Hyppää sisältöön

Jon Rahm on kuningas omalla maallaan – nähdäänkö Madridissa viikonloppua yhden miehen show?

Jon Rahm on pelannut Espanjan avoimissa kymmenen kierrostaan yhteensä 54 alle parin.

Maailmanlistan ykkönen on pelannut uransa aikana Espanjan avoimissa kymmenen kierrosta keskiarvolla 5,4 lyöntiä alle parin.

Jon Rahm on saanut Madridissa pelattavassa maansa mestaruuskilpailussa kuninkaan vastaanoton yleisöltä. Syystäkin, sillä kahdessa pelaamassaan ja voittamassaan Spanish Openissa hän on ollut loppumetreillä vastustamaton. Voittotulokset ovat olleet -20 ja -22. Kaksi vuotta sitten pelatussa kisassa marginaali seuraavaan kasvoi viiteen.

Lauantain kierrokselle Rahm lähtee nimelliseti takaa-ajajana, Hollanin Wil Besseling on (-13) on lyönnin edellä. Kolmanneksi ryhmään tulee Espanjan Adri Arnaus, joka ei huolimatta mainioista ”pätkistään” kisojen sisällä ole onnistunut vielä kolmannellekaan ET-kaudellaan voittoa saavuttamaan.  

Besseling on ollut koko urallaan ET:lla neljästi toisena, Arnaus on taputtanut voittajalle kakkosena kolme kertaa. Voittoja ei pääkiertuella kummallakaan ole. Ensimmäisen 11:n pelaajan joukossa Rahmin (1.) jälkeen toiseksi korkeimmalla maailmanlistalla on Grant Forrester (180.)

”Paperilla” kisan pitäisi viikonloppuna olla täysin Rahmin heiniä. Yleisö odottaa häneltä kolmatta perättäistä Espanjan avointenvoittoa, johon kukaan muu ei ole yltänyt.
Jon Rahm muistutti perjantain kierroksensa jälkeen muuttuvista olosuhteista.

”Torstaina aamulla viheriöt olivat täydelliset. Pehmeät ja tuoreet. Kilpailun edetessä jo perjantain iltapäiväkierroksella tilanne oli toinen. Ne ovat selvästi kovempia ja pelaamisen johdosta aavistuksen pomppuisia. Sama trendi tullee jatkumaan, viikonloppuna sekä väylät että viheriöt ovat nopeampia ja lähestymiset vaikeampia saada lipulle. Tämä tuo kisaan uutta haastetta, joka on hauskaa”, Rahm ennakoi.

Yleisöä on paljon ja valtaosa on erittäin innoissaan Rahmin pelistä.
”On todella upeaa, että meillä on taas reilusti yleisöä. Valitettavasti vaan puhelinten äänet ovat liian yleisiä pelaajien keskittyessä lyönteihin. Meidän ryhmämme kohdalla tämä hidasti pelin kulkua, hän harmitteli.

Kärkikolmikko Rahm, Besseling, Arnaus starttaa kello 14.05.
Kuuden lyönnin päässä kärkimiehestä oleva Mikko Korhonen (12.50) saa seurakseen amatööri David Puigin, sekä Kanadan Aaron Cockerillin.

Elisa Viihde Viaplay ja V Sport Golf näyttävät kisan suorana  kello 14.30-19.30

Tulospalvelu

Etsi luettavaa