Hyppää sisältöön

Katso video: Fleetwood säkitti ykkösellä eaglen kaukaa – Korhonen taisteli takaisin pariin

Nick Mumford ja Mikko Korhonen tavoittelevat uran parasta sijoitusta British Mastersissa jossa Korhonen oli 2017 20:s

Mikko Korhonen aloitti European Tourin finaalikisan pelaamalla pariin.

Mikko Korhosella ei ole huomenna yhtä aikaista herätystä kuin tänään. Toisessa ryhmässä kauden päätöskilpailuun startannut Korhonen pelasi tuloksen 72 (par). Se riittää tässä vaiheessa jaettuun 21. sijaan.

DP World Golf Championship -kisassa pelaajat lähetetään matkaan käännetyssä järjestyksessä. Avauspäivänä lähtöjärjestyi ranking-sijoituksen mukaan, joka Korhosella on 48:s. Kilpailuun pääsi 50 parasta pelaajaa.

Korhonen paransi sijoitustaan kolmella viimeisellä reiällä, jotka hän pelasi pariin. Hän teki tänään kolme birdieä ja kolme bogia.

Kisan kärjessä on tässä vaiheessa Ranskan Mike Lorenzo-Vera, joka on 15. reiän jälkeen tuloksessa -6.

Kärkipelaajat lähtivät matkaan hetki sitten (klo 10.40 Suomen aikaa), ja rankingissa kakkosena olevat Tommy Fleetwood aloitti kierroksen tyylillä. Viime viikolla Etelä-Afrikassa voittoa juhlinut Fleetwood iski eaglen säkkiin ykkösreiällä näin tyylikkäästi.

Kakkosreiälle Fleetwood teki birdien, joten hän on kahden reiän jälkeen jo tuloksessa -3, mikä riittää jaettuun neljänteen sijaan.

Tulospalvelu

European Tourin näyttää suorana Viasat ja Viaplay

Etsi luettavaa