Hyppää pääsisältöön
Ursula Wikström ja Sanna Nuutinen lähtevät European Tourin päätöskilpailuun rankingin 20 parhaan joukosta.
Tristan Jones / LET

Kaikkien aikojen suomalaiskausi LET:lla huipentuu – näin finaalikisassa jaetaan ranking-pisteet ja rahat

Sanna Nuutinen on Ladies European Tourin rankingissa kolmantena ennen päätöskilpailua. Hänellä on erinomainen mahdollisuus kohentaa kaikkien aikojen suomalaissijoitusta kiertueen rankingissa.

Ammattilaisgolfin pääkiertueista viimeisenä päättyy tämän vuoden osalta Ladies European Tour, jonka finaalikilpailu kisataan tällä viikolla Espanjan Aurinkorannikolla sijaitsevalla Los Naranjoksen kentällä.

Mukaan kauden päätösturnaukseen mahtui neljä suomalaista: Sanna Nuutinen, Ursula Wikström, Tiia Koivisto ja Krista Bakker.

Jo nyt voi sanoa, että kyseessä on kaikkien aikojen suomalaiskausi LET:llä. 

Ensinnäkin Nuutisella on mahdollisuus kohentaa kaikkien aikojen parasta suomalaissijoitusta kiertueen rankingissa. Viime kaudella, joka oli koronaepidemian vuoksi tynkä, Nuutinen sijoittui kokonaispisteissä viidenneksi.

Toisekseen suomalaisten kokonaispanos kiertueella on selvästi paras koskaan.

Nuutinen vahvoilla LPGA:n finaaliin

Tämänvuotiseen finaalikilpailuun Sanna Nuutinen lähtee kolmannelta sijalta, mutta neljäntenä oleva Australian Stephanie Kyriacou on ainoastaan 7,5 pisteen päässä suomalaisesta. Viidentenä olevaan Saksan Olivia Cowaniin Nuutisella on yli sadan pisteen kaula. 

Nuutisen kannalta tärkeää olisi sijoittua rankingissa vähintään viidenneksi, koska viisi parasta pääsee mukaan LPGA-kiertueen karsintafinaaliin – mikä olikin yksi hänen tavoitteistaan tällä kaudella.

Hänellä onkin tällä viikolla paljon pelissä. Huojentavaa hänen kannaltaan on se, että peräti kolmen Nuutisen takana olevan pelaajan pitäisi ohittaa hänet viimeisessä kisassa.

Pistekuutonen Norjan Marianne Skarpnord on jäänyt Nuutisesta 345 pistettä. Käytännössä norjalaisen pitäisi voittaa päätöskilpailu ohittaakseen Nuutinen rankingissa. Skarpnordin voittaessa Nuutisen pitäisi sijoittua vähintään neljänneksi pitääkseen tämä takanaan.

Teoriassa myös Ruotsin Maja Starkilla ja Englannin Alice Hewsonilla on mahdollisuus ohittaa Nuutinen. Tämä edellyttäisi kuitenkin heidän voittoaan ja Nuutisen epäonnistumista.

Vastaavasti Nuutinen voi vielä nousta rankingin kakkoseksi. Hänen pitäisi tällöin sijoittua vähintään toiseksi kisassa, eikä Slovenian Pia Babnik saisi sijoittui kolmen parhaan joukkoon.

Todellinen jännitysnäytelmä syntyisi siitä, Nuutinen voittaisi ja Babnik sijoittuisi kolmanneksi. Tällöin eroa kaksikon välillä olisi eroa ainoastaan 0,38 pistettä Nuutisen hyväksi.

Thaimaan Atthaya Thitikul on jo varmistanut rankingin ykkössijansa.

Race to Costa del Sol -ranking, top 20 ja parhaat suomalaiset
1. Atthaya Thitikul, Thaimaa 3 362 pistettä
2. Pia Babnik, Slovenia 1 910 pistettä
3. Sanna Nuutinen, Suomi 1 640 pistettä
4. Stephanie Kyriacou Australia, 1 633 pistettä
5. Olivia Cowan, Saksa, 1 530 pistettä
6. Marianne Skarpnord, Norja, 1 296 pistettä
7. Charley Hull, Englanti, 1210 pistettä
8. Maja Stark, Ruotsi, 1 196 pistettä
9. Anna Nordqvist, Ruotsi, 1 179 pistettä
10. Alice Hewson, Englanti, 1 147 pistettä
...
20. Ursula Wikström, Suomi, 822 pistettä
25. Matilda Castrén, Suomi, 661 pistettä
46. Krista Bakker, Suomi, 424 pistettä
49. Tiia Koivisto, Suomi, 408 pistettä
93. Elina Nummenpää, Suomi, 138 pistettä

Myös Wikströmillä mahdollisuus uran parhaaseen

Rankingin toiseksi paras suomalainen on Wikström. Hänellä on 821,80 pistettä, mikä riittää 20. sijaan.

Myös kokeneella Wikströmillä on tällä viikolla onnistuessaan mahdollisuus kohentaa kaikkien aikojen parasta ranking-sijoitustaan. Vuonna 2019 Wikström sijoittui kokonaispisteissä 17:nneksi. Tuolloin Nuutinen oli rankingissa 21:s.

Huikeasta suomalaiskaudesta LET:llä kertoo paljon se, että ennen päätöskilpailua peräti viisi suomalaista on 50 parhaan joukossa.

Ainoastaan englantilaisia (10) mahtuu pistetilastossa 50 parhaan joukkoon enemmän kuin suomalaisia. Myös ruotsalaisia on viisi top 50:ssä.

Nuutisen suomalaisten tienestiykkönen 

Kiertueen rahalistalla Nuutinen on kymmenentenä 160 000 euron ansiollaan. Castrén on tienannut 105 000 euroa ja Wikström 79 000 euroa.

Viimeisessä kisassa potissa on jaossa yhteensä 600 000 euroa. Potin ja ranking-pisteiden jakosuhteen näet allaolevasta taulukosta.

Sijoitus Ranking-pisteet Palkintorahat
1. 500 90 000 €
2. 320 54 000 €
3. 230 36 000 €
4. 180 27 000 €
5. 145 21 600 €
6. 120 18 600 €
7. 100 16 800 €
8. 90 15 000 €
9. 80 14 340 €
10. 75 13 860 €
11. 70 13 020 €
12. 65 12 300 €
13. 60 11 700 €
14. 57 11 280 €
15. 55 10 800 €
16. 53 10 380 €
17. 51 10 020 €
18. 49 9 660 €
19. 47 9 300 €
20. 45 9 000 €

Lähtöajat