Hyppää sisältöön

Kanadalainen jäi vain lyönnin maagisen rajan alittamisesta, ei uusia koronatartuntoja PGA Tourilla

Mackenzie Hughes jäi lyönnin päähän maagisesta rajasta.

Mackenzie Hughes oli pitelemätön Travelers Championshipin avauskierroksella. PGA Tourin kannalta suurin uutinen oli se, että eilen ei todettu uusia koronatartuntoja.

Kanadalainen Mackenzie Hughes pelasi huipputuloksen 60 lyöntiä, mutta jäi kahden lyönnin päähän TPC River Highlandsin (par 70) kenttäennätyksestä eilen alkaneessa Travelers Championshipissä.

Huipputuloksen ansiosta 29-vuotias johtaa kilpailua kolmella lyönnillä ennen Rory McIlroyta, Xander Schauffelea ja Viktor Hovlandia.

Mackenzie kertoi pääseensä ns. zoneen, ja  reikä alkoi näyttää suurelta ja ajatukset olivat birdieiden tekemisessä. 60 lyönnin alittaminen oli mahdollista, mutta putti päivän viimeisellä reiällä jäi lyhyeksi.

”Valitettavasti jäin lyönnin päähän, mutta rikoin urani parhaan tuloksen ja olen siitä iloinen”, Mackenzie sanaili.

Kenttäennätystä pitää hallussaan Jim Furyk, joka pelasi neljä vuotta sitten tulokseen 58 lyöntiä. Se on PGA Tourin kaikkien aikojen matalin kierrostulos.

Eilisellä kierroksella Furyk jäi ennätyksestään 11 lyönnin päähän ja joutuu parantamaan huomenna hieman päästäkseen jatkoon.

Kahden parhaan pelaajan joukossa oli hienoa nähdä myös Pohjoismaista väriä, kun nuori norjalainen Viktor Hovland ilmoittautui voittotaisteluun mukaan. Hän vastasi yhdestä päivän parhaista lyönneistä iskettyään pallon spoonilla reilusti yli 200 metristä alle metriin.

Myös maailmanlistan ykkönen Rory McIlroy oli iskussa, kuten alta olevalta koostevideolta voi päätellä. Olisiko tällä viikolla kuitenkin Roryn vuoro voittaa?

Bryson DeChambeau jatkoi torstaina hyviä esityksiään. Hän on viiden lyönnin päässä kärjestä yhdentenätoista.

Ei uusia koronatartuntoja

PGA Tourin kannalta hyvä uutinen oli se, että torstaina ei raportoitu uusista koronatartunnoista. Tähän mennessä kahdella pelaajalla ja kahdella caddiellä on todettu tartunta. 

Sen vuoksi PGA Tourin jatkoa on mediassa kyseenalaistettu semminkin kun koronatartuntojen määrä Yhdysvalloissa on kääntynyt viime päivien jälkeen jälleen nousu-uralle.

Pelaajista koronavirus on todettu Nick Watneyllä ja Cameron Champilla. Lisäksi Graeme McDowellin ja Brooks Koepkan caddieillä testitulos oli positiivinen, minkä vuoksi McDowell ja Koepka sekä tämän Chase-veli jäivät pois tämänviikkoisesta kisasta.

Myös viime viikon voittaja Webb Simpson vetäytyi sen jälkeen, kun koronavirus oli todettu hänen lähipiiriinsä kuuluvalla ihmisellä.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa