Hyppää sisältöön

Kaikki suomalaiset jatkoon Tsekissä – Lindell lähtee hakemaan isoa nousua

Antti Ahokas ja Oliver Lindell lähtevät viikonlopulle kelpo asetelmista.

Antti Ahokas ja Oliver Lindell lähtevät kelpo asemista kahdelle viimeiselle kierrokselle D+D Real Czech Challengessä. Myös Roope Kakko jatkaa viikonloppuna pelejä.

Antti Ahokas ja Oliver Lindell jatkoivat hyviä esityksiään Challenge Tourilla, jossa pelataan tällä viikolla Brnossa, Tsekissä.

Kahden kierroksen jälkeen Ahokas (-2) jakaa 28. sijaa. Lindell on lyönnin heikommalla tuloksella (-1) jaetulla 37. sijalla. Myös iltapäivällä pelannut Roope Kakko jatkaa pelejä viikonloppuna tuloksella par. Lyönti heikompi tulos olisi johtanut karsiutumiseen.

Kärkeen Ahokkaalla on kahdeksan lyöntiä ja Lindellillä seitsemän. Kärkikymmenikköön, joka toisi suomalaisille varman paikan seuraavassa kisassa, Ahokkaalla on neljä ja Lindellillä viisi lyöntiä.

Kiertueen tulospalvelun virheen vuoksi Ahokkaan etuysin tulos näytti ensin peräti kuusi alle paria, mutta miehen päästyä maaliin avausreiän eagle korjattiin pariksi. Siitä huolimatta etuysin tulos oli erinomainen: 32 (-4).

”Etuysi oli tosi hyvää tekemistä. Paikkoja oli ja 4 birdieä pystyin hyödyntämään”, Ahokas kertoi.

Takaysillä Ahokkaan tahti hyytyi, mutta lenkin puolessä välissä tulleen bogi-tupla-yhdistelmän jälkeen Ahokas onnistui pelaamaan onneksi loput reiät yhden alle.

”Takaysillä vähän fokus katosi, ja möhlin siinä muutaman väylän ihan huolella. Lopussa on pari tiukempaa väylää ja sain ne taisteltua yhden alle, niin päivästä jäi kuitenkin positiivinen maku”, Ahokas sanoi.

”Kenttä on tosi mäkinen ja ihan hyvässä virityksessä. Eilen oli tuulinen päivä, mutta tänään keli on lähes täydellinen.”

Lindellillä oli puolestaan vaikea startti. Hän pelasi etuysin kolme yli parin otettuaan kahdella reiällä kolme puttia. Myös draivi takkusi jonkin verran, eikä hän päässyt lyömään par 5:sia kahdella päälle eiliseen tapaan. Torstaina Lindell pelasi kentän kolme par 5 -reikää neljä alle parin. Tänään hän teki jokaiselle niistä parin.

”Ainoastaan yhdellä oli mahdollisuus tehdä birkku”, Lindell kertoi.

Takaysillä Lindell onnistui taistelemaan itsensä takaisin peliin mukaan tekemällä kolmen birdien lisäksi vain yhden bogin. Näin hänen tuloksekseen muodostui 72, kun eilen kierros sujui kolme lyöntiä paremmin.

”Hyvin taistelin tuloksen, vaikka vaikea päivä olikin. Pakka on taas hyvin kasassa, ja pääsen hakemaan isoa nousua viikonloppuna”, sanoi Lindell, jonka mailoja työntää tällä viikolla hänen valmentajansa Juha Juvonen.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa