Hyppää sisältöön

Kaikkien aikojen ennätys? – Salibandypelaajan tasoitus neljä kuukautta green cardin suorittamisen jälkeen 0,9

Salibandyn kautta golfin pariin on tiensä löytänyt myös lukuisia kotimaisia huippupelaajia

Salibandya pelaava Frida Tjäder kiersi ensimmäisen golfkautensa aikana 45 kertaa, tasoitus putosi yhtä monta kertaa. Mikä oli Sinun tasoituksesi vastaavan kierrosmäärän jälkeen?

 Green Cardin suorittamisen jälkeen suuri osa aloittaa harrastamisen ja liittyy pohjoismaisen käytännön mukaisestsi seuran jäseneksi. Tasoitukseksi merkitään alkuun 54.
Maagisen luvun saaminen ensimmäisellä kaudella alle 40:n saa jo useimmilla hymyn huulille. 
Kun rajapyykki vedetään 20:n kohdalle, prosentuaalinen osuus on jo varsin pieni. Singeliksi  tulokaskaudellaan päätynyt golfari on harvinaisuus, mutta ei vielä mikään luonnonoikku.

Muilla harrastuksilla, etenkin muista mailapeleistä hankitulla taidoll ja kokemuksella on valtavasti merkitystä ja hyötyä golfia harrastettaessa

Kädet olivat alkuun väärinpäin

Ennätysten kirjoihin menee ainakin GoGolfin toimituksen tietojen mukaan Göteborgin lähistöllä Partille Golfklubbilla kesäkuun puolivälissä green cardin suorittaneen 17-vuotiaan Sofia Tjäderin edistyminen.

Greencardin suorittaminen kesäkuun puolivälissä, neljä kuukautta myöhemmin tasoitus 0,9. Monet ajattelevat tässä vaiheessa, että ei ole mahdollista. 

Ennen kurssin ja tutkinnon suorittamista hän oli lyönyt palloa rangella isoveljensä Otto Tjäderin kanssa. Sofialla on mailapeleistä eniten entuudestaan kokemusta salibandystä, jota hän pelaa pääsarjatasolla Lindåsin joukkueessa.

”Kuvittelin olevani salibandyn tavoin ”lefty” myös golfissa. Tajusin kuitenkin pian, että golfissa tämä ei osaltani toiminut”, hän kertoo Svensk Golfin haastattelussa.

Artikkelin kuvineen voit lukea täältä: Sofia gick från grönt kort till 0,9 – på fyra månader

Hakemista oli myös otteen kanssa, sillä rightin puolelle siirryttyään hän piti hetken aikaa vasenta kättä oikean alapuolella.

Kun kortti oli suoritettu ja Sofia Tjäder pääsi kentälle, alkoi tapahtua. Ensimmäisellä kierroksella tasoitus putosi jo lukuun 26,9. Hän pelasi kauden aikana yhteensä 45 kertaa ja pudotti jokaisella kerralla tasoitustaan!

Pelien päätyttyä lokakuussa tasoitus oli täysin uskomattomassa luvussa 0,9.

”En uskonut kehittyväni näin nopeasti. Harjoittelin ja pelasin ahkerasti, tunsin olevani kerta toisensa jälkeen aiempaa parempi. Tunnen oloni hyvin varmaksi putatessani ja chipeissä. Draiverilla lyöminen on todella hauskaa”, Sofia Tjäder kertoo.

Salibandysta hän uskoo omalla kohdallaan tulleen eniten avuja golfiin voimantuoton osalta. Sofia Tjäder on keskustellut Partille Golf Clubilla häntä valmentavan Richard Thörnqvistin kanssa tulevasta kaudesta, kilpailemisesta sekä tavoitteista.

”Uskon jatkavani golfia vähintään samalla panostuksella kuin ensimmäisellä kaudella. Kilpailuihinkin aion osallistua, mutta niistä tehdään päätöksiä myöhemmin. Selvää on, että haluan tulevaisuudessa pelata molempia lajeja, salibandya ja golfia”, Frida Tjäder vakuuttaa. 

Kim Koivu pääsi salibandyssa ja golfissa nopeasti maajoukkuetasolle

Kim Koivu teki nopeat nousut maajoukkueryhmiiin sekä salibandyssä, että golfissa. Kauden 2019 aikana loukkaantumiset ja henkinen loppuunpalaminen ovat pudottaneet hänet pääkiertueilta

Kim Koivu teki nopeat nousut maajoukkueryhmiiin sekä salibandyssä, että golfissa. Kauden 2019 aikana loukkaantumiset ja henkinen loppuunpalaminen ovat pudottaneet hänet pääkiertueilta

GETTY IMAGES

Kotimaisista huipuista salibandyä ovat aktiivisesti juniorivuosinaan pelanneet Minea Blomqvist-Kakko, Sanna Nuutinen, Kim Koivu ja Eetu Isometsä.
Isometsä on edelleen kolmen lajin koukussa, sillä Challenge tourillakin kuluvalla kaudella villillä kortilla pelannut Eetu oli edellisillä lumilla mukana hiihdon SM-kisoissa, sekä pelasi salibandya ykkösdivisioonassa.

Kim Koivu aloitti salibandyn pelaamisen joukkueessa 14-vuotiaana, ja nousi piain ikäistensä maajoukkueryhmiin.
”Lopetin salibandyn 18-vuotiaana, kehityttyäni golfissa tasolle, jolla pääsin mukaan Golfliiton ryhmiin. Oli melkeinpä pakko valita vain toinen. Yksilölaji veti myös puoleensa, muistan sättineeni joukkuekavereitani melkoisesti”, Koivu tunnustaa.
Golfin Koivu aloitti 15-vuotiaana.

Svensk Golf, Sofia Tjäder
 

 

Etsi luettavaa