Hyppää sisältöön

Kalle Samooja kiitää karkuun Keniassa – kierros käynnistyi kolmella birdiellä

Kalle Samooja sai hengen päälle lähdettyään perjantain kierrokselle aamun toisessa ryhmässä

Kalle Samooja sai ison vaihteen silmään kello 6.20 käynnistyneellä kierroksellaan siirtyen kahden lyönnin johtoon jo kolme reikää pelattuaan.

Aamulla ensimmäisissä ryhmissä pelaaminen on usein nopeampaa, rytmitys kiertämiselle helpompaa kun edessä ei ole tukkoja.
Kalle Samooja (65,-6) lähti perjantaina matkaan toisessa kolmikossa kympin tiiltä. 
Torstaina kympillä bogeyn tehnyt turkulainen paransai avausreiällään (par-4) tulosta kahdella. Birdiet syntyivät myös kahdella tätä seuranneella par-viitosella. 
Kolmessa vartissa Samooja oli siirtynyt jaetulta toiselta sijalta kahden lyönnin johtoon yhteistuloksella -9.

Kentän 13:s, torstaina kolmanneksi vaikeimpana pelattu par-kolmonen tuotti Samoojan korttiin kilpailun toisen bogeyn.
Yhdeksän reikää toista kierrosta pelattuaan hän oli kierrostaan kaksi alla, yhteistuloksessa -8 ja lyönnin marginaalilla kärjessä.

Kilpailun televisiointi peruuntui torstaina logististen ongelmien johdosta.

Elisa Viihde Viaplay on poistanut myös perjantain ohjelmatiedoissa olleen lähetyksen 12.30-17.30

Lauantain kolmannen kierroksen lähetys on merkitty alkavaksi kello 11.00

Tulospalvelu

Etsi luettavaa