Hyppää sisältöön

Kalle Samoojan salamastartti Tokiossa – kahdeksan reikää viisi alle parin

Kalle Samooja sai avauksensa kuntoon ja teki hurjan nousun tuloslistalla

Toiseen päivään jumbosijalta lähtenyt Samooja nousi jakson aikana yli 20 sijaa. Sami Välimäki (-3/8) on myös iskussa ukkosen keskeyttämällä toisella kierroksella.

Kalle Samooja oli vireänä heti 1.41 tapahtuneen aamustarttinsa ensimmäisillä väylillä Kasumigaseki Country Clubilla.
Ensimmäisellä reiällä hän teki varman parin up & downilla viheriön vierestä.

Seuraavilla neljällä tulikin birdiet. Ensimmäinen upposi kuuden metrin päästä, kolme seuraavaa reilun neljän, kahden ja yhden metrin päästä kupista.
Väylille kuusi ja seitsemän kirjattiin parit. Loistava vaihe kruunautui kahdeksennalle tulleeseen birdieen vajaasta neljästä metristä.

Tässä vaiheesa Samooja oli noussut jo yli 20 sijaa 40:n ensimmäisen joukkoon. Torstain tapaan turkulainen kirjautti ulosmenon päätteeksi bogeyn yhdeksikölle. 
Sisääntulossa hän teki birdien 11:lla, sekä bogeyt 12:lla ja 17:lla

Ennen ukkosen aiheuttamaa keskeytystä Samooja ehti lyödä avauksensa väylälle viimeisellä. Hänen sijoituksensa oli tässä vaiheessa yhteistuloksella +1 50:s

Sami Välimäki ehti pelata kahdeksan reikää ennen pakollista taukoa. Kahdella perättäisellä birdiellä hän nousi sijalle 21:s, yhteistulos -3.

Kärjessä on edelleen yllättäjiä, nimet vain ovat vaihtuneeet. Carlos Ortiz (-9) johtaa, toisen kierroksensa jo pelannut Mito Pereira (-8) sekä Alex Noren (-8) jakavat toista sijaa.

Suosikeista lähimpänä ovat Viktor Hovland (-6), Rory McIlroy (-6)

Tulospalvelu

Etsi luettavaa