Hyppää sisältöön

Kaksi huikeaa kakkoslyöntiä ja eaglet siivittivät Hattonin kärkikamppailuun Abu Dhabissa – Rory johtaa kilpailua avauskierroksella

Tyrrell Hatton oli huikeassa vireessä harjoituskierroksella.

Tyrrell Hattonin väyläpuut olivat etuysillä kuumana. Englantilainen oli lähellä avata albatrossitilinsä uuden European Tour -kauden ensimmäisellä kierroksella. Kisan kärjessä ovat tällä hetkellä Rory McIlroy ja Romain Langasque.

Maailmanlistalla yhdeksäntenä majaileva Tyrrell Hatton nousi hetkeksi kärkeen Abu Dhabi Championshipissä, vaikka birdie-tili näyttää englantilaisella vielä nollaa.

Tulokseen neljä alle parin hänet nostivat kaksi upeaa eaglea, jotka syntyivät par 5 -rei’illä kymmenen ja kahdeksantoista. Hatton lähti liikkeelle kymppireiältä.

Avausreiällään eagle syntyi alle kahdesta metristä tämän upean väyläpuulla käytetyn kakkoslyönnin jälkeen. Mailana näyttäisi olevan puuseiska.

Yhdeksännellä reiällään (18.) Hatton oli lähellä tehdä albatrossin. Karhekoista väyläpuuta käyttäneelle Hattonille jäi ainoastaan muodollinen näpäytys eagleen.

”Puukolmoseni sujuvat nyt paremmin kuin rautapelin. Hauska peli”, Hatton sanoi kierroksen kesken tehdyssä haastattelussa.

Eagle-tulosten välissä Hatton teki seitsemän perättäistä birdieä. Päivän ensimmäisen birdien hän teki reiälle 11, mikä nosti hänet jälleen yksin kolmanneksi ja tulokseen viisi alle parin.

Hieman erilaisen eaglen teki Hattonin maanmies Matt Wallace, joka säkitti wedgen sisään ykkösreiällä, joka oli hänen kymmenes reikänsä. Wallace on neljä alle tuloksellaan neljäntenä.

Toinen eagle nosti Hattonin hetkellisesti jakamaan kärkipaikkaa, mutta kisan kuumimmat pelaajat Rory McIlroy ja Romain Langasque ohittivat hänet nopeasti tekemällä birdiet. Sen jälkeen ranskalainen Langasque onnistui tekemään vielä toisen perättäisen birdien ja kun vähän myöhemmin McIlroy teki puolestaan yhdennelletoista reiälleen kolmannen perättäisen birdien, johtaa kaksikko kisaa kahdella lyönnillä tuloksessa kuusi alle parin.

Pulkkanen ja Korhonen punaisella

Suomalaisista liikkeellä ovat Tapio Pulkkanen ja Mikko Korhonen, jotka ovat tuloksessa -1,  mikä riittää tällä hetkellä jaettuun 22. sijaan. Korhonen on pelannut yhdeksän ja Pulkkanen 11 reikää.

Sami Välimäki ja Kalle Samooja lähtevät liikkeelle vasta iltapäivällä. Sumun vuoksi lähtöjä jouduttiin viivästyttämään aamulla. Lähtöjen viivästyminen vaikuttaa myös televisiointiin. Ensimmäisen kisalähetyksen piti päättyä Viaplayllä klo 11, mutta se jatkuu nyt ilmeisesti klo 13.45:een saakka.

Tulospalvelu

European Tour on katsottavissa suorana Viaplayltä ja V Sport Golf -kanavalla.

Etsi luettavaa