Hyppää pääsisältöön
Kalle Samooja tarvitsee vahvan onnistumisen noustakseen viiden ensimmäisen joukkoon ja PGA Championshipiin
GETTY IMAGES

Kalle Samooja taistelee paikasta PGA Championshipiin: "Pelissä on ainekset vaikka mihin"

Samooja tarvitsee kovan kierrostuloksen noustakseen 18:lta tilaltaan vähintään pistesijoille Teneriffan kisan viimeisenä päivänä.

Suomalaisten asetelmat neljän pelaajan osalta ovat varsin makoisat Golf Costa Adejen finaalikierroksen alla.

Tapio Pulkkanen (-15) on kenttäennätystä sivuttuaan jopa voittotaistossa jakaen neljättä sijaa. Kahtena ensimmäisenä päivänä yhteensä vain neljästi väylään osunut Pulkkanen löysi väylät draiveria vaihdettuaan lauantaina 50 prosenttisesti ja takoi tulikuumalla putterilla kymmenen birdietä. Garrick Higgo on viisi lyöntiä edellä. Toinen hurmoksellinen kierros antaisi mahdollisuudet uran parhaaseen sijoitukseen (kolmas Johannesburgissa 2017), jopa voittoon

Sami Välimäki (-13) on yhdeksäntenä seitsemän lyöntiä kärjestä. Välimäki pistää varmasti kaikkensa peliin noustakseen kärkitaistoon.

Janne Kaske (-6) on tehnyt  valtavan määrän birkkuja kolmeen kierrokseen (18+ yksi eagle). Bogeja on peräti 12, joiden lisäksi yksi tupla ovat vieneen mahdollisuudet kärjen uhkaamiselta.

Kalle Samooja tarvitsee ehjän kierroksen

Kalle Samooja pelasi lauantaina Teneriffalla tuloksen 68 -3, jolla hän on 18:na.

Paras arvio sille, että turkulainen nousisi maailmanlistalla sadan joukkoon ja PGA Championshipiin on viides sija meneillään olevassa kisassa.
Hyvin mahdollista toki on , että PGA:n järjestäjät joutuvat täydentämään pelaajalistaa esimerkiksis sairastapauksen johdosta sadannen heikommaltakin puolelta.

Jaettuun neljäteen sijaan Samoojalla on kolme lyöntiä.
"Sunnuntaina vaaditaan tuollainen "pulkkasmainen" kierros (61,-10), jos mielii  PGA:han", Samooja arveli tiedotteessaan. 

Lauantain kierroksella oli tapahtumia. Samooja teki perättäiset  birdiet 3:lle ja 4:lle, mutta kahdeksannelle tuli tuplabogi.
"Vähän oli tänään pomppuinen kyyti. Löin kasilla melko puskista todella huonon lyönnin esteeseen ja droppi kauas taakse", hän kertasi tuplaa.

"Sain takaysillä taas birkkuvaihteen päälle ja pääsin edes jonkinlaiseen tuntumaan vielä kärjestä ja top 5 -sijoituksesta.
"Pelissä olisi kyllä ainekset vaikka mihin, kunhan napsahtaa heti startista palaset kohdalleen", Samooja arvioi mahdollisuuksiaan.

Golf Costa Adejessa on pelattu hurjia tuloksia edellisviikon ja meneillään olevan kisan seitsemän kierroksen aikana.
Kalle Samooja on laskenut  meneillään olevassa kisassa aseita kädestään suurella bogien määrällä (8) sekä yhdellä tuplalla.
Vertailun vuoksi, neljäntenä oleva ja bogien sekä tuplien suuresta määrästä tunnettu Pulkkanen tässä kisassa Samoojaa kaksi lyöntiä ( 4 bogia, kaksi tuplaa).

Viimeisen kierroksen tulostasosta on turha määrittää mitään varmaksi, mutta valistunut veikkaus on, että yhteistuloksella 19-20 alle Samooja olisi viiden joukossa. 
Kierrostulos 63-64 edellyttäisi syntyäkseen ehdottomasti sitä, että parin ylittävien tulosten määrä putoaisi merkittävästi aiemmista päivistä.

Elisa Viihde Viaplay näyttää Golf Costa Adejesta kuvaa klo 13.00-18.30

Suomalaisten lähtöajat sunnuntaina:

56. Janne Kaske         (-6)     12.10
18. Kalle Samooja      (-12). 12.00
9. Sami Välimäki       (-13)   12.20
4, Tapio Pulkkanen.   (-15).  12.50

Tulospalvelu