Hyppää sisältöön

Jose Maria Olazabal konkariosaston tähti – katkaisi 31 kisan karsiutumisten sarjan

Jose-Maria Olazabal voitti Mastersin vuosina 1994 ja 1999

Lähipelitaituri Jose-Maria Olazabal (+2) oli The Mastersin konkaripelaajista terhakkaimmassa vireessä kahtena ensimmäisenä päivänä.

Espanjan supetähdistä Jose-Maria Olazabal oli huippuvuosinaan kokonaisvaltaisesti jopa oppi-isäänsä Seve Ballesterosia etevämpi viheriöillä ja sen ympäristössä.
Molemmat voittivat Mastersin kahdesti. Olazabal oli myös kakkonen Ian Woosnamin voittaessa 1991.

”Ollie” pelaa edelleen satunnaisesti European Tourilla ja on lähipelialueilla haluttu keskustelukumppani ja mentor.

Mastersissa menestys on 2000 luvulla kääntynyt laskuun, vielä 2006 hän oli kuudes.
Meneillään olevassa kisassa 55-vuotias Olazabal kaivoi esiin taituruuttaan lähipelissä ja viheriöillä selviten jatkoon yhteistuloksella +1. 
Viikonlopun kierrokset ilahduttavat varmasti konkaria, joka on pääkiertueilla selvinnyt jatkoon viimeksi alkuvuodesta 2015 Marokossa.

Karsiutumisia ennen Mastersin kierrostuloksia 75-71,+2 kertyi putkeen 31.

Lauantain pelikaveri on Augusta Nationalilla 2018 juhlinut Patrick Reed.
Marraskuussa pelatussa edellisessä Mastersissa Bernhard Langer oli 32:s 63 vuoden kunniotettavassa iässä. 

Kahtena ensimmäisenä päivänä Augusta Nationalilla upotettiin pitkiltäkin matkoila. Olazabal pääsi vähemmän yllättävästi mukaan oheiseen koosteeseen työnäytteellään.

The Masters

Etsi luettavaa