Hyppää sisältöön

Kaksi miestä maanantaikarsinnasta Vierumäen Challenge Tourin kisaan

Henri Satama ja Henrik Kontro pääsevät testaamaan taitojaan Vierumäen Challenge Tour -kisassa.

Kokenut Henri Satama ja nuori Henrik Kontro selvittivät maanantaina tiensä torstaina starttaavaan Vierumäki Finnish Challenge -kilpailuun.

Vierumäki Finnish Challenge -kilpailu pelataan torstaista alkaen Vierumäen Cooke-kentällä. Tänään maanantaikarsinnassa kilpailuun varmisti paikkansa kaksi pelaajaa lisää: Henri Satama ja Henrik Kontro.

”Tuntuu tosi hyvältä päästä mukaan, varsinkin kun oma peli on viime aikoina kulkenut koko ajan parempaan suuntaan”, Henri Satama kertoi kierroksen jälkeen.

Sataman nousukunnosta kertoo se, etät hän sijoittui viikonloppuna neljänneksi Lappajärvellä Pro Invitational -kilpailussa. Tänään hän pelasi ainoana alle parin. Nurmijärven miehen tulos oli 71 lyöntiä.

Kovassa tuulessa pelatulla kierroksella toisen sijan jakoivat Erik Myllymäki ja Henrik Kontro. He pelasivat tuloksen 73 ja joutuivat uusimaan toisesta kisapaikasta.

Paikka ratkesi Kontron eduksi toisella uusintareiällä, kun hän onnistui tekemään birdien. Kontrolle luvassa on tähänastisen uran kovin kilpailu.

”Nordic Liigaa korkeammalla en ole milloinkaan pelannut”, Kontro kertoi.

Maanantaikarsinnan tulokset

Vierumäki Finnish Challenge pelataan 9–12.8. Kilpailuun on vapaa pääsy.

Etsi luettavaa