Hyppää sisältöön

Justin Thomas lahjoitti käteistä rahaongelmien kanssa kamppailevalle ammattilaiselle

Golfpod-isännän mukaan Justin Thomas olisi antanut merkittävää taloudellista tukea Michael Visackille harjoituskierroksen yhteydessä.

Justin Thomas teki hienon eleen auttaessaan talousvaikeuksien kanssa kärvistelevää minitourien sankaria eteenpäin urallaan.

Kerroimme jokin aika sitten mini-tourien veteraanista Michael Visackista, joka vuosien yrityksen jälkeen pääsi debytoimaan PGA Tourilla läpäistyään maanantaikarsinnan.

Visackin tunteikas puhelu isälleen videoitiin, ja video levisi kulovalkean tavoin sosiaalisessa mediassa.

Uransa ensimmäisessä kisassa Valspar Openissa mies putosi cutista ja saman kohtalon hän koki myös viime viikon Charles Schwab Challenge -kisassa, johon Visacki pääsi villillä kortilla.

Kyseisessä kisassa saattoi kuitenkin jotain merkittävää miehen uran kannalta, sillä hän harjoituspäivänä hänen kanssaan samaan ryhmään tuli pelaamaan Justin Thomas, joka golfpodia CBS-kanavalle pitävän Rick Gehmanin mukaan olisi lahjoittanut Visackille merkittävän summan käteisenä, jotta Visacki voisi jatkaa paremmin edellytyksin haaveensa toteuttamista eli pelaamista PGA Tourilla.

Visackia ovat tähän asti tukeneet enimmäkseen hänen vanhempansa, 

”Asun vanhempieni luona, ja he ovat auttaneet minua niin paljon urallani. He ovat tukeneet minua 8-vuotiaasta lähtien. He ovat uhranneet omat unelmansa, jotta minä voisin pelata ammattilaisena. Sanat eivät riitä kuvaamaan sitä, kuinka paljon he ovat tukeneet minua”, Visacki kertoi taannoin haastettelussa.

Vaikka minikiertueilla voittoja on tullut kosolti, raha on siellä tiukassa, sillä ainoastaan parhaat pelaavat pääsevät kisoissa ylipäätään voitolla, koska kisamaksut ovat suuria suhteessa palkintopottiin.

”Jos et läpäise kahta tai kolmea cutia ja pelkkä osallistumismaksu turnaukseen on 500 dollaria, mikä tarkoittaa että parissa kolmessa viikossa olet pelkästään osallistumismaksujen takia 1 500 dollaria tappiolla, harjoittelusta puhumattakaan”, Visacki on sanonut.

Lahjoitusta eivät ole vahvistaneet sen paremmin Thomas kuin Visackikaan. Toisaalta kumpikaan ammattilaisista ole sitä myöskään kiistänyt, mikä on tässä tilanteessa merkillepantavaa.

27-vuotias Thomas on voittanut uransa aikana yli 40 miljoonaa dollaria palkintorahaa. Tuoreella maailmanlistalla Thomas on sijalla kaksi.

Etsi luettavaa