakkaille, pelioikeuspelaajille sekä jäsenille. Kenttiä pelataan kahden pelaajan lähdöin, kolmen pelaajan ryhmä voidaan sallia jos pelaajat ovat samasta taloudesta ja asia on vahvistettu toimistosta.

Klubitalo on vielä suljetuna.

Paloheinä Golf (Uusimaa)

Paloheinän Iso ysi ja range ovat auki klo 10-20. Yhteen lähtöön voi osallistua vain kaksi pelaajaa. Lähtöajat ovat kuuden minuutin välein.

Rangella on auki vain joka toinen lyöntipaikka. 10 eurolla voi lyödä tunnissa rajoittamattoman määrän palloja.

Peuramaa Golf (Uusimaa)

Porkkala-kenttä on auki. Vanha Peura avataan näillä näkymin loppuviikosta.

Peuramaalla pelataan normaalein lähdöin. Pikku-Peura ja Porkkala ovat auki. Vanha-Peura avataan huomenna.

Pickala Golf (Uusimaa)

Pickala Golfissa on kaikki kolme kenttää auki. Yhteen lähtöön voi mennä ainoastaan kaksi pelaajaa, mutta lähtövälejä on tihennetty niin, että lähdöt tapahtuvat kahdeksan minuutin välein.

”Tärkeintä meille on turvata omien pelaajiemme lähtöaikojen saatavuus. Aikoja voi varata 8.4. klo 8.00 eteenpäin vain Pickala Golfin asiakasrekisteristä löytyville pelaajille (osakkaat, pelioikeutetut ja jäsenet)”, Pickalan tiedottaa.

Porvoo Golf (Uusimaa)

Kenttä on auki Suomen Golfliiton ohjeistuksin eli pelaamaan ainoastaan kahden hengen ryhmissä ilman caddieitä.

Ravintola palvelee take away -periaatteella. Klubitalon sauna- ja pukuhuonetilat sekä alakerran WC:t ovat kiinni. Myös kenttä-WC:t ovat kiinni.

Ringside Golf (Uusimaa)

Espoossa sijaitseva kenttä on pääsiäisenä auki talvigriineille. Kenttä suosittelee yhteydenottoa ensisijaisesti puhelimitse tai sähköpostitse.

Klubiravintola palvelee take away -tuotteilla kentän aukiolon ja säätilanteen mukaan.

Vain kahden pelaajan ryhmät sallittuja ja ajanvaraus tehdään poikkeuksellisesti sekä etu- että takaysille.

Maksa kierros etukäteen esimerkiksi GoGolfin tai Ringside Golfin verkkokaupassa.

Ruukkigolf (Uusimaa)

Raaseporissa sijaitseva kenttä on auki kesäviheriöille. Kentällä noudatetaan Golfliiton ohjeistuksia.

Lähdöt tapahtuvat kahden hengen ryhmissä ja 10 minuutin välein.

GoGolfin Shopista voit ostaa kentälle green feen käteveästi etukäteen. Viikonlopun green fee 47 euroa ja arki green fee 37 euroa.

Salo Golf

Kentällä pelataan enintään kahden pelaajan ryhmissä ja 9 minuutin lähtövälein. Vieraspelaajat voivat varata tiiaikoja päivää ennen.

Kentältä on roskikset pois käytöstä, joten jokaisen tulee viedä omat roskansa pois. Klubi, ravintola ja range on suljettu. Harjoitusgriinit ovat käytössä.

Salo Golf sijaitsee Varsinais-Suomessa.

Sarfvik Golf (Uusimaa)

Molemmat kentät ovat avoinna kahden hengen lähdöillä. Klubitalo on toistaiseksi suljettu ja caddiemaster palvelee puhelimitse ja sähköpostitse päivittäin klo 10-18.

Ravintola on avoinna take awayna ja range on jäsenten käytössä. 

Sea Golf Rönnäs (Uusimaa)

Sea Golf Rönnäsissä ovat sekä Meri- että Puisto-kenttä auki. Kentällä noudatetaan Golfliiton koronaohjeita eli lähdöt auki vain kahden hengen lähdöille. Ryhmäkoosta voidaan joustaa, jos koko lähtö on samaa perhekuntaa.

Klubitalo on toistaiseksi kiinni. Sea Golf Rönnäs sijaitsee Loviisassa.

St. Laurence Golf (Uusimaa)

Kalkki-Petterille pääsevät pelaamaan 20.4. asti vain avainasiakkaat (nimetyllä pelioikeudella tai nimetyillä pelilipuilla) ja pelioikeudenhaltijat sekä juniori- ja nuorisopelioikeudenhaltijat. Vieraiden tuominen kentälle ei ole sallittua.

Kentälle lasketaan korkeintaan kahden hengen ryhmissä, eikä 3 tai 4 hengen ryhmän muodostaminen ole sallittua myöskään kesken kierroksen.

Suur-Helsingin Golf (Uusimaa)

Luukin kenttä avataan keskiviikkona 8.4. aamulla kesäviheriöille. Talviviheriöiksi jäävät vielä toistaiseksi viheriöt 12., 13. ja 16.

Lakistossa pelataan talviysiä talviviheriöille. Kahden hengen ryhmissä pelataan, ja lähtöväli on molemmilla kentillä 7 minuuttia.

Luukin klubitalo ja ravintola avataan pääsiäispyhiksi. Klubitalo on auki perjantaista maanantaihin klo 11.00-17.00. Ravintola on auki take away -periaatteella.

Kentälle mennessä ei tarvitse käydä erikseen ilmoittautumassa klubitalolla. Green feen voi maksaa Mobile Payllä tai ostaa kaksi green feetä ennakkoon GoGolfin verkkokaupasta.

Tammer-Golf

Tammer-Golf avataan lauantaina 11.4. klo 11 alkaen. 

Klubitalo on suljettu, caddiemaster palvelee puhelimitse ja WhatsAppilla. Taukokioski avataan lauantaina take awayna.

Pelaaminen tapahtuu kahden hengen lähdöissä, kolmen hengen lähdöt sallittuja kun pelaajat asuvat samassa kotitaloudessa. 

Tapiola Golf (Uusimaa)

Tapiola Golf on auki pelaajille ja pelaamaan lasketaan neljän hengen ryhmissä.  Espoossa sijaitsevan kentän tiedotteen mukaan Tapiola Golfissa startin voi varata 1 tai 2 pelaajalle, mikäli on tilaa tai se on muutoin mahdollista. Näin suosittelemmekin, jos tämä on tarpeellista esimerkiksi iän tai riskiryhmään kuulumisen takia.

Kentän lisäksi auki ovat range ja lähipelialue. Lainakärryjä löytyy, mutta kenttä suosittelee käyttämään omia kärryjä tai kantamaan bägiä.

Ravintola auki take away -periaatteella

Tuusulan Golf (Uusimaa)

Tuusulan Golfkenttä avattiin keskiviikkoaamuna pelioikeuspelaajille sekä heidän vierailleen. Pelaamaan pääsee enintään kahden pelaajan ryhmissä 7 / 8 minuutin välein.  

Klubitalo, caddiemaster, pukuhuoneet ja saunat sekä kioski ovat toistaiseksi suljettu.

Uudenkaupungin Golf

Kenttä on auki kahden hengen lähdöillä. Bunkkeriharavat, pallokorit, roskakorit, kärryt sekä golfautot eivät ole käytössä. 

Ravintola, kahvio sekä caddiemaster on suljettu. Maksut onnistuvat tilille, pelilipuilla sekä teetime.fi -sovelluksen kautta. 

Lisätietoja ja ohjeita kentän kotisivuilla. 

Vierumäki Golf

Vierumäen Classic-kenttä on avoinna poikkeusjärjestelyin. 

Caddiemaster ei ole paikalla ja ajanvaraus onnistuu GolfBoxin kautta, maksutapa vahvistetaan sähköpostilla caddiemasterille. Vieraspelaajat saavat maksuohjeet sähköpostiin.

Kärryt ja golfautot ovat poissa käytöstä. Tarkemmat ohjeet löytyvät Vierumäen kotisivuilta. 

Vihti Golf (Uusimaa)

Vihti Golf on auki, mutta klubitalo on sujettuna. Myös Vihti Golfissa noudatetaan Golfliiton ohjeita eli pelaaminen tapahtuu kahden hengen ryhmissä ja mm. kärryt ovat poissa käytöstä.

Mahdolliset peliliput pitää etukäteen tulostaa, koska tällä hetkellä Vihti Golfissa ei vastaanoteta kuin paperisia pelilippuja.

”Kirjoittakaa siihen oma nimenne, päivämäärä, lähtöaika ja puhelinnumeronne. Valitettavasti emme voi tällä hetkellä vastaanottaa kuin paperisia pelilippuja, eli ne pitää olla printattuna mukana ja toimia edellä mainittujen ohjeiden mukaisesti”, Vihti Golf ohjeistaa.

Virvik Golf (Uusimaa)

Kenttä aukeaa kiirastorstaista lähtien kesäviheriöille. Ota omat kärryt tai kantobägi mukaasi, sillä lainakärryt eivät ole käytössä. Pelaamaan korkeintaan kahden hengen ryhmissä, lähtöväli 10 minuuttia.

Kahvila on suljettu, mutta toimistosta voi ostaa mukaan kahvia tai juotavaa.

Yksi toimiston wc ja 4 väylän yksi wc ovat käytössä.

Vuosaari Golf (Uusimaa)

Helsinkiläisessä Vuosaari Golfissa kenttä ja range ovat avoinna. Lähdöt tapahtuvat kahden hengen ryhmissä seitsemän minuutin välein, eivätkä kärryt ole käytössä.

Vuosaaressa klubitalo on suljettuna. Kenttä myös muistuttaa, että caddiet eivät ole poikkeustilanteessa sallittuja.

Wiurila Golf

Salossa sijaitseva Wiurila Golf on auki koronarajoituksin eli lähdöt muun muassa kahden hengen ryhmissä. Koska klubitalo on kiinni, green fee maksetaan ennen kierrosta Wiurila Golfille tilisiirtona.

Tutustu tarkempiin maksuohjeisiin Wiurilan sivuilla.

Yyteri Golf

Yyteri Golf on avoinna kahden hengen lähdöin. Kesägriinit avataan perjantaina 10.4. ja samalla lähtövälit tiivistetään 7 minuuttiin. 

Klubitalo ja ravintola on suljettuna. Range on auki 10 pelaajalle kerrallaan ja pallokorit on poistettu käytöstä, joten muista ottaa oma ämpäri mukaan.  

Golfliiton ohjeet pelaajille:

  • Pese käsiä vedellä ja saippualla ainakin 20 sekunnin ajan. Kädet kannattaa pestä erityisesti kun tulet ulkoa sisään, aina wc-käynnin jälkeen tai kun olet niistänyt, yskinyt tai aivastanut.
  • Jos vettä ja saippuaa ei ole saatavilla, käytä alkoholipitoista käsihuuhdetta.
  • Vältä kättelyä pelikavereiden ja muidenkin kanssa.
  • Suojaa suusi ja nenäsi kertakäyttönenäliinalla, kun yskit tai aivastat. Koska kentällä ei poikkeustilanteesta johtuen ole roskikset käytössä, niin huolehdithan, että kuljetat
  • käytetyt nenäliinat ja muut roskat pois kentältä ja hävität ne asianmukaisesti.
  • Jos sinulla ei ole nenäliinaa, yski tai aivasta puserosi hihan yläosaan, älä käsiisi.
  • Voit epäillä koronavirustartuntaa, jos sinulla on kuumetta, yskää, kurkkukipua, päänsärkyä tai hengenahdistusta. Jos taudin oireet ovat lieviä etkä kuulu riskiryhmiin, lääkärin tekemää taudinmääritystä ei pääsääntöisesti tarvita, vaan taudin voi sairastaa kotona.
  • Terveydenhuollon yksiköihin ja Päivystysapuun tulee olla yhteydessä ainoastaan, jos vointi on sellainen, että kotihoito-ohjeilla ei pärjää. Päivystysapu-palvelun ja terveyskeskusten turhaa kuormittamista tulee välttää, jotta kiireellistä hoitoa tarvitsevat henkilöt saavat apua nopeammin.
  • Jos sinulla on lieviäkin hengitystieinfektion oireita, kannattaa pysytellä kotona.
  • Tarkennuksia ja lisäyksiä löydät UKK-aineistosta. Aineistosta löydät ohjeistukset myös riskiryhmään kuuluvien pelisuosituksista.
  • Pidetään lipputanko aina reiässä. Nosta pallo varovasti reiästä, jotta reikä ei vaurioidu.
  • Pelataan pienemmissä peliryhmissä.
  • Nosta vain oma pallosi reiästä hanska kädessä.
  • Älä lainaa pelikaverin mailoja.
  • Käytä vain omia golfkärryjä tai kanna bägiä.

 

Etsi luettavaa