Hyppää sisältöön

Kärkiparin tavoitteet viimeiselle kierrokselle

Patrick Reed ja Rory McIlroy puhuivat medialle sunnuntaista kolmannen kierroksen jälkeen.

Reed aikoo tehdä sunnuntain tavoitteesta mahdollisimman yksinkertaisen: ”Lyön palloa riittävän hyvin ja puttaa riittävän hyvin, joten tavoitteena on vain pelata golfia, eikä huolehtia muusta.”

Reed pitää kuitenkin silmällä kilpailun tapahtumia: ”Olen kaveri, joka katsoo aina tulostaulua oli sitten torstai, perjantai, lauantai tai sunnuntai. Se ei ole minulle mitää uutta.”

Patrickin voitteena on keskittyä omaan peliin: ”En aio pelata Rorya vastaan vaan golfkenttää vastaan. Päivän päätteeksi, jos olen tyytyväinen suoritukseeni, sunnuntai illasta pitäisi tulla nautinnollinen.”

Getty Images

Rory McIlroy myönsi, että väylien 8, 13 ja 18 onnekkaat sattumat vaikuttivat pelin kulkuun suuresti: ”Ratsastin onnellani tänään, chippasin sisään kahdeksikolla, löysin palloni azaleoiden seasta kolmellatoista ja  kahdeksallatoista osuin puuhun mutta pallo päätyi väylälle, josta tein birdien. Ratsastin onnella, toivottavasti minun ei tarvitse luottaa onneen yhtä paljon sunnuntaina.”

Rory ei ole ollut Mastersin kärkitaistelussa sitten 2011, jolloin hän menetti päätöskierroksella neljän lyönnin johdon: ”Rehellisesti olen odottanut tätä mahdollisuutta, olen sanonut, että 2011 oli suuri käännekohta urallani, sinä päivänä tajusin, etten ollut valmis voittamaan majoreita ja minun oli ymmärrettävä mitä tehdä toisin. Nyt olen valmis, opin siitä paljon.”

Tigerin tapaan Rory aikoo asettaa sunnuntain kierrokselle tavoitetuloksen ja päästä siihen: ”Tietysti tiedän, mitä Patrick Reed tulee tekemään ryhmässä mutta päätavoitteena on asettaa itselleni tavoitetulos, päästä siihen ja toivoa, että se riittää. 

Tulospalvelu

Etsi luettavaa