Hyppää sisältöön

Kaske ja Kakko kympin sakissa – myös Lindell jatkoon Espanjassa

Roope Kakko ja Janne Kaske mahtuvat kymmenen parhaan joukkoon Espanjassa.

Roope Kakko ja Janne Kaske jakavat yhdeksättä sijaa Espanjassa pelattavassa Challenge Tourin kilpailussa.

Roope Kakko ja Janne Kaske lähtevät hyvistä asemista viikonloppuun Andalucía Challenge de Cádiz -kisassa. Suomalaiskaksikko on kahden kierroksen jälkeen tuloksessa kolme alle parin, kun kilpailua johtavat Espanjan Jacobo Paster ja Niall on selvittänyt 36 reikää kahdeksan alle parin.

Kaske vastasi tänään parhaasta suomalaiskierroksesta pelattuaan Novo Sancti Petrin kentän 68 lyönnillä (-4). Etuysin hän pelasi puhtaasti kolmella birdiellä. Takaysillä hän kuittasi kaksi bogia eaglellä ja lopetti kierroksen birdieen.

Eilisen jälkeen kolmantena ollut Kakko pelasi tänään pariin.

Kasken tapaan myös Oliver Lindell oli tänään oivallisessa vireessä, sillä hän pelasi kierroksen 69 lyönnillä. Hän oli parhaimmillaan kierrostaan viisi alle parin, mutta kaksi perättäistä bogia rei’illä 14 ja 15 pudottivat tuloksen kolmeen alle.

Kim Koivun tie nousi pystyyn. Hän pelasi kaksi kierrosta yhteensä kuusi alle parin ja putosi cutista kahden lyönnin marginaalilla.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa