Hyppää sisältöön

Jolkkonen selvisi reikäpeleihin Amateur Championship -kisassa – seitsemän muuta suomalaista karsiutui

Jonatan Jolkkonen selvisi ainoana suomalaisena jatkoon Amateur Championshipin lyöntipeliosuudessa.

Vain yksi suomalaismies eteni jatkoon eli 64 parhaan joukkoon The Amateur Championship -kisassa, joka pelataan tällä viikolla Pohjois-Irlannissa. Jonatan Jolkkonen pelasi kaksipäiväisen lyöntipelikarsinnan tulokseen +2 (70-73), mikä riitti karsinnan jaettuun 29. sijaan. 

Kullo Golfia edustava Jolkkonen kohtaa tänään pelattavassa reikäpelissä isäntämaan Caolan Raffertyn, joka sijoittui karsinnassa kuudenneksi pelattuaan toisen kierroksen toiseksi parhaan tuloksen suhteessa pariin.

Rafferty on kova luu ja lähtee otteluun ennakkosuosikkina, vaikka 18 reikäpelissä on aina yllätyksen mahdollisuus. Rafferty on amatöörien maailmanlistalla sijalla 22, kun Jolkkosen vastaava noteeraus on 529. 

Reilu viikko sitten Rafferty sijoittui kolmanneksi St. Andrew’s Links Trophyssä, joka on A-tason eli toiseksi korkeimman tason amatöörikilpailu.

Kaikkiaan kisaan osallistui kahdeksan suomalaista, joista avauskierroksen jälkeen Santeri Lehesmaa keskeytti sairastumisen takia. Valitettavasti kukaan muu suomalaispelaaja ei yltänyt lähellekään reikäpelivaihetta.

Rasmus Karlsson ja Matias Honkala olivat toiseksi parhaina suomalaisina 110:ntenä. Heidän tuloksensa oli +7. Muut kisaan osallistuneet suomalaiset olivat Alex Hietala (+9, 160:s), Veeti Mähönen (+10, 179:s),  Casper Simberg (+10, 179:s) ja Dominic Jones (+13, 235:s). Kaikkieen kisaan starttasi 285 pelaajaa. 

Jonatan Jolkkosen ottelua voi seurata kilpailun tulospalvelusta. Kaksikko lähtee kierrokselle klo 14.01 Suomen aikaa.

Etsi luettavaa