Hyppää pääsisältöön
Justin Thomas käytti väärää sanaa väärässä paikassa otettuaan kolme puttia
GETTY IMAGES

Justin Thomas suututti homoseksuaalit Hawaijilla: "Pyydän nöyrästi anteeksi"

PGA Tourin voittajien kisan ykköstilaa puolustava Justin Thomas turhautui otettuaan kolme puttia. Hän sätti itseään tilanteeseen erittäin huonosti sopivalla sanalla, joka televisiolähetyksessä kuultuna aiheutti odotetusti melkoisen myrskyn sosiaalisessa mediassa.

Justin Thomasilla oli lauantaina kierroksellaan PGA Tourin voittajien kisassa värikäs kolmevarttinen väylillä 4-6. Hän otti neljännellä reiällä bogin putattuaan kolme kertaa.

Toipuminen oli näennäisen nopeaa, sillä viidennellä (par-5) korttiin kirjattiin eagle. Kuudennella Thomas löi avauksensa pitkään heinään ja teki tuplan.

Kierostulokseksi kertyi Plantation Coursella päivän keskiarvotulos, 68,-5, jolla edellisvuoden voitaja on ennen päätöspäivää neljän lyönnnin päässä kärkiparista Harris English - Ryan Palmer (-21).

Päivän puheenaiheeksi nousi kuitenkin Thomasin kiehahdus hänen missattuaan par-puttinsa 1,5 metrin matkalta. 

Kisan voittoa puolusvat maailmanlistan kolmonen turhautui virheestään ja kajautti ilmoille itseään soimaten sanan "faggot".

Tämä slangipohjainen ilmaisu on homoseksuaaleista, pääasiallisesti miehistä ja pojista käytetty halventava synonyymi sanalle homo.  

Televisiokuvien ja mikrofonin terävän äänentoiston kautta Thomasin lausahdus kiiri ymipäri maailman.

Maailmanlistan kolmosen palattua kierrokseltaan hän sai kierroksen huippuhetkien ja  huonojen lyöntien asemasta vastata kysymymksiin neljännen viheriön lausumastaan.

"'Minulla ei ollut mitään syytä sanoa mitään tuollaista. Ei ole mitään selitystä tekemälleni. Olen aikuinen mies ja tapahtuneesta todella häpeissäni", Thomas vuodatti tuntemuksiaan erittäin nöyrän oloisena.

"Pyydän nöyrimmin anteeksi kaikista niiltä, joita sanomani on loukannut. Tämä on minulle oppimisprosessi. En missään tapauksessa ole tuon lausumani tapaisesti käyttäytyvä mies. Olen sanaton", Thomas toisti eri sanankääntein katumustaan.

Sosiaalisessa mediasssa, Thomas sai odotetusti täyslaidallisen kovaa kritiikkiä asiattomuudestaan.riippumatta seksuaalisesta suuntautunneisuudesta.

PGA Tour ei vielä ottanut kantaa tapahtuneeseen. Hyvin todennäköistä on se, että Thomas saa merkittävän sakon oman ja PGA Tourin maineen tahraamisesta.

Lähes vastaavan erheen teki vuonna 2014 Shanghain WGC-kilpailussa Patrick Reed.

Justin Thomasin seuraava kisa on tammikuun 21. päivä Abu Dhabissa käynnistyvä ET:n kilpailu, jossa ovat mukana möys Sami Välimäki, Mikko Korhonen, Kalle Samooja sekä Tapio Pulkkanen.

Sentry Tournament of Champions, tulosseuranta