Hyppää pääsisältöön
Tommy Fleetwood metsästää majorgloriaa Pohois-Irlannissa
Getty Images

Kärki jatkaa tiiviinä Openissa - Fleetwood loikkasi piikkipaikalle

Royal Portrushin toinen kierros on ollut pelaajille ja katsojille oikein mieluisa. Sää on ollut tyyni ja lämmin, mutta kukaan ei lentänyt supertulokseen - ainakaan vielä.

Royal Portrushin kenttä tuntui pitävän hyvin kutinsa perjantain ensimmäisessä osassa. Kun aamupäivän pelaajat lopettelevat toista kierrostaan, ei kukaan ole noussut supertulokseen. Paras maaliin pelattu tulos on 67 (-4), jossa onnistui myös kärkeen noussut Tommy Fleetwood. 

Portrushin kenttä on selkeä pallonlyöjän paratiisi. Erityisesti tyynessä kelissä korkeat lyönnit olivat arvossaan kun palloja yritettiin pysäytellä tiukkoihin lipunpaikkoihin. 

Aamupäivällä tulostaulu ei elänyt suuria muutoksia, vaan eilen onnistuneet pelaajat pitivät hyvin kutinsa. Jordan Spieth näytti, että kenttä on myös otettavissa tehtyään neljän reiän jaksoon kolme birdietä ja yhden eaglen väylillä 5-8. 

Kärkikaksikkona tällä hetkellä ovat Tommy Fleetwood ja J.B Holmes tuloksessa -7. Fleetwood on pelannut kierroksensa maaliin ja Holmes toista kierrostaan 11 reikää. Johtotulos on -7. 

Lyönnin päähän on noussut Australian Cameron Smith, joka on kierrostaan -5 ennen kolmea viimeistä reikää. 

Majorspesialisti Brooks Koepka on tuloksessa -5, eli kaksi lyöntiä kärkeä perässä kun hän pelaa viimeistä reikäänsä. 

Tilanne on täysin tasainen, sillä tulosten -7 ja -4 välissä on peräti 12 pelaajaa ja tilanne tullee vain tiivistymään kun kaikki pelaajat pääsevät takomaan tyynessä kelissä kisakenttää. 

Mikko Korhosella lienee loistava asetelma toiselle kierrokselleen, sillä tuulta ei ole luvattu myöskään iltapäivälle. Jos taivaalta tulee jotain, se on kevyttä vesisadetta, jonka ei pitäisi juurikaan vaikeuttaa kovettuvaa kenttää. 

Tiger Woods on pelannut pirteämmin, mutta mies on silti +6 kokonaistuloksessa 10 reikää ennen toisen kierroksen loppua. Woods tarvitsee noin neljä alle lopetuksen, jotta jatkopaikka on mahdollinen. Cut-raja tullee kaiken järjen mukaan olemaan joko +1 tai +2. 

Mikko Korhonen aloittaa toisen kierroksen kello 15.48 Suomen aikaa. Viasat Golf ja Viaplay näyttävät kisaa suorana lähetyksenä aina kello 22.30 saakka. Selostuskopissa ovat Teemu Tyry ja Antti Vaalas

Edit: JB Holmes nousi kärkeen tehtyään birdien 12:nnella. 

GoGolf suosittelee