Hyppää pääsisältöön
Arto Teittinen tuomaroi US Openissa jo viidettä kertaa.
KOTIALBUMI

Kävelevä sääntökirja – Tuomari Arto Teittinen edustaa Suomea US Openissa

Arto Teittinen tuomaroi kesäkuussa US Openia, joka on hänelle jo uran kuudes major-turnaus. Eräänä vuonna Teittinen säästi major-voittajalta lyönnin tai kaksi.

MAALISKUUN ALUSSA golftuomari Arto Teittisen puhelin täyttyi onnitteluista, kun sosiaalisessa mediassa levisi tieto, että hän oli saanut kutsun tuomaroimaan US Openia. Kisa pelataan kesäkuussa Pebble Beachissä. Kuuluisa kalifornialaiskenttä on Teittiselle entuudestaan tuttu vain golfsimulaattorista.

Kisa on Teittiselle jo uran kuudes major-turnaus, jota hän pääsee tuomaroimaan. Jyväskyläläinen debytoi arvoturnauksen tuomarina vuoden 2013 The Open Championshipissä, joka pelattiin Muirfieldissa. US Openeissa Teittinen on työskennellyt tätä ennen neljä kertaa.

Kysyimme Artolta, mitkä ovat hänen mieleenpainuvimmat tilanteet arvoturnauksissa.

teittinen-arto.jpg

Arto Teittinen tuomaroi vuonna 2013 The Open Championshipissä.
Arto Teittinen tuomaroi vuonna 2013 The Open Championshipissä.
Kai Kilappa

ENSIMMÄISEN TUOMION major-kisassa muistaa aina. The Openissa tuomarit seuraavat koko kierroksen ajan yhtä ryhmää, ja Teittisen osalta avauskierros ehti 17. reiälle, ennen kuin tuomarin apua tarvittiin ensimmäisen kerran.

Kyseessä oli kiinalaisen pelaajan caddien helppo kysymys: saako katsojille tarkoitetulta polulta pelata vai onko siitä pakko dropata?

”Tottakai sai pelata, mutta se tuomio on jäänyt mieleen, koska se oli ensimmäinen majoreissa”, Teittinen muistelee.

Muistijäljen jätti myös kaksi vuotta myöhemmin US Openissa sattunut tapaus, jossa jyväskyläläinen saattoi pelastaa yhdysvaltalaiselta Jimmy Walkerilta lyönnin tai kaksi.

Walkerin pallo makasi lähes kiinni kentän ulkorajoja merkanneessa aidassa, ja Walker julisti pallon olevan pelaamattomassa paikassa. Hän oli jo ryhtymässä droppaamaan, vaikka pudotuspaikka sijaitsi rinteessä, joka vietti aitaan päin.

”Jos hän olisi dropannut, pallo olisi suurella todennäköisyydellä palannut aitaa vasten. Tällöin se olisi ollut yhtä lailla pelissä, ellei se olisi valunut lähemmäksi reikää”, Teittinen sanoo.

”Kävin tilanteen Walkerin kanssa läpi, ja hän päätyi järkevään ratkaisuun ja otti kyydin takaisin tiipaikalle, josta löi uuden lyönnin.”

Kolmas sääntötilanne onkin sitten kaikkein kuumottavin, sillä Teittinen luuli tehneensä pahan virheen. Tilanne sai alkunsa siitä, kun hän antoi Hunter Mahanille luvan siirtää bunkkerista irtokiviä jalkojensa alta. Mahan katosi välittömästi bunkkerin uumeniin ja ehti touhuta siellä kohtuullisen kauan.

”Aloin jo miettiä, josko siellä onkin kalliota jalan alla eikä irtokivi. Jos näin olisi ollut, siinä olisi ollut väärän tuomion riski olemassa”, hän kertoo.

Mahanin kaivaessa hiekkaa Teittisen pohdiskeli jo mielessään, tähänkö major-ura tuomarina päättyy. Onneksi hiekasta paljastui kyynärvarren kokoinen kivenmurikka, ja Teittinen pääsi huokaamaan helpotuksesta.

”Sen jälkeen Mahan vielä kysyi, saako kuopan tasoittaa. Sitä ei ennen lyöntiä tietenkään saanut tehdä”, Teittinen toteaa.


”Hetken luulin, että tähänkö se matka päättyy jo ennen kuin kisa ehtii alkaa.”

KOSKA MAJOREISSA tuomareita on melko paljon, tuomarit saavat yleensä olla kisassa melko rauhassa ja joskus matkalla kisapaikalle sattuu enemmän kuin itse turnauksessa.

Tuomaroimisesta ei makseta korvausta, vaan kyseessä on kunnia-asia päästä tuomaroimaan maailman suurinta golfkilpailua. Ensimmäisellä kerralla tästä oli hyötyä, sillä jos kyse ei olisi vapaaehtoistyöstä, Teittinen olisi jäänyt lentokentällä Yhdysvaltain maahantuloviranomaisten haaviin.

"Menin rinta rottingilla kertomaan, että saavun tuomaroimaan US Openia. Virkailija tarkasti maahantulokaavakkeeni, jossa luki turistiviisumi. Nopeasti olinkin sitten vähän pidemmässä tentissä, kun hän ihmetteli, etteikö tällaisesta työstä muka makseta palkkaa.”

Virkailija soitti sen jälkeen muutamia puheluita ja pläräsi dokumentteja, ennen kuin laski Teittisen jatkamaan matkaansa.

”Hetken luulin, että tähänkö se matka päättyy jo ennen kuin kisa ehtii alkaa", Teittinen nauraa.

GoGolf suosittelee