Hyppää sisältöön

Kaivurilla öljysuoneen GoGolf Rangella Espoossa – Padel-kenttien rakennustyöt keskeytyivät

GoGolf Rangella Leppävaarassa syttyi keskiviikkoiltana öljypalo. Katkuinen savu haittaisi hetken aikaa alueen asukkaita ja golfareita.

Espoon Leppävaarassa tehtiin Suomessa ainutlaatuinen öljylöytö. Suomen geologinen instituutti tekee pääsiäisen ajan tutkimuksia esiintymän laajuudesta.

GoGolf rakentaa uutta padelkeskusta Espoon Leppävaarassa sijaitsevan rangen yhteyteen. Rakennustyöt keskeytyivät keskiviikkona illalla yllättävällä tavalla, kun kenttien pohjatöitä tekemässä olleen maaurakoitsijan kaivinkoneen kauha osui lähellä maanpintaa kulkeneeseen öljysuoneen.

Kauhan synnyttämät kipinät sytyttivät pienen tulipalon, mutta henkilövahingoilta vältyttiin. Kaivinkoneenkuljettaja onnistui peruuttamaan pois paikalta, ja kuljettajan ripeän toiminnan ansiosta myöskään aineellisia vahinkoja ei päässyt syntymään.

”Hetkeä ennen tulipalon syttymistä kiinnitin huomioita maan pintaan nousseeseen tummaan mönjään. Päätin nostaa maassa olleen kiven vielä pois, ennen kuin olisi mennyt katsomaan löydöstä tarkemmin, kun maasta alkoi yhtäkkiä nousta savua”, kaivinkoneenkuljettaja Pasi Kuikka sanoo.

Lyhyen aikaa kestänyt öljypalo nostatti ilmoille savupatsaan, joka aiheutti paikallista häiriötä Leppävaaran suunnalla. Katkuinen savu hälveni nopeasti taivaan tuuliin.

Öljypalo ei kestänyt Leppävaarassa pitkään.

Öljypalo ei kestänyt Leppävaarassa pitkään.

Juha Tuukkanen

Ainutlaatuinen löytö

Pelastuslaitoksen lisäksi illalla paikalle hälytettiin myös Suomen geologinen insituutti. Se pitää löydöstä ainutlaatuisena, sillä Suomesta ei ole aiemmin löydetty öljyä missään muodossa. Insituutin varajohtajan, filosofian tohtori Oili Evingin mukaan kyseessä on ns. hiekkaöljyesiintymä. 

”Öljy on syntynyt eloperäisen aineksen hautautuessa syvälle sedimenttien alle. Suomen kallioperä on kuitenkin muodostunut jo ennen monisoluisen elämän alkua. Voidaan siis sanoa, että Suomi oli valmis kauan ennen kuin öljyä alkoi muodostua”, selventää Evinki.

Evingin mukaan instituutin tutkijat käyvät läpi lähipäivien ajan maastoa tarkemmin ja pyrkivät löytämään selitystä järisyttävälle löydölle. Hän kuitenkin muistuttaa, että öljyn löytyminen erikoisista paikoista tai läheltä Suomea ei ole harvinaista.

”Vuonna 2009 amerikkalaisyhtiö Toreador Resources havaitsi mittavan öljyesiintymän Pariisista, Eiffelin tornin juurelta. Suomen lähellä Virossa liuskeöljyä on tuotettu 90 vuoden ajan”, Evinki sanoo.

”Meidän tehtävänämme on nyt tutkia, kuinka laajasta esiintymästä on kyse ja olisiko Leppävaaran öljyä mahdollista hyödyntää kaupallisesti”, hän jatkaa.

Vakiovuorot kesäkuusta alkaen

Padel-kenttien rakennustyöt ovat nyt keskeytty ainakin pääsiäisen ajaksi, mutta geologisen instituutn tutkimuksissa saattaa kenties kulua joitakin päiviä pitempään.

GoGolfin padel-liiketoiminnasta vastaava johtaja Maila Pellinen kertoo, että öljyesiintymän ei kuitenkaan pitäisi vaikuttaa padel-kenttien valmistumisen aikatauluun.

”Vakiovuorot alkavat pyöriä Leppävaarassa kesäkuun alusta lähtien”, Pellinen lupaa.

GoGolf Range Leppävaaran yhteyteen rakennetaan parhaillaan kuutta uutta padelin ulkokenttää.

”Vaikka öljyesiintymä paljastuisi mittavaksi ja kaupallisesti sen nostaminen esiin olisi kannattavaa, lupaprosessissa kestää tietojemme mukaan vuodesta kahteen. Paljon siis ehditään vielä Leppävaarassa lyödä golfpalloja ja pelata padelia, ennen kuin keskeisellä paikalla Espoon ytimessä sijaitseva virkistys mahdollisesti muuttuu öljykentäksi”, Pellinen toteaa.

Range-harjoitteluun lyhyitä taukoja

Pääsiäisenä GoGolf Range Leppävaara on avoinna normaalisti geopoliittisen instituutin suorittamista tutkimuksista huolimatta.

”Pääasiassa teemme tutkimusta lyöntialueiden ulkopuolella, mutta välillä joudumme poikkeamaan myös lyöntialueella, joten pieniä katkoja golfharjoitteluun saattaa tulla”, Evinki varoittaa.

Lyöntitauot pyritään kuitenkin aikatauluttamaan etukäteen. Taukojen tarkemmista ajankohdista voi kysyä sähköpostitse osoitteesta padel@gogolf.fi.

Etsi luettavaa