Hyppää sisältöön

Jordan Spieth huudatti yleisöä Dallasissa – uudella pallolla kisan kärkeen

Jordan Spieth selvisi ensimmäistä kertaa urallaan Byron Nelsonin nimeä kantavassa kisassa ilman bogeja

Spiethin kova tulosvire jatkuu, vaikka Mastersin kolmannen sijan jälkeen koronavirus iski kolminkertaiseen major-voittajaan.

Alkuvuoden suurimpia sensaatioita on Jordan Spiethin näyttävä paluu kohden lajin terävintä kärkeä.
Edelliset kolme vuotta ovat menneet enemmän tai vähemmän ”reisille” ilman voittoja.
Vuoden 2021ensimmäisessä kisassa hän karsiutui, maailmanlistalla ykkösenä parhaimmillaan ollut teksasilainen putosi sijalle 92.

Tämän jälkeen tahti on ollut täysin toinen, kruununa kaksi viimeistä kisaa, Texas Openin voitto ja kolmas sija Mastersissa.
Kahdeksassa viimeisessä kisassa Spieth on ollut viidesti sijoilla 1-4, seitsemän kertaa 15:n joukossa.

Torstaina kotikaupungissaan  pelaava Spieth oli yleisömagneetti, joka järjesti loppuhuipentuman faneilleen TPC Craig Ranch-kentän viimeiselle viheriölle.

Bogeysta vapaa kierros päättyi Spiethille tyypilliseen pitkään, 16,5 metrin  eagle-putin upotukseen, joka vei hänet jaetulle kärkipaikalle tulokseen 63,-9. 

”Yritin vain saada palloni tap-in etäisyyden päähän, ja pallon matkatessa kohden reikää oletin sen menevän vasemmalta ohi”, hän myönsi kierroksen jälkeen.

Spieth pelasi ensimäistä kertaa Titleistin tällä kaudella markkinoille tulleella Titleist Pro V1x pallolla. 
Joulukuusta 2016 asti hänellä oli ollut vuoden 2017 versio samasta pallosta, jota näiden mallien välissä on jo kertaalleen uudistettu.

Spieth kertoi ennen AT&T Byron Nelson-kisan käynnistymistä saaneensa koronaviruksen kiusakseen. Teksasilainen sairasti sen erittäin lieväoireisena. Fyysinen kunto ei ehtinyt juurikaan kärsiä, hän ei myöskään menettänyt haju- tai makuaistejaan.

Kolme seuraavaa päivää näyttävät, kuinka korkealle Spieth-huuma nousee seuraavan viikon PGA Championshipin käynnistyessä. 
Se on ainoa major, jonka voitto 27-vuotiaalta Dallasissa syntyneellä ja kaupungissa asuvalta vielä puuttuu.

Tulostaso TPC Craig Ranchilla nousi otollisen kelin johdosta todella hyväksi. 94 pelaajaa 156:sta pelasi alle 70:n lyönnin, keskiarvo oli 68,75.

Muista nimimiehistä lähimpänä Spiethiä  (63) ovat Sergio Garcia (65), Scottie Scheffler (67) sekä tuloksen 68 tehneet Hideki Matsuyama, Jon Rahm sekä Bryson DeChambeau.

Tulospalvelu

Etsi luettavaa