Hyppää sisältöön

Kalle Samoojasta tuli yhdeksäs suomalainen Challenge Tour -voittaja

Suomalaisia Challenge Tour -voittajia on kaikkiaan kahdeksan.

Yhdeksän eri suomalaista on voittanut Challenge Tourin kilpailun. Yhteensä voittoja on tuplasti enemmän eli 18.

Suomen ensimmäinen Challenge Tour -voittaja on Mikael Piltz. Hän voitti vuonna 1994 Espoossa pelatun Volvo Finnish Openin.

Piltz vaikuttaa tällä hetkellä Tapiola Golfissa, jossa hän toimii golfopettajana. Lisäksi hän valmentaa nuoria pelaajia Selänne-Piltz Golf Academyssä.  Piltz on myös tänään voittaneen Kalle Samoojan valmentaja.

Seuraavana vuonna Anssi Kankkonen vei nimiinsä Siab Openin. Hän voitti urallaan yhteensä kolme Challenge Tourin kisaa, sillä vuonna 1997 hän voitti peräti kaksi kilpailua.

Kankkonen on Lahden Golfin kasvatti, joka vaikuttaa nykyään Pirkanmaalla golfvalmentajana. Aiemmin hän on työskennellyt golfjohtanana Linna Golfissa.

Toinen suomalaispelaaja, joka on onnistunut viemään nimiinsä kaksi Challenge Tourin kilpailua saman kauden aikana, on Kalle Väinölä. Kankkosen tapaan Lahden Golfissa varttunut onnistui tässä vuonna 1996.

Väinölän voittojen jälkeen kesti pitkään, ennen kuin Challenge Tourilla nähtiin jälleen suomalainen voittaja. Hän oli Roope Kakko, joka voitti amatöörinä Volvo Finnish Openin EGS:n kentällä. Tuolloin elettiin vuotta 2004, ja Kakko oli vielä amatööri.

Vuonna 2013 Kakko voitti Omanissa uransa toisen Challenge Tour -kisan, ja kolmas voitto tuli vuonna 2014, kun Kakko oli ykkönen Madeiralla pelatussa Challenge Tourin ja European Tourin yhteiskisassa. Kakko voitti kisassa 75 000 euroa ja paikan European Tourilla. Kakko jatkaa edelleen peliuraansa.

Suomalaisiin Challenge Tour -voittajiin kuuluu myös  Toni Karjalainen, joka nappasi haastajatason voitot vuosina 2005 ja 2006. Lappeenrantalaisen Viipurin Golfin kasvatti lopetti peliuransa joitain vuosia sitten ja työskentelee nykyään golfopettajana.

Kuudes suomalainen Challenge Tour -voittaja on niin ikään Viipurin Golfia edustava Antti Ahokas, joka voitti vuonna 2008 kaksi Challenge Tourin kisaa. Ne siivittivät hänet European Tourille kaudeksi 2009, mutta hän putosi pääkiertueelta kauden päätteeksi.

Viime vuonna ensimmäisenä suomalaisena Challenge Tourin rankingin voittanut Tapio Pulkkanen ehti sijoittua kolme kertaa toiseksi haastajatasolla, ennen kuin hän ylisi voittoon Kazakstan Openissa. Ensimmäinen kakkostila oli vuodelta 2013, jolloin Pulkkanen sijoittui Madridissa kakkoseksi. Kaksi muuta kakkossijaa tulivat vuonna 2017.

Kahdeksas voittaja on Kim Koivu, joka voitti tämän kauden alussa 350 000 dollarin arvoisen Yunnan Openin. Myöhemmin Koivu voitti kaksi muutakin kisaa ja nousi kesken kauden European Tourille.

Kalle Samoojasta tuli tänään näin yhdeksäs suomalainen Challenge Tour -voittaja. Samooja voitti Hainanin Openin, jonka palkintopotti oli 350 000 dollaria. Samoojan osuus siitä oli noin 45 000 euroa, ja se nosti hänet toiseksi kiertueen rankingissa, kun kautta on jäljellä enää kaksi kilpailua. Samoonalla on tältä kaudelta voiton lisäksi myös yksi kakkos- ja kolmossija.

Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että ensi kaudella European Tourilla pelaa viisi suomalaista: Samooja, Koivu, Mikko Korhonen, Mikko Ilonen ja Tapio Pulkkanen.

Etsi luettavaa