Hyppää sisältöön

Katso video: Neljävuotias teki holarin Crocsit jalassa, vastaotteella ja elämänsä ensimmäisellä golfkierroksella

Rocco Frigaretti

Päivän hyvän mielen uutinen tulee tässä: Rocco Figaretti onnistui tekemään viikonvaihteessa holarin uransa ensimmäisellä golfkierroksella.

Holareita tulee toki tuon tuosta, mutta liekö koskaan neljävuotias golfarin alku onnistunut tekemään ässä uransa ensimmäisellä golfkierroksella, kuten Rocco teki.

Ja mikä parasta: pojankoltiaisen holari tallentui videolle, joka on lähtenyt leviämään viraalisti ympäri maailmalla. Tätä kirjoittaessa Mario-isän kuvaamaa videota on katsottu lähes puolitoista miljoonaa kertaa.

Mario Frigetti kertoi amerikkalaisivuston haastattelussa, että kyseessä oli tosiaan pojan ensimmäinen golfkierros. Holari syntyi Oglebay Parkin kentällä Yhdysvalloissa par 3 -kentällä Crocs-merkkiset muovisandaalit jalassa.

Golfmailoja hän ei pitänyt ensimmäistä kertaa kädessään, vaan hän on lyönyt palloa kolmevuotiaasta lähtien.

”Hän lyö palloa oikealta puolelta vastaotteella. Se tuntuu toimivan, joten emme ole aikeissa vaihtaa otetta”, Mario Figaretti sanoi.

”On ollut todella hauskaa seurata, kuinka hän on kasvanut rakastamaan peliä ja kuinka paljon hän lyönyt vuoden aikana palloja”, hän jatkoi.

Tehkää perässä!

Etsi luettavaa