GoGolfin Antti Vaalas kävi testaamassa Wilsonin D9-draiverin ja -väyläpuut. Lue jutusta ja katso videosta, mitä Antti piti mailoissa. Samalla opit ehkä jotain sopivien väyläpuiden valinnasta.
Tällä kertaa tehtäväni oli testata Wilsonin D9-draiveria ja -väyläpuita. Aloitin tutkimalla draiverin ulkonäköä. Se on miellyttävän pelkistetty, silmääni ei osu mitään outoa. Mutta kun mailaan tutustuu tarkemmin, siitä löytyy mielenkiintoista teknologiaa.
Wilson kertoo käyttäneensä suunnittelussa tietokonesimulointia. Ohjelman avulla testattiin lukematon määrä erilaisia vaihtoehtoa lavan muotoilulle ynnä muulle. Jos yhtään ymmärrän asiaa, niin kauas on tultu päivistä, joissa jokaista uutta ideaa varten rakennettiin prototyyppi, ja sitä lähdettiin rangelle fyysisesti testaamaan.
Nyt tätä kirjoittaessa mieleeni iskeytyy hauska ajatus: kaiken simuloinnin jälkeen ilmeisesti parhaiten toimii mahdollisimman neutraalin oloinen malli. Ei siis löytynyt uutta mullistavaa muotoa, joka hakkaisi suorituskyvyltään tavanomaiselta näyttävät mallit?
Wilsonin D-sarja idea lähtee sanasta distance. Lyöntipituutta mailoissa on haettu keveyden kautta. Uusi D9-draiveri poikkeaa linjasta ollen painoltaan perinteisempi, samaa painoluokkaa kuin kilpailevat merkit. Esimerkiksi edeltävä D7-malli oli kolmisenkymmentä grammaa tavallisia draivereita kevyempi.
Nyt pitää muistaa, että liki kaikki draiverit tänä päivänä ovat hämmentävän kevyitä. Se, että Wilson on D9:n myötä palannut normaalille linjalle on varmasti monelle golfarille hyvä uutinen. Nyt maila ei ainoastaan näytä hyvältä, se myös tuntuu saman tien käteen sopivalta.
Normaalipainoisena D9 varmasti sopii laajemmalle pelaajakunnalla kuin aiempi ultrakevyt malli.
Wilson on julkaissut uuden D9-tuoteperheen miehille ja naisille.
Wilson
Rakenteessa kolme kerrosta
Wilson D9:n lavan yläosassa on kolmikerroksinen rakenne hiilikuidusta ja kevlarista. Kevyet materiaalit mahdollistavat lavan painopisteen siirron alas, taakse ja kantaan. Tämä on tuttua lukuisista draivereista, kun paino saadaan siirrettyä edelle mainittuihin suuntiin, nousee pallo helpommin ja varmemmin ilmaan.
Hiilikuitukomposiitti lavan ulkonäöstä voi olla montaa mieltä. Itselläni ei ole mitään sitä vastaan, mutta muistan vuosien takaa komposiittidraivereita, jossa osuma oli vaimean tunnoton. Kuin olisi lyönyt palloa sienellä. D9:ssä tätä ongelmaa ei ole, maila kilahtaa mukavasti.
Samalla pitää mainita, että lyömieni draivien kaari oli yllättävän korkea. Testimailani lapa oli 9-asteinen, vartena Mitsubishi Tensein stiff. Korkea kaari kannattaa huomioida mailaa ostettaessa. Olen vuosien saatossa lyönyt lukuisilla draivereilla, joiden pohjassa on lukenut 10 tai 11 astetta, ja kaari on silti ollut matala. Ja seuraavaksi vastaan on tullut 8- tai 9-asteinen, joka on heittänyt pallon korkeampaan kaareen, kuten siis nytkin kävi.
Joten mailaa ostettaessa ei pidä liikaa luottaa ilmoitettuun nostokulmaan. Sen sijaan kyse on aina siitä, kuinka maila pelaa. Parasta olisi tietenkin aina itse testata maila ennen lopullista ostopäätöstä.
D9-draiveriin sisältyvästä teknologiasta haluan mainita vielä lyöntipinnan. Wilson kutsuu sitä nimellä Peak Kinetic Response Face. Käytännössä suunnittelijat jakoivat pinnan alueisiin, joista jokainen suunniteltiin erikseen tietokonesimuloinnin avulla. Näin mailassa on Wilsonin ensimmäinen lyöntipinta, jossa sen paksuus vaihtelee kohdasta toiseen. Vaihtelevan paksuuden ansiosta mailan anteeksiantavuus paranee, kun osuma ei lähde aivan keskeltä.
Testailun tuloksena uskon D9-draiverin olevan mainio valinta monelle klubigolfarille. Se on helposti lyötävä, anteeksiantava maila. Siis pallo nousee helposti ilmaan ja lyönnit pysyvät monia muita draivereita suorempina. En suosittelisi mailaa tavanomaista kovempaa ja korkeammalle draivaaville, kaikille muille kyllä. Oikean nostokulman valitsemisessa pitää vain olla tarkka.
Maila on edullisempi kuin moni muu draiveri. Silti siinä on laadukas Mitsubishi Tensein varsi. Ainoa miinuspuoli mailan ominaisuuksissa on säädettävyyden puuttuminen. Myös sen takia ostohetkellä tulee olla varma oikeasta nostokulmasta.
Olen huomannut, että valtaosa golfareista ei ikinä vaihda säädettävien draivereidensa asetuksia. Heille säädettävyys on turha ominaisuus. Jos sinuakaan ei kiinnosta tarttua työkaluun ja testata eri lapakulmia, niin Wilsonin D9 voi olla sinulle loistava draiveri.
Wilsonin väyläpuumailoissa on hyvä hinta-laatusuhde.
Wilson
Kokeilin myös D9-sarjan kahta väyläpuuta eli puukolmosta ja puuviitosta – edellisessä lauseessa sana puu toistuu niin monta kertaa, että pakko todeta mailojen tietenkin olevan metallipuita. Puiset puumailat jäivät 80-luvulle...
Harmittavasti viime vuosina moni harrastelija on hylännyt väyläpuut kokonaan. Bägeistä löytyy pitkät raudat korvaavia hybridejä, ja hyvä niin. Mutta hybridillä ei voi korvata väyläpuuta. Mielestäni jokaisella tulisi olla minimissään yksi väyläpuu bägissa. Ja monilla kaksi.
D9-sarjan väyläpuut vaikuttivat juuri sellaisilta kuin väyläpuiden tulee olla. Siis pallo lähti vaivatta ilmaan. Koska väyläpuussa on isompi lapa kuin hybridissä, se on monesti helpompi lyödä kuin hybridi. Hybridiin verrattuna vaikeuttavat tekijät ovat pitempi varsi ja pienempi nostokulma, mutta nämä ovat ’’pakollisia’’ sillä mailalla on tarkoitus lyödä pitemmälle kuin pitkällä raudalla.
Jos teille ei ole yhtään väyläpuuta bägissä tai riittävän hyvää ja helppoa väyläpuuta, niin käykää nyt ihmeessä kokeilemassa puufemmaa. Esimerkiksi Wilsonin D9 puu-5 on juuri sopivan helppo ja hyvä väyläpuu.
Myös D9-sarjan väyläpuista löytyy vaihtelevan paksuinen lyöntipinta kuten draiverista. Myös väyläpuussa se tekee mailasta anteeksiantavamman. Jos taito ja vauhti riittävät saamaan pallon ilmaan väylältä spoonilla (puukolmosen lempinimi), niin kannattaa sellainenkin hankkia. Perussääntö voisi olla, että draiverin ja ensimmäisen väyläpuun välillä tulisi olla eroa ainakin 4–5 astetta. Eli jos pelaat 9-asteisella draiverilla luultavasti pärjäät 15-asteisella puukolmosella. Mutta 10,5-asteisen draiverin kanssa voi puufemma olla parempi aisapari.
Tekniset tiedot
Maila
Puu-3+
Puu-3
Puu-5
Kätisyys
Oikea
Oikea
Oikea ja vasen
Nostokulma
13,5°
15°
18°
Lie-kulma
58°
58°
58,5°
Pituus
43 tuumaa
43 tuumaa
42,5 tuumaa
Svingipaino
D2
D2
D2
Ja kannattaa muistaa, että jokaista kapeaa väylää ei tarvitse avata draiverilla. Helpompi väyläpuu on usein hyvä valinta myös avaukseen.
Kysymykset ja kommentit Antille voi laittaa esimerkiksi Twitteriin: @anttivaalas.
GoGolf Operationsin asiantuntijat korostavat ruiskutuksissa suunnittelun merkitystä, sekä asianmukaista kalustoa, joka mahdollistaa laadukkaan tuloksen vaativissakin keleissä.
Tomi Laaksonen ja Juuso Rajasvuo työskentelevät ja konsultoivat kauden aikana lukuisilla GoGolfin omilla ja asiakaskentillä ympäri Suomen.
Teemu Tyry
GoGolf Operationsin tekninen johtaja Juuso Rajasvuo ja pääkenttämestari Tomi Laaksonen avaavat golfin harrastajalle ja lajista kiinnostuneille kentänhoidon yleisimpiä toimenpiteitä.Tällä kerralla vuorossa ovat golfkenttien ruiskutustyöt.
"Golfkentillä tapahtuvat ruiskutukset yleistyvät jatkuvasti. Useille eri pelialueille levitetään monia tuotteita eri tarkoituksiin. Pääryhmät ovat lannoitteet, kasvunsääteet, kasvinsuojeluaineet ja kostutusaineet, jotka ovat lämpimän kesän aikana olleet todella tarpeellisia", avaa Rajasvuo kokonaisuutta.
Maallikolle ruiskutustöiden tavoitteet, niiden moninaisuus ja osuus kentänhoidon osasina tulevat yllätyksinä useimmille kenttiä säännöllisesti pelaavillekin.
Toimenpiteillä tavoitellaan eri lopputuloksia ja ruiskutettavia tuotteita on valtavasti." "Osa niistä on maavaikutteisia, toiset vaikuttavat nopeasti ruohon lehden kautta. Nestemäiset tuotteet kasvin lehdelle ruiskutettuna antavat usein nopean visuaalisen vastineen ja levitystulos on hyvin tarkka", Rajasvuo jatkaa.
Rajasvuo ja Laaksonen ovat työskennelleet kentänhoidon parissa jo 2000-luvulta ja nähneet ruiskutusten määrän kasvun. "Ruiskutuksia tehdään eri alueille lähes viikoittain, usein jopa kahdesti viikossa", Rajasvuo painottaa tietoiskunsa aikana useaan otteeseen.
Ruiskutustöiden tekeminen vaatii monipuolista osaamista
Kun keskustelu kääntyy siihen, mitä taitoja ruiskutustöissä tarvitaan, ja kuinka lopputulosta mitataan, pääkenttämestari Laaksonen innostuu kertomaan aiheesta kokemuksen syvällä rintaäänellä.
"Tilanteiden ennakointi on aina merkityksellistä. Ruiskuajoneuvon käsittely on toinen taitolaji. Olosuhteet kentillä vaihtelevat vuodenajasta ja kaudesta riippuen. On tunnettava oman kentän tarpeet, ja mietittävä mitä, milloin ja kuinka paljon eri tuoteryhmiä ruiskutetaan. Samoin se, miten mitkään ne vaikuttavat."
"Kesällä käytetään paljon kasvunsääteitä ja sen vaikutusaika on lämpötilasta riippuvainen. Syksyä kohti mentäessä pitää olla todella tarkkana kasvitautien kanssa", Laaksonen lisää.
Toro Multipro 5800 on ruiskuajoneuvojen edelläkävijä ympäri maailman
Ruiskutustöiden yleistyessä yhä useammalla kentällä oman ruiskutusajoneuvon hankinta, tai uusiminen on tullut varteenotettavaksi investoinniksi.
Juuso Rajasvuon perustelut Toron lippulaivatuotteen moninaiseen käyttöön ovat hyvin järkiperäisiä.
"Toro Multipro 5800 on suunniteltu alusta asti ruiskuajoneuvoksi, mikä näkyy työn lopputuloksessa ja käyttömukavuudessa."
"Nykyaikaisessa ruiskussa on monia työtä helpottavia ja tarkkuutta parantavia ominaisuuksia, kuten tietokoneautomatiikka joka säätää määrän ja paineen." Multipro 5800:ssa on myös pinnan muotojen mukaan säätyvät tuulipuomit, suuttimen tukkiutumisen tunnistava nozzle sensor järjestelmä ja muun muassa esisekoitusastia", hän demonstroi Hills by GoGolfin kentällä käytössä olevaa laitetta.
Laaksonen nostaa esiin ruiskutukselle optimaaliset olosuhteet. "Erittäin suurella osalla kentistä, kuten Hills By GoGolfssa, on usein tuuliset kelit, jotka vähentävät optimaalisia olosuhteita ruiskutukselle. Tuulipuomisuojien avulla ruiskutuspäiviä saadaan lisättyä etenkin syksyllä", hän muistuttaa.
Tomi Laaksonen tuntee golfkenttien lannoitteet, kasvunsääteet, kasvinsuojeluaineet ja kostutusaineet Suomessa oletettavasti paremmin kuin kukaan muu, työskenneltyään pitkään niitä myyvässä yrityksessä.
"Ruiskutuksia joissa annetaan vain pieni määrä ravinteita kerralla kutsutaan nimellä spoon feeding. Toimenpiteellä saadaan annettua kasville vain sen tarvitsemat ravinteet, jolloin heinän kasvu on hallittua ja ravinteiden huuhtoutuminen minimaalista. Ruiskujen yleistyttyä golfkentillä ravinnemäärät ovat vähentyneet ja pelipintojen laatu on parantunut. "
GoGolfin kentillä, myös väylille tehdään paljon ruiskutuksia. Näin myös sillä isoimmalla alueella saadaan optimoituja lannoituksia. "Tämä säästää ympäristöä, ja pienentää kustannuksia", Laaksonen tietää.
Golfkentille sallittuja kasvinsuojeluaineita on tullut viime vuosina markkinoille enemmän ja enemmän.
"Niiden formulointi on lyhyeksi leikatuille heinille suunniteltua. Tehokas kyky imeytyä kasviin tai vastaavasti jäädä lehden pinnalle tuovat hyviä lopputuloksia. Uusissa kasvinsuojeluaineissa tehoaineiden määriä ollaan pystytty vähentämään, koska tuotteiden toimivuus on hyvällä tasolla. Laadukkaat tuotteet yhdessä hyvän ruiskuajoneuvon ja ammattitaitoisen kentänhoitajan kanssa tuovat myös mielenrauhaa kenttämestareille", Laaksonen avaa aiheeseen liityvää viisastenkiveä.
Kasvi stressaantuu – biostimulantit antavat vastuskykyä tauteja vastaan
Tomi Laaksosen osaaminen kentänhoidon koneista ja ruiskutukseen liittyvistä tuotteista sekä toimenpiteistä on ehdotonta huippua Suomessa
Teemu Tyry
Kentänhoidossa on nykyään käytössä paljon erilaisia biostimulantteja. "Niitä ruiskutetaan viikoittain ja vähennetään kasvin stressiä, joita esim. kulutus, kuivuus, märkyys ja muut vaihtelevat olosuhteet tuovat. Biostimulanttien avulla kasvi on vastustuskykyisempi kasvitauteja vastaan ja kasvinsuojeluruiskutuksia saadaan minimoitua",
Ruiskutuksen haluttu vaikutus pitää olla selvänä mielessä
Yleisohjeena golfkeskuksen hoitotoimenpiteistä ja hankinnoista vastaaville Rajasvuo ja Laaksonen nostavat ruiskutuksien osalta suunnitelmallisuuden merkityksen.
"Ennen ruiskutusta pitäisi aina olla mielessä haluttu lopputulos. Ruiskutukset pitää suunnitella hyvin, toteuttaa laadukkaasti, jälkeenpäin analysoida toimivatko tuotteet halutulla tavalla." "Näin saadaan kehitettyä toimintamalleja, kerätään kokemusta, ja tärkeimpänä tietysti nostetaan entisestään kentän hoitotasoa."
GoGolf Operationsin ja Hakon asiantuntijat vastaavat näissä artikkeleissa, myös henkilökohtaisesti mailitse lukijoiden esittämiin kysymyksiin kentänhoitoon tai Toron koneisiin, joilla kenttiä hoidetaan. Voit esittää myös toiveita kentänhoitoon liittyvistä aiheista. Juuso@gogolf.fi
Artikkelisarjan kolmas osa julkaistaan perjantaina 6.8. 2021
Merellinen Pickala Golf lyhyen ajomatkan päässä Helsingistä tarjoaa uniikin mahdollisuuden pelata golfia kolmella täysin erilaisella kentällä. Forest, Park ja Seaside tarjoavat juuri sitä mitä lupaavatkin ja vielä enemmän. Tämän lisäksi lähipeliä on mahdollista hioa kuuden väylän Par 3 kentällä, jossa voi pelata myös frisbeegolfia.
Omasta vierailustani Pickala Golfissa oli kulunut tovi ja lumouduin täysin jo ajotiellä, joka mukailee Seasiden merellistä siluettia. Golfkokemus, joka alkaa jo ennen kierrosta sopii minun makuuni täydellisesti. Aamun merkit olivat selvät. Aurinko porotti kuumasti eikä Pickalanselällä näkynyt tuulenvirettäkään. Purjehdustermein rasvatyyni sopi hetkeen parhaiten.
Näyttävä klubitalo on ottanut paikkansa vanhassa kartanossa, jonka seinät kätkevät sisäänsä mielenkiintoista historiaa. Kartano on toiminut muun muassa Rotermanin perheen kotina. Vuonna 1987 toimintansa aloittanut Oy Pickala Golf Ab tekee historialliselle paikalle tyylikkäästi kunniaa.
Pickalan näyttävä klubitalo ja ravintola Spoonin herkut odottavat Seasiden 18. väylän takana.
Jussi Evinsalo
Pienen rangella tapahtuneen lämmittelyn jälkeen suuntasimme Seasiden ensimmäiselle lyöntipaikalle. Tutkailin siirtymällä väyläopasta ja jo pikaisella vilkaisulla oli selvää, että maltti olisi valttia. Vesi kulkee tiiviisti mukana kierroksella ja varsinkin etuysillä kannattaisi pitää jäitä hatussa ja valita fiksu vaihtoehto. Helpommin sanottu kuin tehty.
Väylä 3, Par 5 lyödään keltaisilta pelattaessa mäen päältä ja näkymä on upea. Kevyesti oikealle kaartava väylä, jonka taustalla komeilee kirkkaasti kimalteleva meri. Tässä paikassa ei voi muuta kuin ottaa draiveri käteen ja antaa palaa.
Etuysi haastoi lyöntiä ja hermokontrollia urakalla. Caddiemasterin kehotus ottaa muutama extrapallo mukaan ei ollut aivan tuulesta temmattu. Helteen kuivattama kenttä ei palloja pysäyttänyt ja useampi pallo rullasi tehokkaasti vesiesteisiin. Onneksi kuuntelen aina viisaampiani ja varasin palloja reilusti matkaan mukaan.
Etuysi päättyy sopivasti niin, että poikkeaminen ravintola Spoonissa onnistuu ilman suurempaa viivytystä. Juomavaraston täydennys ja aamupala numero kaksi olivat enemmän kuin paikallaan. Aurinko paahtoi jo täydellä teholla ja ravintolan ympäristössä kävi kova kuhina. Helteinen heinäkuu on todellakin täyttänyt kentät ja hyvä niin.
Takaysillä pelin luonne muuttuu toiseksi. Tarkkuutta ei sovi jättää tauolle, vaikka merenläheisyys poistuukin. Heti väylä 10 antaa aihetta miettimiseen. Varovaisempi pelaaja lyö fiksusti raudalla kahden veden väliin. Sankari ottaa bägin isoimman mailan ja tavoittelee viheriötä. Onnistuessaan molempi parempi.
Peli kulki ja kenttä rullasi rivakasti helteestä huolimatta. Muutamilla väylillä pääsin tutustumaan lähemmin jopa viheliäisiin griinibunkkereihin. Kirkkaasti hohtavat valkoisen hiekan bunkkerit olivat kuumia, esteettisesti näyttäviä ja imivät palloja armottomasti.
Seaside haastaa pelaajat vesiesteiden lisäksi muodokkailla viheriöillä sekä kaunilla griinibunkkereilla.
Jussi Evinsalo
Varsinaiset haasteet odottivat kuitenkin viheriöillä. Liukkaat ja todella monimuotoiset viheriöt olivat upeita, mutta rokottivat säälimättömästi. Käytän tässä kohtaa kulunutta sanontaani: ”Miten voi kahden metrin putti mennä kolme metriä pitkäksi?”
Vaikka voimat alkoivat loppukierroksesta olemaan vähissä, antoi hieno väylä 18 tarvittavan buustin. Näyttävä näkymä lyöntipaikalta siivitti hyvään avaukseen ja toisella lyönnillä oltiin jo lähellä lippua. Kierros todella hienolla kentällä saatiin lopetettua tyylikkäästi. Tyylikkyyttä lisäsi klubin läheisyydessä käyskentelevä caddiemaster, joka tiedusteli pelit lopettaneilta pelaajilta fiiliksiä kierroksen jälkeen. Pieni, suuri asia, jolla on merkitystä.
Pelien jatkaminen padelkentällä oli meillä mielessä, mutta jätimme sen seuraavaan kertaan. Padelin sijaan valitsimme Ravintola Spoonin kattavan lounaan ilmastoidussa salissa, joka oli voittava ratkaisu siihen hetkeen. Lounas rullasi yhtä tehokkaasti kuin kierros täydellä kentällä. Iloiset ilmeet ja innostunut puheensorina täyttivät koko ravintolan. Tämä taitaa olla sitä #SpriritofPickalaa.
Pornaisissa keskellä rauhallista maalaisidylliä sijaitsee Kotojärvi Golf, jonne jokaisen on helppo tulla. Vaikka pikaisella vilkaisulla voisi luulla olevansa kaukana kaupungista, ei ajomatka Helsingistä kentälle ole kuin 40 minuuttia.
Saapuessamme paikalle yhdeksän aikaan aamulla, kävi kentällä jo kunnon vilinä. Kuumaa päivää luvannut sääennuste oli täyttänyt aamulähdöt tehokkaasti. Astellessamme tiiboksiin, kävi selväksi, että päivästä tulisi todellakin hikinen. Onneksi Väylä kuusi kulkee klubin vierestä ja jo tyhjentyneet pullot pääsi täyttämään siinä vaiheessa.
Klubirakennus istuu loistavasti Pornaisten maalaismaisemaan ja palvelee pelaajia 6. väylän jälkeen.
Jussi Evinsalo
Kenttä rullasi hyvin ja putit liukuivat todella hyvässä kunnossa olevilla viheriöillä. Vieno tuuli vilvoitti onneksi hieman, muuten etuysin jälkeen tunnelma oli vähintään kostea. Kotojärvi Golf on siitä jännittävä kenttä, että se sopii aloittavalle pelaajalle, mutta haastaa kokeneenkin pelaajan. Vaikka useassa kohtaa on varaa räiskiä, ottaa kenttä silti omansa ja napauttaa muistutuksen. Monesti määrämittainen rautalyönti on parempi vaihtoehto kuin naama irvessä lyöty draivi. Niin Kotojärvi Golfissakin.
Väylä kahdeksan jälkeen siirrytään toiselle puolelle kenttää halkovaa autotietä ja monella tavalla toiselle kentälle. Väylä 10 (Par 3) lyödään korkealle ylämäkeen ja sen jälkeen avaus lyödään todella näyttävistä maisemista takaisin alas. Jylhät kalliot oikealla reunustavat komeaa väylää. Isoja mäkiä, komeita kallioita ja petollisia vesiesteitä. Maisema vaihtuu ja peli etenee. Ja Kotojärvi Golfissa usein myös tulostakin tulee.
Väylien läpi juoksevat vesiesteet saavat pelaajan miettimään mailavalintaa usein kahteen kertaan.
Jussi Evinsalo
Väylä 14 antaa pitkälyöntisille pelaajille mahdollisuuden Sanna Nuutismaiseen hole in oneen Par 4 väylällä. Keltaisilta pelattuna väylälle tulee mittaa 250 metriä ja punaisilta pelattuna 215 metriä. Väylä on suora baana, jossa pallo voi täydellisellä lyönnillä rullata suoraan kuppiin.
Kierroksen jälkeen piti puhaltaa hetken aikaa ja suorittaa sivistynyt siistiytyminen klubin pesutiloissa. Tällä kertaa neljä litraa nestettä nautittuna oli juuri sopiva määrä. Miksi matkustaa ulkomaille pelaamaan, kun kesägolf on Suomessakin tällä tasolla?
Kotojärvi Golfin viimeinen väylä on lyhyt alaspäin lyötävä Par 4, joka tarjoaa hyvän mahdollisuuden lopettavaa kierros birdieen.
Jussi Evinsalo
Kotojärvi Golfin ravintola panostaa erityisesti riistaan ja kalaan. Lounas-ajan jälkeen avokeittiöstä ravintolasaliin leijailee todella houkuttelevat tuoksut eikä Riistaburger Kartanon ranskalaisilla voisi olla osuvampi kierroksen jälkeen. Ruokalistan tutkailu tuo eteen jopa valinnanvaikeuden. Poroburger, lohiburger tai paistettu kuha. Vaihtoehtoja riittää ja todella iloinen henkilökunta osaa kertoa keittiön erikoisuuksista.
Ravintolassa on myös myynnissä Mäntsälässä sijaitsevan panimo Kiiskeen oluita. Neljän janojuoman lahjapakkaus on helppo napata mukaan jälkipeleihin.
Panimo Kiisken lahjapaketti on helppo napata kierroksen jälkeen mukaan vauhdittamaan jälkipelejä.
Jussi Evinsalo
Kotojärvi Golfiin on helppo tulla pelaamaan kauempaakin. Kartanon puistossa sijaitseva kunnostettu viljamakasiini kätkee sisäänsä romanttisen ja vanhanaikaisen majoitusmahdollisuuden kahden tai neljän hengen huoneissa. Todellinen omatoimimatkaajan unelmakohde.
Kotojärvi Golfin toimitusjohtaja Mika Asikainen korostaa kentän läheisyyttä Pk-seudulta käsin. Vaikka mielikuvissa Pornainen saattaa olla kaukana, ei se sitä silti ole, Asikainen muistuttaa. Asikaisen mukaan Kotojärvelle mahtuu yleensä nopeallakin aikataululla pelaamaan ja hän toivottaa uudet pelaajat tervetulleeksi kokemaan golfkierroksen kartanon puistomaisemissa.
Ajelen kahdeksan jälkeen aamulla vielä kohtalaisen hiljaiselle Kullo Golfin parkkipaikalle. Samaan aikaan paikalle saapuu myös Kullo Golfin toimitusjohtaja Rauno Pusa. Lyömme ajan hengen mukaiset fist bumbit ja suuntaamme kohti klubitaloa. Matka kestää tovin, sillä Pusa korjaa matkalta talteen jokaisen roskan, minkä tarkka silmä havaitsee.
Kullo Golf on tekemässä uutta tulemista ja sen keskiössä ovat vahvasti hyvä henki ja positiivisen fiiliksen tekemisen meininki. Toimitusjohtaja näyttää edestä ja muiden on helppo seurata esimerkkiä. Heinäkuun lopussa 70-vuotta täyttävä Pusa ei säästele, vaan tekee hartiavoimin töitä joka päivä.
Klubitalolle saavuttaessa huomaa, että kenttäympäristössä tapahtuu isoja muutostöitä. Pusa kertoo rangen, puttiviheriön ja lähipelialueen täydestä remontista, jotka loppukaudesta valmistuessaan ovat vertaansa vailla. Lähipelialueella on mahdollista harjoitella jopa 70 metrisiä lähestymislyöntejä. Viimeistään golfkausi 2022 tullaan aloittamaan todella hienoissa puitteissa Kullo Golfissa. Pusan mukaan kentällä ja sen ympäristössä tehdään jatkuvasti muitakin parannustöitä, jotka parantavat golfelämystä entisestään.
Aamun muuttuessa yhä lämpimämmäksi, suuntasimme teeboksiin ja lähetimme pallomme ilmaan ensimmäisen kerran. Peli lähti liukkaasti käyntiin ja huomasimme heti, että varsinkin viheriöt ja niiden ympäristöt olivat erittäin hyvässä kunnossa. Muutenkin oli nähtävissä, että kentän kasteluun on käytetty aikaa, vaivaa ja paljon vettä.
Korkeuserot ovat asia, joka Kullo Golfista tulee välittömästi mieleen. Par 3 alamäkeen, par 5 ylämäkeen. Hiki virtasi, onneksi mukaan oli pakattu ekstra-annos nestettä. Oli hieno yllätys huomata, että muutamaan teeboksiin oli kannettu iso kanisteri täynnä mehua. Märän pyyhkeen alla piilossa oleva mehukanisteri saattaa pelastaa monen janoisen pelurin kierroksen näillä helteillä.
Etuysiltä mieleen jäivät parhaiten väylät 3 ja 7, joissa mereen laskeva Kullobäcken antaa ison haasteen pelaajille. Kaislikossa suhisee ja taisi meiltäkin joku pallo sinne jäädä muiden seuraksi.
Kierros kiertää klubitalolle vasta väylän numero 11 jälkeen. 11 teeboksista on helppo havaita, miten massiivisesta uudistuksesta rangealueella on kysymys. Työkoneet möyrivät maata urakalla.
Väylä 12, pitkä par 5 avataan klubitalon terassin kupeesta, tähtäin tiukasti Kilpilahden piipuissa. Kuin tilauksesta testihälytys jalostamolla annettiin juuri, kun olimme väylällä ja pelikaverini meinasi sukeltaa parempaan suojaan bunkkerin pohjalle.
Vasta takalenkillä huomaa, kuinka paljon pelaajia kentällä meidän edessämme onkaan. Aikaisemmat väylät kätkevät kanssapelaajat tehokkaasti omille väylilleen. Avonainen kohta kentässä ei kuitenkaan tarkoita helpompaa. OB ja melkeinpä viheliäiset greenibunkkerit eivät päästä keskittymistä herpaantumaan.
Viimeiset kolme väylää ovat ominaisia Kullo Golfille. Jyrkähköä mäkeä ylös, siitä sujuvasti takaisin alas seuraavalla väylällä. Korkeuserot golfkentällä ovat miellyttäviä ja ne saavat aina harkitsemaan mailavalintaa uudestaan. Kierroksen päättävä väylä 18, par 5 on näyttävä kokonaisuus. Bensansa polttaneelle pelaajalle 470 metriä (keltaisilta) voi olla Via Dolorosa. Mutta viimeistään onnistunut kolmas lyönti ylämäkeen, kahden jättimäisen männyn välistä keskelle viheriötä, nostaa tunnelman korkealle. Kierros saadaan paketoitua nätisti.
Kullo Golfin ravintola palvelee asiakkaitaan ympäri vuoden. Suosittu ravintola tarjoaa nälkäisille lounasvieraille monipuolisen salaattipöydän ja lämpimän ruoan. Ruokapöydässä on kohtalaisen hiljaista täyttäessämme huvenneita energiavarastojamme. Sisällä viileässä nautittu lounas todellakin kruunaa onnistuneen kierroksen.
Kullo Golfista päällimmäisenä mieleen jäi erinomaisessa kunnossa oleva monipuolinen kenttä ja iloinen fiilis, joka paistoi pelaajien ja henkilökunnan kasvoilta. Golfkentälle tullaan viihtymään. Siinä henkilökunnalla on iso rooli ja se tulee Kullo Golfissa selkärangasta. Huikkaan lähtiessäni vielä kiitokset Pusalle, joka taiteilee tikapuiden yläpäässä vaihtamassa lamppua varauloskäyntikylttiin. Kuinkas muutenkaan.
Kullo Golfin Guide-etuihin voit tutustua GoGolfin verkkokaupassa. Guide-edut on tarkoitettu ainoastaan GoGolfin jäsenille.
GoGolfin Antti Vaalas sai tehtäväkseen kokeilla Cobran uusia 3D-puttereita. Lue jutusta ja katso videosta Antin kokemukset: mistä hän piti ja mitkä ominaisuudet tekevät puttereista ainutlaatuisia.
Viime vuonna puttereita myytiin lähes kaksi miljoonaa kappaletta maailmanlaajuisesti. Määrä on karkea arvio, mutta kertoo, että markkina on suuri.
Golfarin kannalta tilanne on mainio. Mielestäni liki kaikki tunnetut valmistajat tekevät laatuputtereita. Lisäksi muutama pienempi valmistaja keskittyy yksinomaan puttereihin tarjoten pelaajille mielenkiintoisia vaihtoehtoja. Yksi esimerkkinä pienistä valmistajista on SIK, koska Bryson DeChambeaun putterin valmistajana se liittyy tähän juttuun.
Hyviä mailoja siis riittää, golfarin on vain osattava valita itselleen sopiva.
Merkittävistä mailabrändeistä Cobra ei ole valmistanut puttereita miesmuistiin. Nyt Cobra on tuonut myyntiin kaksi mallistoa: Vintage-malliston ja 3D-malliston. Vintage-putterit ovat Cobran tulkinta tunnetuista putterimalleista, mutta niihin on lisätty SIK:n ainutlaatuinen lyöntipinta. Tästä lisää myöhemmin. Tässä jutussa ja olla olevalla videolla keskityn kokemuksiini Cobran 3D-puttereiden kanssa.
GoGolfin sivuilta löytyy advertoriaali, jossa kummatkin mallistot esitellään yksityiskohtaisesti. Se löytyy täältä.
Täysin uusi tapa valmistaa putteri
Erottuakseen muiden laatuputtereiden joukosta on tehtävä jotain oikeasti eri lailla. Ja vielä siten, että sillä on merkitystä. Cobra onnistuu tässä: 3D-tulostus muuttaa putterien rakennetta tavalla, joka nostaa mailojen MOI-arvoa.
MOI tulee sanoista moment of inertia. MOI käytännössä mittaa mailojen anteeksiantavuutta, mitä korkeampi arvo sitä enemmän maila vastustaa kiertymistä osumahetkellä. Tyypillisesti isolla mallet-lavalla on korkeampi MOI-arvo kuin pienemmällä blade-lavalla.
Lisäksi Cobra tuo SIK:n lyöntipinnat ensimmäistä kertaa laajemman golfarijoukon ulottuville.
Vaihtuvan nostokulman omaavat lyöntipinnat lisäävät myös puttereiden anteeksiantavuutta, mutta eri tavalla kuin korkea MOI. Se oikeasti on mielenkiintoista.
Mutta ennen kuin mennään siihen tarkemmin, käydään läpi 3D-lapamallien rakenne.
Uutuusputtereissa on teräsrunko, joka mallista riippuen painaa 261–286 grammaa. Teräsrunko vie painopistettä alas ja kun siihen yhdistetään 3D-tulostettu, kevyt nailonsäleikkö, painoa saadaan siirrettyä aiempaa enemmän ulkokehälle, mikä nostaa mailan MOI-arvoa. Yläosa on taottu erittäin kevyestä alumiinista. Lisäksi lavassa on volframipainot, joiden tehtävä on nimenomaan siirtää paino mallista riippuen haluttuihin paikkoihin.
Huomioni kohdistuu ensin Grandsport 35 -putteriin (kaikki mallit ovat nimetty nopeiden autojen mukaan). Numero 35 nimessä kertoo putterin kärkipainosta lavan roikkuessa 35 asteen kulmassa, kun mailaa tasapainottelee sormella (katso tarkemmin videolta).
Itse olen mieltynyt puttereihin, joissa on hivenen tätä toe hang -ominaisuutta. Malliston kaksi muuta lapavaihtoehtoa eli Agera ja Supernova ovat face-balanced (toe hang 0°).
Siro putteri isolla MOI-arvolla
Monesti sanotaan että pelaajat, jotka puttaavat kaarevammalla lavan liikkeellä tarvitsevat kärkipainoisemman putterin ja suorempaa rataa mailaa liikuttaville sopisi face balanced paremmin. En näe asiaa näin yksioikoisesti.
Liikeradan muodosta riippumatta kyse on siitä, kuinka mailan saa suoraksi osumahetkellä. Monille se onnistuu parhaiten face balanced -putterilla, vaikka liikkeessä on kaarevuutta. Minä taas saan kaipaamani aggressiivisemman vapauttamisen fiiliksen kärkipainoisella putterillla.
Kärkipainoisessa putterissa lapa aukeaa downsvingin alkaessa hivenen, joten se on suoristettava reippaammalla liikkeellä osuman läpi. Jokaisen oma mieltymys selviää lopulta vain erilaisia mailoja kokeilemalla. Ja monesti mieltymykset ajan myötä vaihtelevat.
Cobran Grandsport on blade-putteri isolla MOI-arvolla.
Cobra Golf
Mikä on mielestäni Grandsportin suurin juju? Se, että se on sirompi blade-mallinen putteri, mutta silti sen MOI-arvon sanotaan vastaavan isompia mallet-puttereita. Se on siis yhtä anteeksiantava kuin isompi lapa. Joten jos olet pitänyt mallet-lapoja vähän kömpelöinä niiden koon takia, mutta kaipaat silti anteeksiantavuutta, Grandsport saattaa olla vastaus tarpeisiisi.
Kokeilin myös isoa mallet-lapaista Agera-mallia. Cobran mukaan Ageran 7540 MOI-arvo on korkein sen puttereista. Kolmannen lapamallin Supernovan jätin tällä kertaa väliin.
Kun miettii lavan muotoa ja konstruktiota, on vaikea kuvitella anteeksiantavampaa putteria. Koska Agera on iso face balanced -mallet, en odottanut pitäväni siitä. Mutta putatessa maila ei tuntunut ainoastaan erittäin vakaalta, vaan se kulki myös edestakaisin erittäin sulavasti. Kun vielä osuma palloon oli sangen miellyttävä, kuten Grandsportissa, on pakko sanoa että pidin mailasta.
Yksi ajatus gripeistä: Cobran puttereissa on isohko suora 99 grammaa painava Lamkinin Sinkfit Straight -grippi. Nämä gripit eivät istu omiin käsiini sillä puttaan perinteisemmällä reverse overlap -otteella, joka istuu paremmin pienempään, muotoiltuun kädensijaan. Iso suora grippi sopii sinulle, jos pidät käsiä enemmän erillään tai mahdollisesti käytät jonkin tyyppistä claw-otetta.
Millainen on SIK:n lyöntipinta?
Nyt ajatuksia SIK-lyöntipinnasta. SIK itse kuvailee lyöntipinnan ominaisuutta sanoilla descending loft technology (DLT). Lyöntipinta on jaettu neljään kerrokseen ylhäältä alas. Ylimmässä kerroksessa on eniten nostokulmaa eli neljä astetta, alimmassa enää yksi aste. Tällä on merkitystä ainakin kahdella tapaa.
Ensiksi pelaajat ovat erilaisia. Jotkut puttaavat enemmän kädet edellä, jolloin taipumus on osua lyöntipinnan yläreunalla. Silloin isompi nostokulma auttaa saamaan pallon lähtökulman riittävän ylös. Toinen ääripää pelaajista antaa mailan heilahtaa huomattavasti osuman läpi, jolloin osuma on yleensä alempana.
Tässä tapauksessa matalampi nostokulma pitää pallon lähtökulman riittävän matalana.
Cobran ja SIK:n mukaan pallo lähtee aina optimaalisessa 1,5 asteen kulmassa, joka saa sen rullaamaan nopeasti. Optimaalinen toki riippuu myös griinien kunnosta, oikein hitaalla griinillä parhaiten toimii korkeampi lähtökulma. Mutta hyväkuntoisilla griineillä 1,5 astetta on erittäin hyvä.
Toinen vaihtuvaan nostokulmaan liittyvä asia on anteeksiantavuus. Tätä havahduin miettimään kunnolla vasta testattuani puttereita. Nimittäin missattuja osumia mietitään usein vain kärki- kanta-akselilla, unohtaen että putteja missataan myös osumalla liian alas tai ylös. Voi jopa todeta, että kokeneemmalle pelaajalle on paljon todennäköisempää missata osuma korkeus- kuin leveyssuunnassa.
Ja osumakorkeuden missaus vaikuttaa suoranaisesti pituuksien hallintaan. Sillä kun osumahetken nostokulma jatkuvasti vaihtelee, pelaajan pituuskontrolli ei voi olla paras mahdollinen. Joten SIK:n lyöntipinta tuo helpotusta tähän, mahdollisesti jopa merkittävästi. Toki tätä pitäisi testata huomattavasti enemmän, jotta merkityksen tietäisi varmasti.
Grandsport ja Agera vain pitkävartisina
Lopuksi mainitsen että Grandsport ja Agera ovat saatavissa myös pitempivarsisina armlock-puttereina. Armlock tyyliä moni pitää kielletyn ankkuroinnin kiertämisenä, ehkä minäkin, mutta ihmettelen ettei useampi "epätoivoinen" ole sitä testannut. Tyyli todella passivoi ranteita, toki itse joutuisin harjoittelemaan kauan ennen kuin saisin sen kentällä toimimaan. Mutta jos yhtäkkiä käteni alkaisivat tekemään yllättäviä liikkeitä, niin epäilemättä aloittaisin armlock-harjoittelun heti.
Lopuksi kiteytän jutun sanomalla Cobran tarjoavan ainutlaatuisia ja laadukkaita puttereita, joissa anteeksiantavuus on huipussaan. Toki haluan lisätä, että mikään maailman putteri ei yksin korvaa pelaajan huonoa tekniikkaa. Mutta mielelläni näen pelaajan ostavan entistä paremman putterin, jos se vaikka samalla motivoi harjoittelemaan paremman tekniikan.
Voit laittaa kysymyksiä tai kertoa omia kokemuksia esimerkiksi Twitterin välityksellä @anttivaalas.
